Tosiaan olen 14 vuotias tyttö jolla on yleensä tähän asti ollut kavereita niin koulussa kuin vapaa-ajallakin, mutta nyt viimeisen parin kk sisään paraskaverini muutti pois, toinen kaverini on aloittanut ryyppäämään ja loppujen joukkoon en tunne enää sopivani. Niinkuin otsikossakin lukee en siis tosiaan enää jaksa olla aina yksin. Minulla ei ole mitään tekemistä vapaa-ajalla ja koulussakin koitan vain pysyä jonkun porukan mukana. Kellää mitään ideaa mistä ihmeestä taion itselleni seuraa?
Olen 12-vuotias tyttö. En tunnu kuuluvani omaan luokkaani. Meillä ei käy koskaan kukaan minun ikäinen. Minulla ei ole mahdollista harrastaa mitään muualla, kuin kotona. Haluaisin lisää kavereita, mutta mistä löytäisin niitä? Koulussa vietän yhden henkilön kanssa välkät, mutta hän on rinnakkaisluokalla. Koulukin on tylsää enkä jaksa olla siellä viittä päivää viikossa.
Hei!
Oletko ajatellut, että voisit kokeilla jotain kiinnostavia harrastuksia vapaa-ajalle? Harrastusporukka yhdistää samasta asiasta kiinnostuneet ihmiset. Minkälaiset harrastukset sinua kiinnostaisivat? Harrastus voisi löytyä esimerkiksi urheiluseurojen, eri yhdistysten tai kansalaisopistojen kautta. Uskoisin, että sitä kautta voisit tutustua uusiin ihmisiin ja löytää itsellesi kavereita, joiden kanssa voisit viettää vapaa-aikaa.