Siirry sisältöön

En tiedä teistä, mutta minua kauhistuttaa eläinkokeet. Ja niille jotka eivät tiedä mitä ne tarkoittaa, niin tässä selitys. Yleensä uutta kosmetiikan tai lääkkeen ainesosaa, tai sitä itse tuotetta testataan eläimillä. Halutaan tietää, onko sillä mitään haittavaikutuksia ihmisille. Eläinkokeissa käytetään yleensä lemmikkieläimiä, kuten hiiriä, rottia, hamstereita, kaneja, matelijoita, koiria ja kissoja. Tuotantoeläimetkään eivät ole harvinaisia. Eläimet kärsii näistä kokeista, ja suurin osa niistä menehtyy. Eläinkokeita on erilaisia. Yleisimmät tavat testata eläimiä ovat silmään ruiskutettavat kemikaalit, kemikaalien syöttäminen tai niiden hierominen, tai pistäminen kehoon. Monissa eläin testatuissa tuotteissa lukee esimerkiksi, vältä silmänympäristöä. Se on saatu selville laittamalla kyseistä tuotetta eläimen silmiin, ja se silmä on voinut vaikka syöpyä tai sokeutua. En väitä, ettei lääkkeitä saisi ottaa. Ne on ikävä kyllä pakko ottaa, jos tarve. Minullakin on lääkitys, joka on testattu eläimillä. Sen sijaan kaikki eläintestattu kosmetiikka on turhaa. Minä itsekin meikkaan ja teen ihonhoitoa, mutta käytän vain merkkejä joilla on Petan, tai Leaping bunnyn sertifikaatti. Näitä ovat muun muuassa, Garnier, Dove, The ordinary, Lumene, Aco, Nyx, W7, Essence, jne. Ikävä kyllä Cerave, Nivea, Maybelline, Dior, Loreal ja moni muukin suosittu merkki testaa eläimillä. Moni näistä yrityksistä kertovat nettisivuillaan etteivät testaa eläimillä, mutta yleensä moni yritys maksaa toiselle tai kolmannelle ospauolelle, että he testaavat eläimillä. Tai jos sitä merkkiä myydään kiinassa, niin yritys ei ole eläinkokeeton, koska kiinan laki määrää eläinkokeet. Moni miettii, että jos ei ole eläinkokeita niin miten saadaan tietää onko tuote, tai ainesosa turvallinen ihmiselle. Ensinnäkin ihmisen ja eläimen elimistö toimii ja reagoi eri tavalla. Sen takia eläinkokeet eivät voi kertoa koko totuutta siitä, miten ihminen reagoi aineelle. On keksitty monia tieteellisiä, täsmällisempiä kokeita. Joten, jos sinä päättäisit jättää sen somessa trendaavan eläintestatun tuotteen kaupan hyllylle, niin ei mene kauaa ennekuin moni muukin jättää sen ostamatta. Nämä suositut kosmetiikka yritykset eivät tietenkään halua jäädä häviölle, joten niistä yhä useampi lopettaisivat, tai edes vähentäisivät eläinkokeita.

Lukutoukka 📚📚📚🐛🐛🐛

Tarkoittaako tuo että essenceä ei olla testattu eläimillä kun en saanut kunnolla selvää?
Jos essence on testattu eläimillä niin en käytä enää tämän jälkeen!
Hyvää talvea kaikille ❄️🌨️!
Toivoo Lukutoukka 📚📚📚🐛🐛🐛

” last christmas I gave you my heart”…❤️

Olen täysin samaa mieltä.
On valitetta tosi asia, että eläinkokeita tehdään niinkin turhamaisen asian takia, kuin meidän ihmisten meikkaamisen takia.
Ja edellisen virkkeen ei nyt ole tarkoitus loukata ketään, meikkaan itsekkin ( tosin käytän vain meikkejä, joita ei ole testattu eläinkokeita), mutta eläinten kärsiminen ihmisten meikkaamisen vuoksi menee mieletäni jo yli.
Joskus on väistämättä pakollista testata lääkkeiden turvallisuutta ja ensimmäinen keino, millä niitä voidaan testata on tietenkin eläinkokeet. Itse kuitenkin edellyttäisin, että jos eläinkokeita tehdään, eläimet saisivat mahdollisiin haittavaikutuksiin asiallista ja hyvää hoitoa ja eläimen tuska minimisoitaisiin. Lisäksi nämä kokeet pitäisi tehdä hygienisessä ja eläimen laijille suotuisassa tilassa, eikä samalle eläimelle saisi tehdä useita eläinkokeita. Ikävä kyllä läheskään kaikkia noita edellä mainittuja asioita ei yleensä täytetä. Itselläni ei ole mitään lääkitystä, mutta jos minulla olisi, koettaisin välttää eläinkokeissa testattuja tuotteita.
Toinen asia, mikä mielestäni pitäisi lopettaa on turkistarhaus. On jopa häpeällistä, että Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa on edelleen turkistarhausta, eikä asialle tehdä mitään. Pyydän: kunnioittakaa myös eläinten oikeuksia. Elämilläkin on tunteet.

kaakao

Kiitos hyvästä tekstistä! Oot oikeessa.

Randomboy?

Olet oikeassa, eläinkokeet ovat HIRVEITÄ!

gold rose

Lukutoukalle tiedoksi että essencen meikeissä on vegan merkki ja vegaaniset tuotteet ei oo eläintestattuja eikä sisällä mitään eläinperästä eli niitä voi huoletta käyttää.

noh itse asiaan muaki järkyttää nuo eläinkokeet ja en oo koskaan käyttäny eläintestaavia merkkejä sen vuoks. oon käyttäny kosmetiikkaa 11v asti ja oon nyt 18 ja oon ihan alusta asti kattonu että on vaa vegaanisia tuotteita. mun mielestä on kans hirveetä et monet ihmiset ei mieti näitä asioita ja esim mun monet kaverit käyttää aivan mitä sattuu merkkejä.

Lukutoukka 📚📚📚🐛🐛🐛

Kiitos gold Rose kun vastasit!❤️
Hyvää talvea kaikille ❄️🌨️!

Vastaa aiheeseen: Eläinkokeet

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top