Siirry sisältöön
kohta 13v tyttö

Mistähän alottaisin. Mun 6-luokka on mennyt ihan surkeesti… Ensin mun hyvä kaveri alkoi hengaa meitä vuotta nuoremman oppilaan kans ja jätti meidät ulkopuolelle. (Kävin siis pientä 30 hengen koulua ja omalla luokalla vaan 3 tyttöä+minä ja yksi poika) Noh mun kasoissisko alkoi hengaa sen toisen tytön kanssa ja mää jäin yksin. No aikaa kului ja olin tosi yksinäinen ja masentunut koulussa. Itkin vessassa [osa tekstistä poistettu].

Mun sisko on ollu paljon pidetympi aina kun minä ja se myös paino mun mieltä maahan kun tiesin etten oo kellekkään yhtä mukava kuin hän. No puhuin siitä mun äidille että mul on ollu mieli vähän maassa mutta en muusta maininnut. Vihdoin kun asiat alkoi olla taas ihan kivasti puolessavälissä lukukautta meidän hevonen jouduttiin lopettamaan, koska se oli niin vanha. Enkö jaanut taas yksin ja masentunut pahemmin sillä mun kavereita alkoi kiinnostamaan enemmän voimistelu ja cheerleader-jutut. Olin välkät yksin [osa tekstistä poistettu]. No puhuin välillä mun yksinäisyydestä äitille ja se sanoi aina että menisin poikien mukaan. Lopetin hänelle yksinäisyydestä kertomisen sillä sain aina saman vastauksen. No minä sitten olin vähä aikaa poikien kanssa joista vain yksi oli saman ikäinen ja loput kaksi ja alle vuotta nuorempia.

No sitten tuli kevät/kesä ja asiat alkoi taas menemään ihan kivasti kunnes päätin alkaa juttelemaan parin tyypin kanssa jotka ovat oleet samassa eskarissa. No se meni ihan päin seiniä ja mun sisko päätti alkaa juttelemaan heidän kanssa ja mut taas unohdettiin. Nyt vähän pelkään ylä-asteelle menemistä sillä minä ja mun sisko ollaan alettu jälleen juttelemaan snapissä tulevian luokkalaisten kanssa ja yllättäen mulle halutaan vähemmän puhua. Pelotaa tulevaisuus sillä haluisin mieluummin hengata poikien kanssa mutta uskon ettei ne mua TYTTÖÄ halua niiden kanssa. [osa tekstistä poistettu]

Kaisa Önlen

Hei

kiitos viestistäsi. Asia josta kirjoitit, on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan Päivystäjä mukana keskustelussa 
-keskustelualueelle. Lasten ja nuorten puhelimen vapaaehtoiset päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan julkaista hitaammin kuin muilla keskustelualueilla. 

Jos haluat, voit myös olla yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (suomeksi 116 111, ruotsiksi 0800 96 116) tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/. 

Lämpimin terveisin, 

MLL Nuortennetin ylläpito 

Vastaa aiheeseen: elämän ilo hukassa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top