Siirry sisältöön
Seinäruusu

Anteeksi tekstin pituudesta :( Elikkä siis ihan alkuun olen todella hiljainen. En puhu ellei ole siihen välttämätöntä pakkoa. Juttelen ainoastaan mun vanhemman ja sisarukseni kanssa ja tottakai mun niin sanotun ”parhaan kaverin” kanssa. En ole aivan varma mitä meille tapahtu, mutta se on alkanut käyttäytymään kohtuu töykeästi minua kohtaan. Hän itsekin tietää että minun on hankala saada kavereita tai edes jutella kellekkään. Hän on alkanut viettämään aikaa muidenkin ihmisten kanssa nykyään eikä siinä mitään väärää ole, mutta tuntuu vain että olen sivuroolissa omassa elämässäni. Hän on se, joka päättää menoista ja mitä tehdään, enkä uskalla sanoa asiaan mitään koska eihän minulla ole mitään muuta hänen lisäksi ja hän siis käyttää sitä asiaa hyväkseen. Hän on todella manipuloiva ja olen harkinnut sopivani välit vanhaan kaveriini. Mutta ongelma siinäkin on että ainoa kaverini ei hänestä pidä ja olemme kaikki samassa koulussa joten asia olisi todella kiusallinen. Tämä ainoa kaverini myös pitää minua itsestäänselvyytenä ja laiminlyö minua kiinnostavat kohteet. En uskalla mennä puhumaan kuraattorille koska vanhempani ei tiedä asian olevan näin vakava. Ensi syksynä menen uuteen kouluun jonne toivon että tämä henkilö ei pääsisi koska en pääsisi hänestä eroon silloin. Hänellä on myös mainetta väkivaltaisuudesta ja pelottaa että hän tekisi minulle jotain tai saisi ihmisiä luulemaan asioita minusta. Olen myös kaapissa oleva Bi joka lisää paineita koska ennen kuin olimme ystäviä tämä henkilö haukkui minua lesboksi ja ynnämuuta. En tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni tällaista kohtelua koska itse uskon olevani rehellinen ja ihan kiltti tyttö. En tee pahaa kellekkään ja olen mukava kaikille. Vaikka minun on hankala puhua minulle vaikeista asioista niin en usko että se on syy tähän hänen käytökseen. Ps en uskalla hänellekkään kertoa asiasta joten siksi käännyin tänne.

Kata, verkk@ri

Moi, tosi hienoa että uskalsit kirjoittaa nuortennettiin! <3

Oon tosi pahoillani sun tilanteesta! Pystyisitkö ajatella että sinulla ei ole enää kovin kauaa jäljellä nykyisessä koulussasi ja uudessa koulussa saat varmasti uusia kavereita? tsemppiä<3

Vastaa aiheeseen: Ainoa kaverini.

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top