Siirry sisältöön
16v tyttö

Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä, mobiililla ja itken paraikaa mut oli pakko ees jollekkin purkaa kun ainoo ihminen ei ymmärtäis. Kuraattorikin on niin inhottava et en aio koskaan mainita sille. Mulla ei oo myöskään ketään kaveria ollu useeseen vuoteen (ja ei, se ei oo syystä et olisin niin ruma tai kauhee, ihmiset vaa ei haluu viettää mun kanssa aikaa tai haluu vaa kiusata).

On ollu aivan sairaan uuvuttava päivä. Oon introvertin ja ekstrovertin sekoitus (=ambivertti?) joka jakautuu siihen kenen kanssa olen. Iskän kanssa puhetta riittää ja ihan amis kavereiden kanssa en puhu mitään muuta ku neuvon asioissa.

Koko koulupäivä (amis) oli vaan sairaan ärsyttävää ja turhauttavaa. Yks poika kokoajan huutaa ja siitä taitaa olla yks uus kiusaaja meikäläiselle. Eilen jo etäpäivässä kommentoi ilkeämpään sävyyn, vaikka oma opettajalle tarkoitettu kysymys-toteamus viesti ei edes tarvinnut sitä. Nyt taas vähän pelottaa olla sen seurassa, koska mä tiiän et oon jo ryhmän nokkimis järjestyksen alimmaisena. Ei sitte tuukkaa kiusaamis vapaata koulutusta.

Noh, kun pääsin koulusta niin pyöräilin suoraan keskustaan kun sovittiin isän kanssa että nähtäisiin pitsalla. Äiti tuli myös sinne syömään kun se odotteli mua jo yhdellä ostarilla. Oli ihan mukavaa syödä ja pitsa oli hyvää. Siin vaihees oli taas vähän parempi olo. Kehtasinkin luulla et loppupäivä menis hyvin.
Juu ja kuulokleiden akku loppu keskem pizzan (auttaa ahdistusongelman lievennykseen).

Iskä lähtikin kämppäänsä sauna vuoroon ja me jatkettiin käppäilyä äiten kanssa. Mieluiten olisin ollu yksin. Mentii parii kauppaa, ei otettu mitään koska ei ole rahaa ja otettiin Minetistä jätskit.
Äiti päättikin et on lähettävä kotiin vaikka olisin halunnu jäädä vielä roikkuun sinne kaupungille. Aattelin vaa et olisin kattellu muit mun ikästen näkösii (onks hyvännäkösii ja mitä vaatteita tai värjättyjä tukkia ihan vaan kiinnostuksesta, halusin tietää mitä on ”trendikästä” pitää yllä). En sanonu mitään, koska en halunnu et se alkais huutaa loppupäivän.

Just ku avasin pyörän lukon, ni joku suomalaine turisti pyysi neuvoo yhteen paikkaan ja me neuvottii sitä. Joku ääliö oli myös tarpeettomasti siirtäny mun pyörää, vaikka vieressä oli ollu tyhjää ja itse olin asiallisesti siihen telineeseen laittanutkin.

No kun äite sai rupateltuu sen turistin kanssa, ni se mylväs et ”No nyt sitte kotii päi, tuu! MMTSSS” (se tekee semmottee suuäänen mikä triggeröi mun ahdistus ongelmia, äänet ja visuaaliset jutut kuuluu mun ärsykkeihiin). Mua nolotti niin kauheesti. Ei tartte huutaa nii kovaa et toinen puoli katuu kuulee kun tiesin jo mitä pitää tehdä. En ole niin typerä kun viimeks tarkistin.

No mä laitoin sille tekstarin siit että menen eri reittiä (pyörä ja äite meni kävelle) ja että oli inhottavaa että nolas julkisesti.

Jatkoin matkaa noin parisen sataa metriä ja olin tulossa yhteen ahtaaseen kulmaan. Kulman toisella puolella on baari ja siin käännöksessä oli tietyömaata ja kahvilan terassi alue.

