Siirry sisältöön
[Nimimerkki muutettu]

heii! oon ollu jotenkin todell hukassa itteni kanssa nyt niikun yli kuukauden, ja mietin että milloin tää jatkuva ahdistuksen kehä loppuis. Siis tää vaikuttaa niin moneen asian mulla. Mullahan siis on ahdistuneisuushäiriö, että voikohan se selittää tällasen ”jakson”. Tuntuu kuin olisin ollut sellaisessa ahdistuskoomassa, että millään ei ollut mitään väliä, keskityin vain murehtimaan asioista mihin en voi vaikuttaa. Tuntuu kuin olisin yksin tämän asian kanssa. Kellään ystävistäni ei tietääkseni ole samaa ongelmaa kuin mulla, joten niille on hieman hankalampaa avautua. Poikaystäväni kyllä ymmärtää minua totaalisesti. Häntä ei vaan ahdista tai stressaa mikään. Olen kateellinen hänelle, hän pystyy käsittelemään asioita ilman murehtimista, mutta minä en. Tuntuu että olen heikko tämän takia ja pelkään ettei tämä häiriö ”parane”. Ihan ***

Nuortennetin ylläpito

Hei,
Kiitos viestistäsi. Asia, josta kirjoitit, on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi
aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan myös ”Päivystäjä mukana keskustelussa”
-keskustelualueelle. Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla
keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan
julkaista ajoittain hitaammin kuin muilla keskustelualueilla.

Jos asiasi on kiireellinen, suosittelemme olemaan yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111)
tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/. Voit myös kirjoittaa
anonyymisti Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun https://lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/.
Lämpimin terveisin,
MLL Nuortennetin ylläpito

Vastaa aiheeseen: Ahdistuneisuushäiriö

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top