Hei,
kirjoitat hyvin tunteistasi ja elämässä kokemistasi asioista. Kokemastasi kiusaamisesta tulee todella surullinen ja vihainen olo. Olet joutunut kestämään pitkään henkistä väkivaltaa koulussa ja sellainen jättää keneen tahansa jälkensä. Vaikeista kokemuksista voi kuitenkin selvitä ja niiden kanssa voi oppia elämään. Niistä voi vahvistua, viisastua ja jossain vaiheessa käyttää kokemuksiaan muiden auttamiseksi. Niin sinä hienosti yrititkin tehdä, kun sait tietää veljesi kokemasta kiusaamisesta. Ikävää, että lopulta hän petti luottamuksesi. Silti teit todella hienosti ja uskon, että veljesi sisimmässään arvosti ja ainakin tulee arvostamaan sinua todella paljon siitä hyvästä. Otit vaikean asian puheeksi ja toimit erinomaisen isosiskon tavoin.
Kuulostaa kurjalta, jos koet olevasi epätasa-arvoisessa asemassa veljiesi kanssa ja jos vanhempasi viettävät enemmän aikaa veljiesi kanssa. Kyllä sinun kuuluisi saada heiltä yhtä paljon huomiota ja huolenpitoa! Oletko koskaan sanonut vanhemmillesi suoraan, miltä sinusta tuntuu ja miten koet asiat perheessänne? Voisitko kirjoittaa heille kirjeeseen niistä asioista ja antaa sen/jättää näkyville. Usein kirjoittaen on helpompi tuoda asioita esiin. Mitä luulet, jos kertoisit heille totuudenmukaisesti kaikesta, myös itsesi satuttamisesta? Ja myös kiusaamisesta. Siitä, miten monta vuotta jouduit kärsimään niin rankasta kiusaamisesta.
Joskus me aikuiset olemme sellaisia, että olemme niin kiinni omissa jutuissamme ja/tai ehkä haluamme ajatella, että lapsella/nuorella on kaikki ihan ok tai, että ”se on vaan murrosikää” ja ”no se haluaa olla omissa oloissaan”, emmekä sitten kysy, että mitä sinulle oikeasti kuuluu? Miten voit? Joskus me aikuiset ja vanhemmat olemme tavallaan niin tyhmiä, että meille täytyy sanoa tai antaa ymmärtää, miten asiat todella ovat, jotta havahdumme todellisuuteen siitä, miten lapsi/nuori voi. Ihanteellista olisi, että kaikki aikuiset osaisivat aina kysyä ja todella myös haluta kuulla, mitä lapselle/nuorelle kuuluu. Tai jospa me kaikki osaisimmekin lukea toistemme ajatuksia, mutta näin ei ole. Nythän vanhempasi saattavat luulla, että kiusaaminen on ollut pientä, et ole satuttanut itseäsi ja ehkä jopa, että haluat olla omissa oloissasi.
Eli toivon, että harkitset vanhemmillesi totuuden kertomista. Jos sinusta tuntuu, että et missään nimessä halua kertoa/puhua heille, niin voisitko ajatella meneväsi koulusi kuraattorin tai terveydenhoitajan juttusille? Heille voi jutella mistä tahansa mieltä painavasta asiasta, he ovat koulussa juuri sitä varten. Voit halutessasi käyttää apuna Huoli puheeksi -lomaketta, joka löytyy Nuortennetin Mistä apua -sivun alareunasta.
Tsemppiä sinulle ja rohkeutta sisimpäsi avaamiseen!
