Äidin käyttäytyminen, kiusaaminen ja itsetunto nollassa

Hei! Olen jo monta vuotta jaksanut taistella rankan asiani kanssa itsekseni ja se liittyy valitettavasti äitiini. Rakastan äitiäni tietysti, mutta se miten hän kohtelee minua on pilannut elämänhaluni ja itsetuntoni täysin. Kun täytin 10 ja kasvoin hurjasti pituutta ja minusta katosivat kaikki pikkuisen lapsen piirteet. Äiti alkoi jotenkin jättämään minut yksin kaikkien ongelmieni kanssa kun tulin murrosikään. Hän ei suostunut enää kuuntelemaan kertaakaan kun tulin koulusta kotiin ja jos hän sattui kysymään miten meni koulussa niin kerroin tietysti totuuden jos oli ollut huono päivä ja minua oli kiusattu taas koulussa, mutta äiti alkoi huutamaan kuinka pilaan hänen päivänsä negatiivisuudellani ja lopulta hän kielsi minua enää ilmaisemasta mielipiteitäni tai kertomaan tunteistani jos ne olivat hänen mielestään huonoja tai muuten minua rangaistiin ja äiti uhkaili, että kuinka paljon hän haluaisikaan lyödä minua ja tuli ihan naamani eteen ja kysyi tahtoisinko, että hän löisi minua. Hän myös on heittänyt minua tavaroilla ja vähättelee kaikkia onnistumisiani. Jos sanon, että ryhmätyössä saimme hyvän arvosanan niin hän rupeaa pilkkaamaan, että tuskin minun takiani ja kuinka kehtaan olla niin itsekäs ja ottaa itselleni kaiken kunnian. En ole sanonut mitään tuollaista, joten äitini käytös ja sanojeni vääntely hämmästyttää minua. Äiti on myös monesti itkenyt että missä hänen ihana pieni tyttärensä on ja missä se toinen minä oikein olen kun en ole enää äidin rakas pieni tytär. En ymmärrä mitä äiti tuolla tarkoittaa. Nyt olen jo pian onneksi 18 ja lukiota on jäljellä enää yksi vuosi, joten sen jälkeen muutan omilleni ja katkaisen kaikki välini äitiin. Joka päivä hän nimittäin etsii tahallaan syitä saada pilkata ja haukkua minua, miten en ole hänelle mieleinen lapsi ja kuinka kaikki muut ovat paljon parempia ja hän puhuu minusta kuuluvalla äänellä oveni takana isosiskoni kanssa, että kyllä minä olen niin itsekäs ja terrorisoin kuulemma tätä perhettä ja olen äidille taakka. Äiti haukkuu vaatteitani rumiksi, vaikka pukeudun aina siististi ja asianmukaisesti, hän haukkuu minua läskiksi ja käskee laihduttamaan, vaikka terkkari on sanonut, että olen terve ja urheilullinen tyttö, äiti haukkuu minua tyhmäksi, mielisairaaksi ja haukkuu myös nykyisiä ystäviäni ja haukkuu kun en ole edellisten kavereideni kanssa, mutten halua olla enää heidän kanssaan, koska he levittelivät minusta juoruja ja päätin, ettei määrällä ole väliä vaan ystävien laadulla. Nykyiset ystäväni tukevat minua ja heidän kanssaan tunnen olevani hyvä ja elämänarvoinen ihminen, mutta kun tulen kotiin tunnen välittömästi syyllisyyttä olemassaolostani äitini haukkumisten ja syrjimisen takia. Siskoni on jo 22 eikä hänen tarvitse maksaa mitään vuokramaksuja tai muita menoja ja häntä äiti jaksaa aina paapoa ja mainostaa miten upea hän on ja miten ilman häntä tämä perhe ei säilyisi kasassa, mutta minun takiani heillä on kuulemma huono olla ja saan kuulemma kaikki ihmiset tuntemaan olonsa huonoksi lähelläni. Äitini on myös sanonut minulle suoraan, että toivoo minun jäävän yksin sillä kukaan ei varmasti halua olla sellaisen ihmisen kanssa kuin minä. Oikeastaan äidillä ja siskollani ei ole muita ystäviä kuin toisensa ja he ovatkin parhaat ystävykset. He jakavat kaiken ja tekevät ihan kaiken yhdessä. Kirjaimellisesti ihan kaiken. Kaikki ovat kyselleet, että eikö siskosi aio aikuistua vai miksi hän yhä istuu kotona. Sen sijaan minä olen perheestäni ainoa, joka on solminut enemmän sosiaalisia suhteita perheen ulkopuolelle ja nämä suhteet ovat minun ainut voimavarani.

