ei taas.

Hei.
En tiedä miten aloittaisin, joten….
Minulla on on ongelmia…. hieno alku viestille..
Avataan ongelma – arkku.
Ups. Hukuin taas ongelmiini. Mahtavaa.
Hmm. Teen tästä helpompaa itselleni ja muutan tämän tarinaksi, ettei tämä olisi niin kivuliasta.
◇ Puutarha ◇

Minulla oli kaunis puutarha.
Kukat kukkivat ja kaikki oli ihanaa.
Vaikka olin outo, ja ihmiset kävivät varastelemassa joskus kasveja, silti kaikki oli hyvin.
Sain joskus jopa ihka oikeita vieraita, ja käyttäydyin parhaani mukaan.
Eräänä päivänä puutarhaani oli tullut uusi nuppu. En tiedä mikä se oli.
Se kasvoi päivä päivältä.
Lopulta tunnistin nupun Ahdistukseksi.
Kyllä se siitä häviää, ajattelin.
Jonkin ajan päästä puutarhaan oli tullut uusia kukkia.
Ne olivat Pelko ja Häpeä.
Tiesin että minä tarvitsisin apua näiden kitkemiseen, ja menin hakemaan sitä.
En saanut apua.
Päivä päivältä tuli uusia rikkaruohoja puutarhaani.
Päivä päivältä tulin heikommaksi.
Puutarha oli nyt täysin Ahdistuksen, Pelon ja Häpeän peitossa.
Lisäksi oli Raivo – pensas, ja iso Suru – puu.
En voinut enää keskittyä mihinkään.
Ihmisuhteet lipsahtivat käsistäni.
Ahdistus ja Pelko saivat minut välttelemään entistä enemmän ihmisiä kuin yleensä maaperä sai minut välttelemään.
Pelko ja Häpeä estivät minua hakemasta apua.
Raivo kasvoi ennen pitkää Agressioksi, ja sai minut verenhimoiseksi ja haluamaan tuhoa ympärilleni.
Suru taas kasvoi Epätoivoksi. Se peitti nyt auringonsäteet ajasta riippumatta.
Lopulta, rakas vanha keinuni meni rikki.
Siinä olin ennen keinunut ja katsonut kaunista puutarhaani.
Aloin haluta Kuolema – rikkaruohoa puutarhalleni, joka nuuduttaisi kaiken, myös minut.
◇ Loppu ◇

Ooof, siinä kaikki. Sanon vaan, että minulla on mahtava koulupsykologi, joka auttoi minua hieman kitkemisessä. Ja ettei minulla ole enää kuolema mielessä. Mutta silti, on vielä pitkä matka, ennen kuin rikkaruohot ovat kitketty.
Kiitos ja hei!