Siirry sisältöön
kyllästynyt tähän

Moi! Olen 15 v tyttö Länsi-Suomesta.
Olisin kirjoittanut tämän kyseisen aiheeni kirjelaatikkoon,jos se ei olisi ollut enään täynnä ,mutta näköjään ei ole.

Olen aikaisemmin kertonut tästä ahdistelusta ainakin päivystäjille ennen kuin loma alkoi.
Loman-aikana olen pelännyt,erttä 9lk ahdistelu jatkuu.
Ahdistelija on kaverini. Porakassani liikkuu paras kamu,joka on tyttö ja kaveri ,joka on poika ja hän ahdistelee välillä.

Kaikki alkoi niin,että olimme tämän kaverin (pojan) luona synttäreillä, pelasimme wiitä. Menin vessas käymään ja kaikki muuttui, kyseinen poika alkoi yhtäkkiä yrittämään saada parasta kaveriani halaamaan häntä, vaikka paras kaverini ei halunnut . Kuulin vessasta huutoa. Paras kaverini joutui peruuttamaan taaksepäin ja sanomaan pojalle :Ei! sanaa.
Paras kaverini ryntäsi kanssani vessaan keskustelmaan äsken tapahtuneesta , huomasin että hän melkein itki.
2. kerralla ei ollut ihme kumma samanlaista,
mutta poika uhoili ja vittuili (anteeksi ruma sana)
Koulussa, jos pelasimme jalkapalloa. Menin hakemaan palloa maalista , poika tuli myös sinne ja väitti,että en pääsisi pois maalilta. Hän tuli minuun niin lähelle,että onneksi välirakoa jäi vain n.2-3 cm . Tätä hän toisti ja toisti, kunnes minulta meni hermot ja ryntäsin pois sieltä ja hän valitti , että ”Käsi sattui”, en sanonut mitään..
Koulussa poika on jahdannut parasta kaveriani , vain siksi että saisi ”halata” , paras kaverini on aina mennyt karkuun.

Poika tosiaan luulee,että hänen paras kaverinsa on minun paras kaverini. No, sillä ei ole niin väliä.
Enemmänkin tällä ahdistelulla on väliä, paras kaveri otta tässä kesälomalla loparit ja sanoi,että hän ei pysty tekemään asialle mitään ja hänelle tulee huono omatunto,jos kerromme tästä jollekkin aikuiselle. Nyt olen ihan yksin asian kanssa, pelkään aikusten oikeesti,että tämä jatkuu. Olen kertonut tästä vanhemmille, eivät he ole olleet moksiskaan.. vaikka olen pelännyt hieman ja tuntenut sisälläni vihaa asiaa kohtaan.
Pojalle on mahdotonta sanoa: Ei ! ,koska hän ei ymmärrä..Paras kaverini kertoi,että ku hän oli heillä pelaamassa vesisotaa ja hän kehotti,että poika ei kastelisi häntä. Poika sitten kasteli litimäräksi.. Huomaa ,kuinka hyvin Ei – sana on hallussa.

Poika on muuten mukava,mutta ahdistelua en pysty hyväksymään,kuten paras kaverimi juuri nyt.
Mitä voin tehdä asian kanssa,että uskallan ollan oman porukkani kanssa eikä minun tarvitse vaihtaa tässä 9lk toiseen porukkaan?
Paras kaverini tuskin vaihtamista haluaa.

Onko muuten kaveri edes sellainen ,että alkaa ahdistelmaan kavereitaan?

Kyllästynyt tähän

Lisäksi sama poika on alkanut isottelemaan mulle. En ymmärrä,miksi juuri mulle? En mä oo tehny sille yhtikäs mitää pahaa.
Oon aina ollu ystävällinen muille,jopa sillekki ja auttanut,jos hän sitä tarvittee.
En jaksa alkaa selittää,miten tää sama poika on alkanut käyttäytyy mua kohtaa,mutta sen käyttäytyminen on ollu sen tapasta ,että koko jätkä tuntuu yrittävän tunkeutuu mun ja mun parhaan kaverin parhaasee kaveruutee,pysyttekö kärryillä? Tää jätkä tuntuu siltä,ku hän yrittäis työntää sanoillansa mua pois siitä porukasta,missä oon aina ollu.

Ihme,ettei tässä 9lk alussa oo jatkanu ahdistelua,mutta se on muuttanu ahdistelun sanoiksi,jokka on ollu tosi töykeitä mua kohtaa.
Mä en todellakaan tiiä,mitä tekisin.

kyllästynyt tähän

Pystyisikö joku auttamaan minua?
On jotenkin kurjaa olla sellaisessa porukassa,jossa kaveri on alkanut olemaan hirveä minua kohtaan ja tuntuu siltä,kuin mikään ei toimisi, ihan kuin mikään ei riittäisi enään.

tytsy ;)

Minua on kyllä kerran hiplattu ilman lupaa (mun piti nukkua sillon) olin silloin leirillä ja nyt olen ihastunut tähän poikaan mutta sano sille pojalle suorat sanat (niin minä tekisin)

Poika 19v (95)

Oon lukenu tän jo monta kertaa ja kun kukaan ei vastaa mitään nii pakko on jotain kirjottaa.
Valitettavasti en osaa auttaa sua tässä asiassa mutta se ei tarkoita ettenkö välittäisi. jotenki saan itselleniki huonon olon kun en vain osaa auttaa sua.

