Tosiaan, aloitan nyt jostain.
Mun äiti on ollu pari kolme kuukautta ihan hiilenä kaikesta ja suuttuu joka ikisestä asiasta, mitä sanoo tai tekee. Haukkuu ja uhkailee, että tappaa minut yms. En todellakaan tiedä kuuluuko tämä tähän osioon, mutta toivoisin, että saisin apua.. Mitä tehdä?
Olen kohta täyttämässä 18-vuotta, mutta siihenkin on vähän aikaa (puolvuotta?)
Ja tuntuu, että kaikki huonot asiat tippuu niskaan samaan aikaan. Eikä mistään pääse yli, eikä ali. Saatika läpi.. Mulla ei ole enään ketään kelle kertoa mitään, tai jos on he eivät kuuntele minua. Vastaukseks tulee aina ” Ok :/ ihsm. nice. koita jaksaa. :L ” yms. Ja minä kun kuuntelen ja autan heitä kaikissa, tässäkö kiitos?
mulla myös netissäkin menee huonosti, ihmiset haukkuvat ja kiusaavat. Välttelevät ilman syytä. Tai keksivät syyn joka on ihan perätön.
Ystäväni on 17v hänen vanhempansa pitää häntä työmiehenä perjaatteessa hänet kutsutaan kotiin tekemään terassia kun on viettämässä viikonloppua hänen täytyy käydä töissä jotta saa bensaa kevariinsa ja kaikki täytyy hoitaa itse sen lisäksi että hän tekee kaikki rakennus urakat talossa lähes yksin kuten edellä mainitun terassin rakentamisen. Mutta hän pärjää koska hänellä on ystäviä ympärillään. Somesta hän on jättäytynyt aika paljon pois koska hänelle tulee vain roskaa tai joku yrittää hyväksi käyttää häntä, koska hän on vähän kuin minä: vaikea sanoa ei. Tai joku haluaa väitellä turhasta. Eli some pois. Jos on jo työtä työkavereiden kanssa pyöriminen on hyvä jos ei ole hae työtä. Sano kavereillesi että ettekö te välitä. Esi heidän joukostaan oikeat ystävät
Ikävää, että sinulla on tuollainen tilanne :( Voisit lähettää viestin esim. nuoret.info -nettisivulle, sieltä saa hyviä neuvoja ♡
En osaa tämän enempää auttaa, mutta toivon, että tilanteesi helpottuu.