Siirry sisältöön
saunatonttu

Siis mä en jaksa mennä kouluun, hyvä jos edes jaksan nousta sängystä. En tiiä onko tää joku masennus ”ajanjakso” vai mitä helvettiä, mutta en vaan jaksa. Ollu ihan älyttömän rankka syksy ja tuntuu vaan että nyt kaikki ns. purkautuu ulos. Enkä voi olla oikein poissakaan edes paria päivää kun on niin kamalasti tehtävää. Pitäis varmaan hakea apua mutta en jaksa, enkä kerkee.
Ei vaan jaksa enää.

Nettiystävä

Vastaus oli jo viestissäsi. Onko sinulla joku jolle voisit kuvitella puhuvasi? Jos ei omat vanhempasi, tiedän kyllä kuinka hankalaa voi olla tällaisessa tilanteessa heille se suu avata, niin miten olisi joku opettaja, nuorisotyöntekijä, mahdollinen harrastuksen ohjaaja, tai sitten ihan terveydenhoitaja tai kuraattori? Tärkeintä olisi kuitenkin, että juttelet jonkun kanssa.

Onko jotain tapahtunut? Niin surulliset kuin iloiseksikin koetut muutokset elämässä voivat saada aikaan tunteen, että nyt ei pysty. Jos mitään syytä ei kuitenkaan löydy (tai vaikka löytyisikin ja olo ei silti helpota), paras olisi puhua jollekin ammattilaiselle. Näitä ovat juuri ne kuraattori ja terveydenhoitaja sekä psykologi. Voit käydä siellä vaikka vain kerran ja miettiä, haluatko jatkaa.

Syksy ja pimenevät illat voivat myös väsyttää. Pidäthän huolta, että näet luonnonvaloa edes kerran päivässä. Se auttaa jo paljon, jos käy pikaisesti ulkona valoisaan aikaan. Syö ja liiku riittävästi. Ja jos väsyttää, nuku. Ihmisen unentarve ihan luonnostaan kasvaa kun on hämärää eikä siinä ole mitään väärää.

Tsemppiä.

123456789

Kannattaa hakea apua ja jutella ihan kenelle vain luotettavalle henkilölle. Puhuminen auttaa. Joskus myös auttaa ,että kirjoittaa päiväkirjaa ja purkaa kaiken pahan olon ulos siihen ,mutta toisinaan vain pahentaa asiaa ,että velloo omissa tunteissaan. Itseäni rauhoittaa se ,että menen yksin kävelemään metsään ja kuuntelen lempi biisejäni. Metsässä saa myös huutaa vapaasti, jos siltä tuntuu. On myös olemassa erillaisia chatteja joihin voi jutella anonyymisti,kuten vaikka apuu chat tai mll:n lasten ja nuorten puhelin. Tsemppiä ja muista ,että et ole yksin!

Vastaa aiheeseen: En jaksa koulua

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top