Moi. olen 14 v. poika ja mulla ei oo yhtään kaveria. ei koulussa eikä vapaa-ajalla. se kaikki johtuu siitä että muutama vuosi sitten sanoin yhden väärän lauseen ja nyt kaikki vihaa mua. koulu on aivan per*****ä koska kaikki välitunnit menee yksin puhelinta räplätessä. Onko mulla ketään kohtalotoveria jolla on sama ongelma? olis kiva kuulla muidenkin tämmösiä kokemuksia.
Itelläni ei kyllä ihan tuollaista ole, mutta kuitenkin hieman samankaltaista. Olisi kiva jutella vaikka kikissä tai jossain, mutta kuitenkin yritä jaksella! :)
Minusta taas ei pidetä, koska olen leimautunut inhottavaksi ystävieni takia, joista muut eivät pidä.
Voi, minulla ei ole tuollaista ongelmaa mutta jos harrastat jotain niin kai Sä sieltä jonkin kaverin saat.
;( voisin jutella sinulle. Todella kurjaa!:(
Moikka!
Yksinäisyys ja kaverittomuus on tuttu ongelma myös mulle, ja voisimpa veikata että myös todella monelle muulle henkilölle.
Kerroit että ”muutama vuosi sitten sanoit yhden väärän lauseen ja nyt kaikki vihaavat sua”. Jos tapauksesta on sen verran aikaa kun muutama vuosi, niin uskon että sulle on jo annettu anteeksi. En tietty tiedä mitä sanoit ja kenelle, mutta on aika totta että ihminen miettii omia vikojaan ja virheitään vielä vuosien jälkeen kun ne toiset ihmiset ovat ”menneet eteenpäin asiassa” ja ajattelevat nyt ihan muita juttuja. Ethän säkään varmaan ajattele jonkun entisen luokkalaisen tyhmästi sanottua juttua, mutta hän voi hävetä ja inhota sitä vieläkin?
Joten uskon, että se saattaa johtua myös siitä että toisten mielestä ”näytät haluavan olevan yksin”.
Mieti esimerkkinä, koulun pihalla on monia isoja ja pieniä porukoita sekä muutama yksinolija, ulkopuolisen silmin yksinolijat näyttävät jopa haluavan olla yksin vaikka heidän päässään pyörisi ajatukset ja toiveet siitä, että olisi joku kaveri jonka kanssa viettää aikaa.
Eli voisit ns. näyttää ettet halua olla yksin (jos et oo siis tehny tätä vielä) pyrkimällä toisten seuraan, ei tunkemalla semmosiin ryhmiin mihin et halua mutta esim. tarjoamalla apua (läksyt jne), olemalla toisten seurassa ja istumaan vaikka jonkun viereen tunnilla ja kysymällä miten menee. Pikkujuttuja toki mutta ne voi olla tosi tärkeitä! :)
En tiedä ootko lukenut yhtä aloitusta täällä, mutta eräässä tyttö meni kysymään yksinäiseltä juuri tämmösiä perusjuttuja ja heistä toivonmukaan tuli kavereita, joten ihmeessä käy tarjoamassa seuraasi muille yksinäisille ja muillekin!
En tiedä onko sulla harrastuksia, mutta tosi hyvä keino löytää kavereita ja tekemistä vapaa-ajalle on hankkia harrastus. Sen ei tartte maksaa paljoakaan, monissa harrastuksissa pääsee alkuun vähällä rahalla ja tarvikkeilla. Siellä on mahdollisuus tutustua erilaisiin ihmisiin joilla on samanlaisia mielenkiinnonkohteita kun sulla (ainakin harrastuksesta päätellen) ja sieltä voi löytyä montakin hyvää kaveria!
Kannattaa myös puhua asiasta vanhemmille, koulukuraattorille, -psykologille tai terkalle ettet jää asian kanssa yksin! Kuulostat kuitenkin niin kivalta ja viisaalta pojalta että sulle varmasti löytyy kyllä kavereita kunhan sattuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan!
Paljon siunausta ja tsemppiä!
// omista kokemuksista vielä sen verran, että oon itse nyt elämäntilanteessa jossa on aika ”mahdotonta” oikeasti saada kavereita koulun puolelta, mutta rakkaat harrastukset, sekä harrastuksia missä on yksin (valokuvaus, piirtäminen, musiikki) ja joukkuemaisempia harrastuksia, pitää kasassa ja auttaa jaksamaan! Ja mullakin on kyllä ympärillä ihania ihmisiä joille voi puhua joten varmasti säkin löydät sellaisia!
Eiks se oo sinäänsä kivempaa oppii tulevaisuuteen ennenaikasesti ja olla parempi ku ne muut retardit, päänaukomisen ja satuttamisen sijasta? Vai ootko muuten vaa yksinäinen ilman noit muita onkelmia, enpä tiiä
Mää harrastan suunnistusta, mutta sitä ei ole talvella :/ ja kyllähän mulla sieltä on kavereita mutta kukaan ei käy samaa koulua :( ja ei ne muutenkaan oo sellaisia kunnon kavereita (koska ne on niin eri ikäisiä).