Aina kun pyydän, että äitini kuuntelisi minua kun haluan keskustella hänen kanssaan hän tekee kaikkea muuta kuin ilmaisee kuuntelevansa minua. Hän alkaa jutella siskoni kanssa samalla kun minä olen puhumassa hänelle ja sitten hän lähtee kesken kaiken tekemään jotain ihan muuta. Hän ei jättää minut kokonaan huomiotta ja tunnen itseni arvottomaksi. Jokaisena päivänä saan kuulla miten surkea olen kaikessa ja miten minusta ei voi tulla mitään ja kuinka minun pitäisi kaikille kertoa miten huono tytär olen kuulemma ja minun pitäisi olla jatkuvasti vain onnellinen ja en saisi näyttää mitään negatiivisia tunteita, mutta äitini saa päivästä toiseen valittaa olevansa niin uhri niin kariutuneissa rakkaussuhteissaan kuin kaikessa muussakin ja hän on sanonut olevansa parempi kuin muut ihmiset ja siksi hän ei voi olla ystävä kenenkään muun kuin kaltaisensa kanssa eli sisareni. Äiti on jopa asettanut minulle niin kummallisia sääntöjä kuin se, että jos hän haukkuu minua tai mitään muutakaan niin minun pitäisi ottaa ne asiat hymysuin vastaan kirjaimellisesti. En ole koskaan kuullut mitään yhtä älytöntä. Äitini ei anna minun myöskään kokata sillä syyllä, etten kuitenkaan osaisi, joten ei ole mitään järkeä antaa minun yrittääkään. Olen oppinut kokkaamaan onneksi kotitaloustunneilla ja kavereideni luona laitamme yhdessä ruokaa. Kotitaloudenopettaja on kehunut minua nopeasti oppivaksi, mutta äitini ei anna minulle minkäänlaista mahdollisuutta. Hän vähättelee kaikkia taitojani ja toivoo, että kaikki hiuksenikin tippuisivat, jotta näkisin miten ruma olen. Miten kukaan äiti voi sanoa noin omalle lapselleen?

Kuitenkin ulkopuolisille jotka tulevat meille kylään niin äiti haluaa esittää malliperhettä, jossa ei ole mitään hätää ja hän esittää ihan jotain muuta mitä on isoine hymyineen ja leikkii hyvin huolehtivaa äitiä. Mutta kun vieraat lähtevät talostamme esim. synttäreiden jälkeen hän palaa välittömästi samoihin kaavoihin ja alkaa taas piikittelemään. Jos ei tee hänen mielensä mukaan päätöksiä elämässä ja ole sellainen kuin hän haluaa ei kelpaa. Sisareni on jumaloi äitiä, koska on tämän suosikki ja hän on oppinut tekemään kaiken vain miellyttääkseen äitiä. Minun käy häntä hieman sääliksi kun hän on niin ripustautunut äitiin eikä hanki kavereita tai tutustu muihin ihmisiinkin. Äiti on myös jatkuvasti uhkailee, että kun olen täysi-ikäinen hän heittää minut ulos tuosta noin ja on onnellinen kun pääsee minusta eroon. Aina kun on sisareni syntymäpäivä tai menemme jonnekin muualle jonkun sukulaisen juhliin niin äiti jaksaa muistuttaa minua siitä, etten saa sitten pilata toisten iloa. Äitini on syönyt itsetuntoni. En tiedä miten saisin taas sen takaisin ja voisin olla ylpeä itsestäni ja saavutuksistani ja sanoa itselleni, että minun ei tarvitse aina anteeksipyydellä olemassaoloani ja minulla on oikeus elää, enkä ole tyhmä, ruma, lihava jne. Ja minulla on oikeus hienoon tulevaisuuteen. Miten saisin itseluottamukseni takaisin ja elämänhaluni kun oma äitini aina jaksaa kasvattaa minut siihen uskoon, etten ole minkään arvoinen?

