Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme käyttäjäystävällisyyttä ja toimivuutta. Jatkamalla verkkosivuilla vierailua, hyväksyt evästeiden käytön vieraillessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton verkkosivustolla. Lisätietoja.
Ovat tarpeen sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.
Luovat tilastollista tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivua ja tiivistävät pyyntöjen toteutuksen nopeutta.
Keräävät tietoa ja analysoivat, kuinka loppukäyttäjä käyttää verkkosivuja ja mitä mahdollista mainontaa käyttäjä on nähnyt ennen vierailuaan verkkosivuilla. Koordinoivat ja mittaavat mainoksia. Käytämme yhtä tai useampaa evästettä verkkomarkkinointiin ja kohdentamistarkoituksiin sekä kiinnostuksen kohteisiin perustuvan käyttäjäprofiilin luomiseen.
Moi. Juttu on siis se että oo alkanu miettisin että oonko trans. Juttuja joista oon tätä päätelly on se että mulle tulee hyvä mieli kun joku kutsuu mua tytön sijasta pojaksi. Mä oon alkanu inhota nimeäni ja toivoa että mua kutsuttaisiin jollain muulla nimellä. Monesti jos esim tapaan jonkun ikäseni oon heti kade, ei niin että olisin ihastunut mutta oon vaan kade. Mun isä on tosi rasistinen ja ennakkoluuloinen siinä mitä tulee transsukupuolisiin. Mulle itelle tulee aina huono fiilis kun se haukkuu jotain esim TV:ssä esiintyviä transsukupuolisia. Yleisimpiä haukuista on että se heittää jotain että: ”katos ny totakin (mun nimi). Toi on se entinen äijä. On kyllä tyhmä kun on tolleen menny tekemään.”
Tällaisen puheen sain kuulla. Se ei vaan oo kivaa. Inhoon sitä kun mun isä haukkuu asioita joista se ei tiedä mitään. En haluu tuottaa pettymystä mun isälle ja käynkin nykyään keskusteluja itseni kanssa. Yleensä katson itseäni peilistä ja koitan tehdä selväksi että pieni ja siro tyttö. Mulle on aina tolkutettu ja tolkutetaan edelleen että lapsen pitää olla vanhemmilleen ylpeydenaihe, jokin jolla voi kehuskella. Mä haluisin pystyä olemaan sitä mitä mun vanhemmat haluaa mun olevan. Mun serkut on kaikki tuottanut iloa ja ”kunniaa” suvulle. Toi kuulostaa kliseiseltä, mutta niin se on. Mä en halus että mun mä oon siinä tilanteessa että mun vanhemmat toivoo mun vaihtavan sukunimeni ettei kukaan vain tajua, että olen heille mitään sukua. Mua hävettää ihan tajuttomasti kirjottaa mun ongelmat tänne. Mua hävettää niin sairaasti että edes mietin tätä. Tiedän että mua hävettää vielä enemmän sitten kun luen tätä jälkeenpäin. Mä oon miettiny tätä nyt kolme vuotta ja alan uskoa olevani trans, mutta en halua olla. Miksi just mä oon syntyny tähän kehoon? Oonko joten sairas? Pitäiskö vaan lopettaa turha pohtiminen ja alottaa eläminen? Yritän olla kärsivällinen toivoa että unohdan koko trans jutun. Tästä tuli pitkä juttu ja vaikka tää nyt hävettää niin ainakin tuli purettua ajatukset. Kiitus jos jaksoit lukea
ite en tiiä mitä mun pitäs ajatella trans sukupuolisista (kristinusko, mihin oikeesti siis uskon) mutta en siis ajattele mitään pahaa koska haluan että ihmiset saa olla mitä haluaa olla. ite oon poika. Ja siis aatteletko oikeesti että sun vanhemmat haluais katkasta kaikki välit sun kanssa jos päädyt siihen tulokseen että oot trans😢. Jos oot siitä varma nii 😩 voin vaan kuvitella miltä sustaa tuntuu. Ja vielä 3 vuotta 🤯. Ja siis etkö halua olla trans sun vanhempien takia vai ihan muutenkin? Ja siis mä oikeesti haluisin auttaa🥺, mutta en tiiä miten😔. Ja sä vaikutat tosi mukavalta tyypiltä johon haluis tutustua heti paremmin. :D
Tsemppiä❤️
mullakin oli tollanen olo joskus, keho ahistin koska olin lihonut vähän ja murrosikä paino päälle. vietin iltoja miettimässä että ei helkkari en halua olla trans ku en halua olla ’tekopoika’ vaan syntyny. se kesti yhteensä ehkä vuoden, ja luulen että taustalla oli liika sosiaalisen median vaikutteiden ottaminen. sitten pikkuhiljaa tulin termeihin kehoni kanssa ja sen, etten sitä nyt moneen vuoteen pysty muuttamaan joten turhapa sitä miettiä mikä nyt oon, koska voin pukeutua, käyttäytyä ja näyttää ihan miltä haluan riippumatta mitä mun jalkojen välissä on.
sinuna en tuollaista miettis, koska jos sitä miettii liikaa se vain pahenee. onhan harmillista jos on epämukava olo kehossa, mutta tulee ymmärtää että sen kanssa pitää toistaiseksi elää. puhu jollekkin vaikka sun kaverille tai jos tunnet jonkun jolla on samanlaisia tuntemuksia. kyllä se siitä 👍
Vaikka sä olistkin tyttö, sun ei välttämättä tarvitse olla pieni ja siro. Ei oo mitään sääntöjä olemmassa että miten ollaan tyttö. Tsemppiä :)