:(

jussiv

hei.. sulla ei ole mitään hätää. tämä jätkä ei ansaitse mitään kunnioitusta sulta jos et pidä hänestä. näköjään poika ei ymmärrä sanaa (ei) joka johtuu hormooneista murrosiässä. pojalla on seksi mielessä joka sitten ilmenee ahdisteluna ja melkein raiskauksena jos nyt oikein ymmärsin vessan tilanteen. en nyt ymmärrä miksi tämän pojan kanssa pyöritään? miksi te tytöt ette heivaa sitä jätkää pois?? kertokaa ny hyvä luoja vanhemmille tai sisaruksille että tää jätkä yrittää koskettaa teitä vastoin tahtoa? ja niin. yli 15 vuotiaat on vastuussa omista teoistaan ja sanoisin että poliisi puuttuu tosi nopeasti rikosilmoitukseen jos ilmoitat. ja tätä ei tarvitse pelätä. sen voi tehdä anonyymisti. mutta sanoisin että pojalla on narsistin merkkejä että kannattaa suosiolla pysyä kaukana ja yrittää poistaa henkilö porukasta tai lähde itse?. mutta muista. kun pääset peruskoulusta pois, tämä kaikki loppuu ja saat uusia ystäviä. :)

tyttö 15v

Mul on vähän kiire nyt täl hetkel joten en pysty kauheen pitkää tekstii kirjotta, mut ei ketään saa ahdistella..muo itseäni läpsitään ain koulus persuksille ja pojat kävelee päälle käytävil ja ei päästä menee..se on KAUHEETA! en viitti sano siit kellekään aikuiselle joten annan asian vain olla,mut toki mä huudan välil pojille et älä läpsi tai älä tee noin! Se stressaa paljon ja ain ei haluis ees mennä kouluun..:( tiiän tunteen..Pitää nyt mennä..tää ei kyl suo paljon auttanu..sori!

äiti -67

Hei,
Tässä tilanteessa asiasta pitää nimenomaan puhua aikuisen kanssa,johon luotat.Se voi olla opettaja tai vaikkapa terveydenhoitaja.Tietysti ne omat vanhemmat ovat etusijalla.Mutta aina ei ole helppoa ja sitten ei vain kehtaa puhua omille vanhemmilleen.
Älä missään nimessä jää miettimään asiaa yksin.Olen varma,että saat apua ihan varmasti,kunhan sitä haet.Minulla on 2 teini-ikäistä poikaa,joten ymmärrän kyllä tilanteesi hyvin.
Kaikkea hyvää sinulle.

MLL ylläpito

Hei,

Kiitos viestistäsi. Hyvä, että kirjoitit meille. Olet aivan oikeassa siinä, että kukaan ei saa kosketella sinua intiimialueille eikä muuallekaan ilman sinun lupaasi. Kurjaa, ettei poika kunnioita tätä koskemattomuutta. Hienoa, että olet napakasti sanonut pojalle, ettei hänen koskettelunsa ole kivaa ja että seurustelet. Ymmärrän hyvin, että lähentely ahdistaa. Poika tulee liikaa sinun reviirillesi ja sinulla on oikeus itse määritellä, kuka sinuun saa koskea ja mihin, ja kuka ei saa koskea ollenkaan. Harmillista, ettei poika kunnioita sitä, että seurustelet.

Jos hän vielä yrittää tulla lähentelemään, voit sanoa pojalle napakasti, että et halua hänen koskevan sinuun ja voit pyytää poikaa poistumaan. Voit myös itse hakeutua vaikkapa kavereiden luokse ja pyytää näitä auttamaan sinua. Oletko kertonut ystävillesi pojasta? Jos et, niin voisitko ajatella, että kertoisit ja pyytäisit heiltä apua? Kavereiden tuki voi auttaa lähentelyn lopettamisessa. Entä tietääkö poikaystäväsi tilanteestasi? Voitko pyytää häneltä apua? Voit kertoa myös poikaystävällesi, että toinen poika on se, joka tekee väärin ja et halua, että hän toimii enää näin.

Jos haluat, voit soittaa, kirjoittaa tai chatata kanssamme, kuuntelemme sinua mielellämme ja voimme myös miettiä yhdessä lisää keinoja tilanteen selvittämiseksi. Ethän jää yksin huolesi kanssa!

Mulla oli yhden pojan kanssa sama asia. Ollaan oltu kavereita jo 10vuotta ainakin. Olin niillä melkee joka päivä ja huomasin et se just kosketteli vähä kaikkialle ku mahollista mut eniten aina perseeseen joka ei todellakaa ollu enää mukavaa. Kysyin silt iha suoraa yks kerta et ooks ihastumu muhu ku koko aja pitää kosketella nii reilusti vastas että mahollisesti. Sit aloin olla samal kaveril mun exsänkaa mut silti se aina vähä välii tuli koskettelee nii menin iha reilusti sillo poikkisen taakse istuu ja tällee nii kyl se aikanaa alko lopettaa sen. Sit oli myös se ku aloin olee siel yötä myös mut tietty vaa sillo ku se mun exsä oli siel nii se poika yritti tulla siihe sohvalle nukkuu munkaa mut kyl se exsä sano reilusti et mee pois siitä ja älä koko aja koske siihe ja välil joutu työntää iha poiski sen siitä. En oo ollu ton pojankaa nyt varmaa vuotee ku erosin poikkiksenkaa nii en oo jotenki uskaltanu mennä sinne enää :/ kyl se jotenki välil masentaaki ku ei oo voinnu käyä siel mut siit exsäst tuli jotenki semmone tunne et ties et joku oli turvana siinä koko aja ja sehä oliki myös mut emmä tiiä mitä siin tapahtu. En oo pystyny puhuu täst kenellekkää paitsi nyt tänne ja tuskin pystyn tulee puhuukkaa..

Vastaa aiheeseen: Ahdistelu

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top