Ja sitten toinen asiani koskee kiusaamista. Kiusaamiseni oli nimittäin alkanut jo eskarissa ja se oli niin fyysistä kuin sanallista. Minut jätettiin ryhmän ulkopuolelle, uusi hieno pyöräilykypäräni tungettiin roskakoriin ja se päälle oli syljetty ja liimailtua kaikkea. Olin pienessä kyläkoulussa ala-asteella ja siellä kaikki kiusaajat vetivät yhtä köyttä ja muut seurasivat esimerkkiä jos ei halunnut tulla itse kiusatuksi. Koulussamme oli ulkomaalaisia oppilaitakin, jotka kuitenkin osasivat suomea todella hyvin. He olivat hyvin pelättyjä, riidanhaluisia ja väkivaltaisia. He olivat kaikki pahimmat kiusaajani ja minua vuoden vanhempia. Koulun rehtori piti aina kiusaajien puolta ja jo moni ennen minua ollut kiusattu oli saanut syyt niskoilleen kiusaajien tekosista ja rehtori syyllisti kiusattuja ja moni muutti pois kun ei enää kestänyt olla siellä. Kerran jopa koulun liikuntatunnilla sählyssä koulukiusaajani löi minua mailalla takaraivoon ja minulla pimeni näkökentässä ja kaaduin lattialle. Kaikki näkivät mitä kiusaaja oli tehnyt ja ihan tahallaan. Minut autettiin ylös ja penkille, mutta vain muutama uskalsi puolustaa minua ja sanoi, että nyt kiusaajani oli mennyt kyllä liian pitkälle. Rehtori oli myös nähnyt, mutta alkoi puolustaa kiusaaja sanomalla, että minun täytyy antaa anteeksi, sillä se oli hänestä vain puhdas vahinko. Olin niin raivoissani ja huusin, ettei tuo mikään vahinko voi olla, että toinen lyödään lattiaan mailalla. Rehtori sanoi, ettei asia ollut kuin pieni onnettomuus ja sillä siisti. Asiasta ei nostettu sen enempää haloota, koska äitini ei halunnut ongelmia. Takaraivooni tuli melko iso patti ja pariin päivään kärsin järkyttäväsi pääkivuista ja pahoinvoinnista hieman. Olen saanut myös kuulla kiusaajiltani niin suurta kritiikkiä äitini lisäksi, etten pidä itseäni enää lainkaan kauniina.

Anteeksi kauhean pitkä viesti, mutta olen jo pitkään halunnut kirjoittaa tämän ja nyt vasta rohkenin. Toivoisin auttavia vastauksi, kuinka voisin saada itsetuntoni takaisin ja miten päästä sosiaalisten tilanteiden jatkuvasta pelosta ja irti kaikesta mitä valheita äitini ja kiusaajat ovat minulle syöttäneet. En usko olevani niin paha ihminen kuin he sanovat ja kaikki muut ympärilläni olevat ystävät ja opettajat ovat kehuneet minua esimerkillisestä käyttäytymisestä esim. kiusatun puolustamisessa (sillä en halua, että kukaan kärsii niin monen vuoden piinaa kuin minä. Se tuhoaa ihmisen) ja koulumenestyksestä, josta olen saanut myös stipendin. Nykyiset ystäväni antavat minulle aivan eri kuvan millainen olen kuin mitä oma perheeni ja kiusaajat. Heidän mielestään olen kiltti ja he luottavat minuun. Olen monesti porukassa se, jolle tullaan ratkomaan omia ongelmia ja haetaan tukea ja minä todella haluan auttaa muita. Mutta kysymys kuuluu miten auttaisin itseäni kun itsetunto nollassa, tulevaisuus pelottaa, koska pelkään äitini ja kiusaajien olevan sittenkin oikeassa minusta, etten kelpaa mihinkään. Kiusaajat ovat myös soitelleet minulle ja kehottaneet minua hakeutumaan hoitoon tai toivovat, että kuolisin. En kuitenkaan omaa itsetuhoisia ajatuksia. Nuo kuulemani asiat vain ovat niin suuresti satuttaneet minua ja saaneet pohtimaan jos niin moni ihminen vihaa minua ja jopa oma äitini niin kannattaako minun enää olla ihmisten lähellä?