Oon siis 13v tyttö ja mul ei oo todettu mitää masennusta tai mitää mut mul on masentunu olo koko ajan.
En vain jaksa olla iloinen enää mistään.
Ainut kaveri muutti pois, toinen koiristamme jäi auton alle, vanhemmat erosivat, mummo kuoli. Mun elämä on aina vaan ollu [Osa tekstistä poistettu]. Nuo kaikki edellämainitut tapahtui viimeisten kahden kuukauden aikana ja sitä ennenkin on tapahtunut vain kurjia juttuja.
Mun elämässä ei oo enää mitään iloa.
Oon sisaruksieni ja isän kanssa lähdössä huomenna reissuun Etelä-Suomeen. Ei kiinnosta. Piti PowerParkissakin käydä mutta ei huvita.
Ei huvita enää mikään.
Kesälomakin on tylsää ja koulunalku ahistaa. En jaksa käydä siellä opiskelemassa kun opettajat idiootteja eikä siel oo kavereitakaan.
Joka päivä istun vain kännykän kanssa sängylläni ja vanhemmat valittaa. Sisaruksistakaan ei ole mitään iloa.
Ainut ”kaverini” on koiramme josta on periaattessa tullut minun koirani.
Se on ainut joka jaksaa kuunnella, ainut kenen kanssa vietän aikaa, ainut kenen kanssa jaksan olla/kuka jaksaa olla kanssani.
Ei tästä elämästä kerta kaikkiaan tule mitään. Täyttä [Osa tekstistä poistettu] tää on.
Sitten kun koirani kuolee niin kuolen minäkin.
Ei ole järkeä elää kun ainut ilon pilkahdus elämässäni lähtee.
Ihme ja kumma jos joku on tänne asti lukenut.
Sekavaa tekstiä [Osa tekstistä poistettu] tyypiltä.
En ees tiiä miks tänne kirjotin.
Ei kukaan tälle asialle voi mitään tehä.
Välillä mietin pitäskö jättää tää maailma mut sit mun koiral ei oo enää ketään. [Osa tekstistä poistettu]
Hei,
Kiitos, kun kerroit avoimesti ja rohkeasti ajatuksistasi.
Surullista kuulla, että tunnet olosi masentuneeksi, etkä jaksa olla iloinen enää mistään. Olet joutunut kokemaan kohtuuttoman paljon raskaita asioita. Kaverin poismuutto, toisen koiran kuolema, vanhempien ero ja mummon kuolema ovat kaikki jo yksistään todella vaikeita ja raskaita asioita. Sinä olet joutunut kokemaan nämä kaikki todella lyhyen ajan sisällä, joten on todella ymmärrettävää, että sinun ei ole hyvä olla ja on vaikea nauttia asioista, jotka aikaisemmin ovat saattaneet tuottaa iloa. Olen todella pahoillani kaikesta kokemastasi.
Ihana kuulla, että sinulla on koira, joka on sinulle tärkeä. Ymmärrän, että mietit, että silloin sinulla ei ole mitään sitten, kun koiraasi ei joskus enää ole. Haluan kuitenkin muistuttaa, että sinun elämäsi on tärkeä ja arvokas. Ymmärrän, että nyt tulevaisuus voi tuntua toivottomalta – se on todella ymmärrettävää, kun olet joutunut kokemaan noin paljon. Kun aika hiljalleen kuluu, myös oma olo voi hiljalleen parantua ja huomaat, että pystyt taas nauttimaan elämän pienistä asioista. Nyt se ajatus voi tuntua kaukaiselta, kun olo on toivoton. Tärkeää olisi, että sinun ei tarvitsisi olla yksin ajatustesi kanssa, vaan voisit kertoa tunteistasi jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle. Kun omista ajatuksistaan ja tunteistaan kertoo jollekin, niin usein oma mieli ei tunnu niin raskaalta sen jälkeen. Voisitko ajatella kertovasi mielen päällä olevista asioista jollekin läheiselle, esimerkiksi vanhemmalle tai jollekin sukulaiselle? Koulun alettua, voit myös mennä juttelemaan koulupsykologin tai -kuraattorin kanssa. He ovat ammattilaisia, jotka ovat koululla sinua varten ja osaavat auttaa sinua raskaiden tunteiden käsittelyssä.
Voit myös halutessasi soittaa meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111), tulla juttelemaan chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Yhteydenottoihin vastaavat MLL:n koulutetut aikuiset vapaaehtoiset päivystäjät ja yhteydenotot ovat aina täysin anonyymejä ja luottamuksellisia. Lisätietoa ja aukioloajat löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Olet tärkeä ja arvokas! Ethän jää yksin! <3
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä