Siirry sisältöön
Iiduska<3

Moi, eli mua mietityttää, että onko mun kouluviikko vähän liian raskas. Arkisin heään kello 06.00 ja oon koulussa 32 tuntia viikossa. mutta koska pääsen joka päivä vasta kello 15.15 koulusta, bussi tulee seuraavan kerran vasta puoli viisi. eli joka päivä norkoilen kaupungilla 2 tuntia, ennenkun pääsen kotiin. bussimatka kestää puoli tuntia. ja nyt kun laskeskelin, niin ”kouluaika” on 42 tuntia viikossa.
Heti koulusta kotiin tultua alan tehdä läksyjä. siinä menee puolesta tunnista tuntiin. sitten varsinkin koeviikon aikana luen kokeisiin eikä vapaa-aikaa jää juuri yhtään. en kerkeä mennä ulos vaoisan aikaan esim. heppaharrastukseni pariin.
yritän joka päivä parhaani koulussa ja se myöskin tuottaa stressiä ja menetän kunnon yöunet. en haluaisi päästää ohjia kokonaan käsistä ja antaa asioiden levähtää, mutta vlillä tulee sellanen tunne, että milloin on mun vuoro sanoa koululle ”ihan sama.”

Nimetön

musta toi on vielä ihan normaalia johtuen enimmäkseen varmastikin siitä et oon tottunu viel rankempaa et tohon en osaa oikee mitää sillä taval sanoo et onks toi nyt liikaa vai ei. Mä oon nyt ysil eikä mulle oo vieläkään tullu sitä ”ihan sama” asennetta, että sitä ootellessa!:D koulusta yms stressaamine on kuiteki suurimmaks osaks ainaki omasta pääkopasta kiinni ja jotkuu vaa stressaa miljoona kertaa enemmä ku toiset, thats life:) mitä hittoo höpisen täs ku ei ees tullu mitää järkevää neuvookaa siule tai mitääxd nohups:’D

Itse 9luokalla

Hei! olen kokenut ihan samat ongelmat. koitat vaan tsempata kyllä se hellittää kun tottuu. 9 luokka on pelkkää lepoa kun kaikki on niin helppoa koulussa. Kertaakaan en ole kokeeseen lukenut 9luokalla ja keskiarvo ollut AINA YLI 8.6! :)

Hyvää ystävänpäivää

Josefiina

Tiedän tunteen. D: Voi kun voisi vaan polttaa kaiken kouluun liittyvän ja aloittaa ELÄMÄN!
Onnistuisitko tekemään läksyjä ennen bussin tuloa? Esim. kirjastoissa on yleensä rauhallista, jos siinä lähistöllä sellaista olisi. Kokeisiin kannattaa varata aikaa viikonlopuista, ja kertailla vaan koealuetta viikolla. Stressinpoistoon kannattaa kokeilla erilaisia juttuja, joitakin helpottaa lukeminen, joitakin käsityöt kun taas toiset rentoutuvat jossakin tietyssä liikuntalajissa (itselleni jooga ja voimistelu, mutta mikä vaan kelpaa). Etsi aikaa heppaharrastukselle, jos se rentouttaa, sillä siihen käytetty aika maksaa itsensä takaisin!

P.S. Meitä nuoria venytetään nykyään aivan liikaa: ole koulussa kunnolla, ole tunneilla aktiivinen, muista tehdä läksyt, nuku kunnolla, hanki harrastukset, pidä yllä ystävyyssuhteita, ole kotona kiltisti, pese pyykkiä, siivoa huonetta, lue kokeisiin… -.- Koeta kestää, meitä on kuitenkin paljon!

Sama ongelma

On ollut sama ongelma. Kyytejä mennyt tosi harvoin ja kyytien odottelua ollut jopa yli 10h/viikko.

Kannatan tekemään läksyt bussin odotus aikana ja jäädä siis koululle siksi aikaa. Käytä se aika hyväkses et saisit kotona enemmän rentoutua!

Nyt lukiossa päivät muitenkin pitkiä, kyyditykset yhä pidentävät päiviäni. Tiedän tuskasi

On liikaa

Jos kuljet koulukuljetuksessa, mene sanomaan opettajille että bussi saisi tulla silloin kun koulu loppuu, nuorilla on muukin elämä kuin koulu! Mutta jos et kulje koulukuljetuksessa niin se on toki eri asia… Pääseekö esim jompikumpi vanhemmistasi hakemaan edes joku päivä? :)

Vastaa aiheeseen: eikö ole jo vähän liikaa 7 luokkalaiselle?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top