Olisin mahtunu siit ihan hyvin ihan pyöräilemällä. Mua vastaan tulikin oletettavasti pariskunta (keski-ikäisiä, ehkä voin 40v mies ja 55v nainen). Jouduin hidastamaan melkein stoppiin kun se mies ei tiennyt mille puolelle astua. Se meni vasemmalle.

Olin tullu pysähdykseen ja meinasin jo kaatua, niin turhautuneena puuskasin ulos sitten ison hengähdyksen. Ei mitään outoo tai huono käytöksistä, vai onko? Poljin taas eteenpäin ja kuulin kun se naisen sano et ”Turha puuskia”. Et anteeks mitä?!
Oma päivä on ollu ihan tarpeeks paska ja nyt jonkun redditistä tunnetun Karenin pitää pilata se kaikki. Ihan vitun hauskaa. Olis pitäny sanoo sille jotai takas, mut mua ahdisti jo tarpeeks ni mä vaan jatkoin kotiinpäin.

Sitten se ensimmäinen osa loppu huipennusta. Siinä yhden puiston kohdalla älysin tarkistaa oliko äidiltä tai iskält tullu vastausta. Äidiltä oli. Ilmeisesti mä en sais nolostua koska ne ihmiset ei tuu koskaan näkeen mua uusiks. Vittu todellakin auttaa. Lisää itkun aihetta.

Tarinan toinen osa loppu huipennuksesta oli, et piti pidätellä itkua koko keskustan läpi koska en halunnu et kukaa kyselee mitää. Todellisuudessa itkin vaa ja puuskutin koska ylämäkeen rikkinäisillä vaihteilla plus mummo-pyörällä on hauskaa mennä.

Nyt oon koton vessas, itken ja heti ku poistun ni pitää taas esittää normaalia ihmistä jolla ei oo mitää ongelmii.

Ja ehdin matkalla jo aatella sitä et jos olisinki vaa itkeny ja joku olis huomannu. Et mut olis ees huomattu.
Et se ihminen olis sanonu et kaikki on hyvin ja et ei tartte itkee. Olis oikeesti välittäny ja ollu huolissaa ja halunnu auttaa. Olis vaa antanu itkee ja rauhottuu ja olis ollu siin. Ihan vaa hiljaa. Mua ei kiinnosta et se sanois jotai, mä vaan haluisin et se olis pysyny siinä. Iha vaa ees hetken.

Oma isä ei osais auttaa ja äiti ei olis välittäny. Olis vaa taas kääntäny selän. Ja se ei olis ees sattunut enää.

Ja sitä ihmistäkää ei koskaa ollu.

Nykyään mä vaan elän mun päässä ja kuvittelen ittelleni ihan erilaisen elämän, koska mä haluun ees kuvitella siitä. Kun mä luen kirjoja ni mä tunnen enemmän tunteita ku omassa elämässä. Mä en vaa tunne mitää. Ainoo minkä mä pystyn tunteen on se negatiivinen. Mä en muista miltä onnellisuus tai ilo tuntuu. Musta tuntuu vaa tyhjältä. Ja nyt tuntuu vielä tyhjemmältä.

Ja edelleenkin mä maksaisin omaisuuden jos mä voisin viettää päivän jonkun kanssa joka esittäis roolia. Roolia et sekin välittäis musta. Ihan sama vaikka se tekis sen vaan sen rahan takia. Mä vaa haluisin viettää yhen päivän sillee et tuntis jotai. Mut ei se tuu koskaan toteutuun- varsinkaan enne kun täytän 18.

🤗

Hei ! 🤗

Onpa tosi kurjaa.

Mene juttelemaan esim. Sekasin-chattiin tai Nuortennettiin tms.

Tsemppiä ! 🤗

Vastaa aiheeseen: Aikuiset uuvuttaa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top