Kenelläkään muulla kokemusta? Kyse ei siis ole varsinaisista aistiharhoista, vaan niinsanotusta päänsisäisestä puheesta, pseudohallusinaatioista.
Omalla kohdallani päänsisäinen puhe on voimakkaita ja läpitunkevia ajatuksia, jotka eivät tunnu omiltani. Ne voivat olla käskeviä. Inhottavimmillaan minulla on ollut itseni vahingoittamiseen käskeviä ”ääniä”, joista olen onneksi päässyt lähes kokonaan eroon. Ne olivat ahdistavia, ja terveydenhuollossa niitä pidettiin pakkoajatuksina. Olen vasta myöhemmin alkanut itse epäillä niiden olleen todellisuudessa pseudohallusinaatioita.
Äänet voivat olla myös keskustelevia ja lempeitä, kuten voimakkaassa tunnetilassa eräs ääni, joka auttaa ja pyrkii rauhoittamaan minut. Yksin ollessani puhun myös erittäin sujuvasti ihmisten kanssa, jotka ovat pääni sisällä. Nämä ovat yleensä ihmisiä, jotka ovat oikeastikin elämässäni, mutta eivät juuri sillä hetkellä länsä. Välillä havahdun siihen, että olen käynyt edestakaisin samaa keskustelua jopa kymmeniä minuutteja ihmisen kanssa, joka tosiaan ei ole edes paikalla.
Minulla myös soi lähes jatkuvasti jokin biisi päässä, toisinaan pystyn itse valitsemaan siellä soivan biisin. Olen joskus vitsaillut olevani kävelevä jukeboksi. Vain oikean, auditiivisen musiikin kuuntelu hiljentää nuo korvamadot.
Haluan tässä samalla normalisoida päänsisäistä puhetta. Sen ei tarvitse olla merkki mielen sairaudesta, vaan se voi olla pelkkä mielenkiintoinen osa ihmisyyttä. Tietysti, mikäli äänet aiheuttavat ahdistusta, on niistä hyvä puhua jollekin, kuten itse tein. Tosin en silloin vielä ymmärtänyt niiden olevan ääniä, mistä syystä ne tulkittiinkin pakkoajatuksiksi. Jälkikäteen ajateltuna parempi niin, muuten äärimedikalisoitunut psykiatriamme olisi vain leimannut minut skitsofreenikoksi ja alkanut syöttää lääkkeitä, ja tilanne olisi saattanut vain pahentua.
