Oon siis seiskalle menevä tyttö, mut pelkään mennä yläasteelle, koska tiedän että suurimmaksi osaksi kaikki, jotka tulevat seiskalle koulussani, ovat sellaisia pieniä ja hoikkia, ihan normaalin näköisiä tyttöjä. Tunnen itseni silti tosi erottuvaksi, koska oon selvästi muita ikäisiäni rotevampi, kun muut ovat sellaisia hentoja keijukaisia. Sinänsä olisin tyytyväinen ulkonäkööni, jos tuntisin muitakin jotka ei oo niin ”pieniä”. Muttakun en tunne.
Lisäksi tunnen itseni aina liian isoksi, koska kaikissa vähääkään vartalonmyötäisissä paidoissa istuessani tulee isot makkarat vatsaan, kun muilla on suunnilleen olematon vatsa. Enkä kehtaa käyttää shortseja enkä mitään kenenkään nähden, koska myönnän omistani isot reidet (A-vartalo katsoskun on) ja ne haittaavat myös osaksi elämääni, koska kaupoista en löydä itselleni farkkuja tai housuja, koska reidet eivät yksinkertaisesti mene niihin, ja kun nykyinen 40-kokokin on sellainen pikkuruinen kasa kangasta.
Ärsyttää, kun muut ovat pieniä ja hoikkia ja omistavat pienet jalat, ja sitten tunnen itseni liian isoksi. Alkaa aina ahdistaa, ja tuntuu kuin kaikki katsoisivat muo ja ajattelisivat ”Vittu miten läski toi on, katonyt ton viereisen tyypin jalkoi ja ton ison.” Itsetunto on ihan pohjilla, en kehtaa pukeutua yhtään mitenkään. En pelkää sitä mitä muut sanoo, vaa mitä ne ajattelee.
Sit kun yläasteella kaikki on pieniä. Muo hävettää ihan älyttömästi käydä kaupoilla, kun muut ostaa 32-36 kokoja ja mä saan suoraan aloittaa 40-koosta. Mä häpeän sitä että mä en löydä itselleni sopivan kokoisia vaatteita, enkä tiedä miten pukeutua.
Ahdistaa myös se, että isä odottaa mun olevan sellain normaali hoikka teini, ja aina huomauttelee kotonakin mun kavereiden hoikkuudesta. Must tuntuu kuin en vaa kelpais sille sellaisena kuin oon.
Kaikki tää ja moni muukin asia ahdistaa muo, pelkään elää nykymaailmassa. Mun itsetunto ei vaa riitä.
sun kannattais varmaan kertoa jos sulla on vaikka joku hyvä ystävä tai bestis, niin sille. koska sä oot hyvä just sellasena ku oot, ketään ei saa dissata sun omab ittes takia.
mut hei sun kaverit on tyytyväisii suhun just tollasena ku oot ! itekkään en oo mikää kauheen laiha, mut mä oon mä enkä aijo muuttua sen takia et muut ei pidä mun vartalosta. mut hei mä tiedän miltä tuntuu ku itsetunto on nollilla. nyt nouse soeltä kuopastas ja kerro murheestas kaverille ja mä tiedän, aidot ystävät hyväksyy sut just sellasena ku oot. oma hyväksyntä löytyy kans ajan mittaan, huomasin sen myös. mulla oli ihan sama juttu ku olin menis seiskalle ( nyt meen ysille. ) mutta pärjäile (:
Moikka,
Ite oon 18-vuotias, mutta voin jotenkin aika paljon samaistua sun mietteisiin. En oo mielestäni mikään megaiso, vaikkakin hieman ylipainoinen. Mun kohdalla sun isä on mun äiti, eli sieltä tulee aikamoiset ulkonäköpaineet kun kuulee kuittailua joka päivä. Ja shoppailutilanne on niin tuttu, ei oo hirveen kivaa kun kaikki kaverit on niin paljon pienikokoisempia ja sovittelee ihan erikokoisia vaatteita.
Mutta sen voin sanoa, että mulla on maailman parhaat ystävät jotka välittää musta just tällasena kun oon. Ei niitä kiinnosta mun paino. Ja mulla on ystäviä ja kavereita mielestäni aika paljon. Eli älä ota stressiä, ei ihmiset oikeesti oo niin pinnallisia kun monesti ajatellaan. Oo rohkeesti oma ihana ittes, niin saat uusia kavereita yläasteelta :) Ja jos joku on niin idiootti että katsoo kaverin ulkonäköä niin tarkasti, niin ei kyllä ansaitse sun kaltasta kaveria joten anna olla.
Tsemppiä ja hyvää kesää ihana naisen alku! :)
-Sartsu
Mul on yks kaveri, se on tavallaa kai samaa kokoo ku sä mut kaikesta huolimatta se on tosi upee ihminen ja kaikki viihtyy hyvin sen seurassa ;) eikä sitä haukuta tai tuijoteta vinoon vaa ollaan kavereita :D kyl sä pärjäät, se luonne kaikestahuolimatta on tärkein :) oot ihana kaikille nii kaikki on ihanii sulle (lukuunottamatta lapsellisia ihmisiä joita on valitettavan paljon vielä seiskallakin ): )
Muista sitte ilmotella et miten menee ;D