Siirry sisältöön
Spageli

olin varmaan 10, olin muita kehittyneempi. olin isompi, erilaisempi, ajattelin eritavalla. näin itteni kauheena, halusin muuttaa asioita mutten tiennyt miten.

olin melkein 11, oli talvi ja siitä se kaikki paha kunnolla alko, päätin laihduttaa, niinku olin halunnut tehdä jo kauan. laihduin, muutuin, mä en ollu enään oma itteni. vitosluokka, terveystarkastus ja painoa lähteny. koitan epätoivosesti saada lisää painoa, se ei onnistunut, en avautunut, väitin etten tiennyt mitään. ei mulle tarjottu apua, sanottiin vaan syömään. oli marraskuu, mentiin tutuille, olin ainut lapsi muiden aikusten seassa. ne joi, oon herkkä ja se ahdisti. lähin aikasemmin, iskä tuli, selvin päin, äiti tuli myohemmin, kännissä.
säikähdin ja juoksin nukkumaan, mutta oikeesti vaan itkin.

oli taas talvi, olin kohta jo 12. mua itketti, mut melkein pakotettiin kertomaan mitä oli tapahtunut, sanoin etten halua puhua vanhemmille, mutta ne käski. sanoin että mua masensi, ja liikaa. en puhunut syömisongelmista, vaan marraskuun jutusta. mulle sanottiin että mua autetaan, ei autettu. se tuntu ahistavalta puhua vanhempien kanssa. tuli kesä, kerroin mummolle kirjeessä kaiken, kerroin kaiken. se otti asian käsittelyyn mun kanssa, se käski vaan ajatella positiivisesti, mitenpä se ois voinu auttaa.

heinäkuu 2022, [osa viestistä poistettu]
itkin paljon ja sain paniikkikohtauksia monesti, piilossa muilta.

koulut alko, asiat ei muuttunut. en puhunut, sanoin että kaikki on hyvin. olin saanu painoa, olin ihan onnellinen kropassani, mut oisin voinut olla onnellisempi.

2023, täällä vieläkin. [osa viestistä poistettu] oon peloissaan. osaisinpa puhua kasvotusten, jonkun kaa, edes jonkun. jos oisin puhunut aiemmin, missä oisin nyt? en kykene, se sattuu joka kerta.

MLL Nuortennetin ylläpito

Hei Spageli

Kiitos viestistäsi. Asia, josta kirjoitit, on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan myös ”Päivystäjä mukana keskustelussa” -keskustelualueelle. Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan julkaista ajoittain hitaammin kuin muilla keskustelualueilla.

Jos asiasi on kiireellinen, suosittelemme olemaan yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111) tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/. Voit myös kirjoittaa anonyymisti Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun https://lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/.

Lämpimin terveisin,
MLL Nuortennetin ylläpito

Vastaa aiheeseen: ajatuksii ja ongelmii

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top