Mä en vaan tunne mitään. En iloa, surua tai muutakaan. En muista kuinka kauan oon ollu tällänen. Mä en oo ikinä ollut ihastunut.Ja oon 16v. Enkä mä muista koska olisin viimeksi itkenyt kunolla. Kavereiden seurassa ei oo enään niin kivaa kuin oli sillon joskus. Tuntuu vaan että mä koko ajan teeskentelisin olevani kiinnostunut niistä ja huvittunut. En pysty kertomaan kuitenkaan niille kun… Kai perjaatteessa mä olisin valehdellu niille kokoajan olevani kiinnostunut ja valehdellu niille muustakin. Mua ei oo ikinä kiusattu ja mulla on kavereita ja ystäviä. On mulle kuitenkin jonkun verran satanu kuraa niskaa. Musta vaan ei tunnu miltään. Oon suurimman osan ajasta kotona ja lopetin erään harrastuksekin.Oon yrittänyt netistäkin ettiä syitä ja kokoajan törmään masenukseen ja tunneköyhyyteen. Mä haluisin kuulla onko jollain muulla tällästä ongelmaa. J
sulla on tunnelukko eli et pysty tuntemaan iloa surua tai muutakaan. Kannattaa oikeasti hakeutua psykiatrille, jotta pystyt taas tuntemaan tunteita. Masennus on myös mahdollinen
Sun kannattaisi kertoa asiasta sun vanhemmille. Tai ainakin toiselle.
Ei kannata psykiatrille hakeutua ne kannattaa kiertää kaukaa, yleensä tyrkyttävät vaan lääkkeitä ja ovat muutenkin aivan pimeitä ja sadisteja. Jos jonnekkin haluat juttelemaan niin terveyskeskuksesta aika pysiatriselle sairaanhoitajalle vois olla hyvä.
Hei.
Kiitos viestistäsi.
Jos oma terveys ja hyvinvointi mietityttää, kannattaa siitä aina jutella jollekin. Koulun tai kunnan terveydenhoitajan kautta pääsee alkuun ja hän osaa tarvittaessa ohjata eteenpäin niin esimerkiksi psykiatriselle sairaanhoitajalle, lääkärille tai psykiatrille. Kaikilla on eri työnimikkeet ja näin ollen eri valtuudet tehdä asioita.
Psykiatri saa esimerkiksi kirjottaa lääkereseptejä ja näin ollen saattaa sitä potilaalleen ehdottaakin. Myös esimerkiksi terapiatuen saamiseksi tarvitsee aina psykiatrin lausunnon. Psykiatrinen sairaanhoitaja on taas erikoistunut enemmän keskusteluavun antamiseen. Kaikkien tehtävänä on kuitenkin yhdessä potilaan kanssa miettiä sopivaa hoitokeinoa potilaalle. Potilaana voi aina myös kieltäytyä ehdotetuista hoitomuodoista esimerkiksi lääkkeistä.
Omaan mielenterveyteen ja tunnehallintaan kannattaa aina rohkeasti hakea apua. Oli se sitten läheltä vanhemmilta ja ystäviltä tai ammattilaisilta kuten sairaanhoitajalta tai psykiatrilta.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
