Anonyymi

En yhtään tiiä kenelle mun pitäs puhua, ja haluun puhuu jollekki, joten kirjotan tänne nyt jonku romaanin mun ajatuksista. Mulle on tän vuoden aikana syntyny tosi paljo eri pelkoja, mun pahin pelko täl hetkellä on kasvaminen, mua ahistaa se, et alle kahen vuoden päästä (oon kasilla) mun pitäs päättää mitä haluun tehä työksi, eikä mulla oo mitää hajua mitä mun pitäs tehä. En pysty aatella itteäni aikuiseks, ja käytännössä toivon et saisin olla lapsi/nuori aina. Iha outoo et jossain vaiheessa mun elämää, mä käyn töissä, ajan autoa, asun omassa talossa, ja elämä ei ookkaa enää helppoo
En uskalla avautuu kellekkää, koska pelkään et siitä henkilöstä, jolle avaudun, alkaa tnutuu siltä et köytän sitä hyväks ku puhun sille mut en välitä sen puheista, mutku ongelma on se, mä välitän tosi paljo, mut oon vaa tosi epävarma ja yliajattelen liikaa, ja jos joku avautuu mulle, nii en uskalla sanoo mitää koska pelkään et sanon jotai väärin ja sit kaikki vaa menee paskaks. Siks oon päättäny et en avaudu kellekkää, koska tiiän et en voi auttaa niitä jos ne avautuu mulle
Mua ahistaa olla koulussa, koska tuntuu siltä et kaikki tuomitsee mut ja jos teen ees jotai väärin nii kukaa ei enää tykkää musta, siks en viittaa tunnilla, koska pelkään et saan vastauksen väärin ja kaikki naurais mulle
Oon tosi epävarma itestäni niinku jo sanoin, tuun nykyää enemmän epävarmaks käytännös mistä tahansa, koska vihaan itteäni, mun kehoa, mun luonnetta, kaikkea mahollista mitä ihmine voi itessään vihata. Tuun kateelliseks tosi helposti ja vertailen itteäni koko aja muihin esim. Mun luokkalaisiin ja kavereihin, ja pelottaa et mun kaverit tuomisee mut jos ne tietäis kaikki mun ajatukset, vaik samalla tiiän et mun kaverit ei tekis sillee.
Ku mä olin lapsi, mun vanhemmat riiteli koko ajan, ja nyt ne on eronnu mut asuu sen verran lähekkäin et joudun yhä kuuntelee niitten riitelyä usein, enkä tiiä miten oon selvinny lapsena kaikesta siitä, ksoka nyt ku jälkikäteen miettii, nii oon alkanu pelkäämään sitä ku joku huutaa mulle, ja ylipäätänsä pelkään kovia ääniä, eikä mun välit mun vanhempiin muutenkaa oo aina hyvät
Välillä musta tuntuu et mun kaverit ei ota mua tosissaa, ku puhun niille mun kiinnostuksen kohteista, nii vaikuttaa siltä et niitä ei kiinnosta. Mua kutsutaan laiskaks siks koska en jaksa aina mennä ulos kylille kavereiden kaa, mut en oikeesti ees oo kovin laiska, oon vaa introvertti, ja joskus vaa on niitä päiviä ku en jaksa ihmisii, mut ei ne ymmärtäis joten en viitti ees selittää. Mun vanhemmat puhuu mulle välillä siitä et mun pitäs tehä asioista mistä tykkään, mut ku haluun tehä jotai, nii se kielletään, tai sit mulle sanotaan et mikä mua vaivaa, ja et miks oon nii ylienerginen
En tiiä onks se vaa normaali asia mut mun koulutehtäviin keskittymine on menny vähä huonoks, koska no siis joo koulussa pystyn trhä tehtävii ja muuta, mut kotona mulla menee varmaa tunti et saan ees yhen trhtävän tehtyy, koska en vaa pysty keskittyy asiaan joka mua ei kiinnosta, siks nykyää pyydän mun kavereilta et saanks kopioida läksyt tai jotain
Mulla on nii paljo asioita joista hlauisin puhuu, mut ehkö tässä nää tällä kertaa, jos joku jaksaa lukee kaiken nii toivottavasti nautit mun romaanista (jos oot mun irl kaveri ja tunnistat mut mun kirjotus tyylistä nii öö joo en tiiä, anna mulle hali lol)

Muistakaa hankkii apua jos teillä on paha olla <33

Itekki oon tosi epävarma ittestäni ja vertaan itteenki kaikkiin muihin ja tuun kateelliseks tosi helposti. Oon yrittänyt ”päästä tästä yli” mut en pysty. Tsemppii sulle!!!! Ja juttele oikeesti sub kavereille jos ne rupee avautuu sulle sä ymmärät sen koska oot ensin avautunu niille kuuntelet vaa mitä ne puhuu etkä mieti mitä sanot, koska ne sanat vaa tulee jostain. Mulle on käyny noin

Vastaa aiheeseen: Avautumis tuokio

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.