Mitä voin tehdä? Jos masentaa, menen youtubeen, etsin seksiä ja runkkaan. Sen jälkeen olo on vaan ahdistunut ja masentunut. Jos haluttaa, sama homma. Ja ne kaikki mitä näen mediassa, juurtuu päähän. Itsetunto on surkea ja riippuvuus mediapor_oon on liian suuri. On aikoja jolloin en tee sitä ollenkaan ja sitten en vain mahda mitään ja tuhoan mielenterveyteni sillä materiaalilla jota minun ei ikinä kannattaisi katsoa. Kaikenlisäksi vaivaa omatunto että pitäisi kertoa tästä poikaystävälle, mutta en todellakaan halua. Kyllä, olen siis tyttö. En voi edes sanoin kuvailla kuinka ahdistaa… Kuinka päästä tästä yli ja saada puhdas omatunto asian osalta. Kiitos.
[Viestiä muokattu.]
Hyvin mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe, ja hyvä, että otit sen puheeksi. Ilmiö ei ole nykyään mitenkään harvinainen, moni nuori on tutkimusten mukaan koukussa tai saanut väärän käsityksen seksistä mediassa esiintyvän pornon takia. Sekä tytöt että pojat.
Ensinnäkin, pitää muistaa rajat. Kyseessä on kuitenkin esitys. Porno on aina enemmän tai vähemmän näyttelemistä ja liioittelua, eikä kuvaa oikeaa elämää ja suhteita, joten on välillä hyvä muistuttaa itseään, että kyseessä on vain esitys. Itsessään pornon katsominen ei ole välttämättä paha asia, se voi tuoda lisää mielenkiintoa suhteeseen, mutta rajat pitää muistaa.
Kenties on hyvä miettiä, mistä tämä ahdistus on saanut alkunsa? Onko elämässäsi tapahtunut isoja muutoksia tai mullistuksia, jotka ovat voineet laukaista tämän ahdistuksen ja huonon omatunnon? Sinun ei myöskään kannata kantaa asiaa yksin, vaan kertoa tosiaan poikaystävällesi. Mikäli hän tosiaan on kunnon mies, hän varmasti pysyy rinnallasi ja tukee sinua.