Totta, voihan se olla, että se on unohdettu, mutta se tapaus silloin otti multa itsetunnon pois lähes kokonaan. Sen tapauksen jälkeen olen myös muuttunut todella ujoksi. Joskus vielä 5 luokalla olin semmonen hölöttäjä ja nyt oon semmonen, että aina tunnillakin olen vain hiljaa. Se on vähän ristiriitainen juttu, koska jos on joku ryhmätyö niin ei kait ne minua siitä ulos laita (koska tulen toimeen hyvin erilaistenkin ihmisten kanssa) vaan oon niin ujo etten puhu muulloin kuin on pakko.
Moikka taas ”SomeBody”!
Suunnistus on varmasti kiva harrastus mutta selvensit vielä (minun?) viestiäni ja kerroit tosiaan että sun koulussasi ei ole ketään harrastuskavereitasi.
Uusia harrastuksia voi myös aloittaa ja usein mitä lähempänä harrastuspaikka on, sitä enemmän samoja koululaisia siellä varmaan on. Mulla on samanlainen tilanne ja alotin harrastuksen lähellä koulua ja siellä monet ovat kyseisestä koulusta!
Sanoit myös että sun itsetuntosi romahti aika suuresti. (Haluaisin nyt kyllä vaan antaa ison tsemppihalin pakko sanoa se tähän väliin!) Ymmärrän sun tunteitasi aika hyvin koska oon itse ollut samankaltaisissa tilanteissa, monet meistä on ollut ja ollaan tunnettu itsemme yksinäisiksi, huonoiksikin ja syrjityiksi ihmisiksi.
Haluan nyt kuitenkin kertoa että oot arvokas ihminen ja veikkaan että kun saisit purkaa tunteitasi jollekin (vanhemmat, psykologi, MLLn netti- ja puhelinpalvelut tai vaikka sisko tai veli) ja kertoa miltä susta tuntuu, sekä askel askeleelta edetä elämässä niin se varmasti auttaa!
Ujoudessa ei sinänsä ole mitään hävettävää, mäkin olen ihan kamalan ujo ja voin sanoa että itkin melkein joskus koska en osannut jutella tai olla toisten kanssa.
Sun ujoutesi kuitenkin ilmeisesti johtuu alhaisesta itsetunnosta ja hyvä uutinen onkin että itsetunto korjaantuu kyllä!
Voit aamulla vaikka peiliin itsellesi sanoa että ”oot ihan kiva tyyppi ja tykkään susta :)” ja opetella tuntemaan itseäsikin paremmin. Luullaan monesti että ite tiedetään parhaiten itsemme eikä meissä oo mitään uutta koskaan, mutta usein meistä omista itsestämme paljastuu uusia hyviäkin puolia.
Itseään oppii tuntemalla harrastusten ja muun tekemisen kautta, tärkeintä itsetunnon korjaamisessa on se että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on.
Ei meistä kukaan ole täydellinen ja välillä tulee vastoinkäymisiäkin. Elämä kuitenkin itsessäänkin opettaa selviytymään niistä ja on nuorena ihan normaalia että itsetunto heittelee hyvän ja huonon välillä.
Haluaisin siis todellakin rohkaista sua elämään rohkeaa ja hyvää elämää, toisista ja itsestäsi välittäen!
Viesteistäsi paistaa läpi fiksusta ja sympaattisesta ihmisestä ja oikeasti tulee paha olo kun kuulee toisen kokevan itsensä kenties huonompana ja että sun asiasi ovat vähän niin ja näin.
Olet arvokas ja kun antaa itselleen luvan olla ujo ja sellainen kun on, niin helposti alkaa saada aiheita juttelemiseen!
Pienin askelin eteneminen on hyvä juttu, joissakin väleissä voit huomauttaa jotain tai kysyä vaikka mitä kuuluu. Ei aina tarvitsekaan olla ns. hölöttäjä ja todellakin saat varmasti itsetuntosi takaisin kun sitä aletaan pikkuhiljaa rakentaa!
Todella iso tsemppihalaus ja siunausta sinulle! Toivon että jotenkin sait apua tästä sekavasta viestistä :)
Alotetaampa 1luokalta. Tällöin minulla oli vielä kavereita jne kunnes tuli 6-luokka. Yhtäkkiä pari minulle vanhaa hyvää kaveria alkoi vain vihata minua ja ärsyttämään ja valehteli minulle jos kysyin häntä olemaan. No ei koska hän oli muidenkanssa ja sanoi, että ei pääse lopulta kertoi totuuden. Minulla on masennus sekä olen todella yksinäinen. Harrastin nyrkkeilyä enkä saanut sieltä yhtäkään frendiä. Vituttaa.
Moi