Elikkä, olen 13-vuotias tyttö. Omistan kavereita, mutta luokallani on yksi tyttö joka kiusaa ja nauraa minulle yhden toisen tyypin kanssa joka ei ole meidän luokalla. Mua on haukuttu jo 4lk lähtien, ja olen ollut aika arka. Tuntuu, että ainakun elämä menee raiteillaan joku tulee ja pilaa sen täysillä. [osa tekstistä poistettu]
Vihaan elämääni, ja kaikista eniten itseäni. Tiedän, että kukaan ei ole täydellinen mutta koko elämäni on syvältä. Viime vuonna menetin rakkaan lemmikkini, ja näin kuinka se kuoli ja kitui. Se oli sairas, ja sillä oli lääkekuuri, mutta eipä auttanut lääkkeet vaan lemmikkini kuoli yöllä kituen. Silloin itsetuntoni romahti kunnolla alaspäin. Myöskin omat kaverini on haukkunut minua tyhmäksi, urpoksi, ja idiootiksi. [osa tekstistä poistettu]
Olen myös kadottanut luottamuksen ystäviäni kohtaan, joten ei ole ketään jolle purkautuisin ongelmistani ja suruistani. Vanhemmille en viitsi kertoa, enkä myöskään sisaruksilleni. [osa tekstistä poistettu]
Hei,
hyvä, että kirjoitit tänne palstalle! Kuulostaa tosi kurjalta, ettet pysty luottamaan enää ystäviisi ja sen lisäksi joudut kestämään edelleen kiusaamista koulussa. Kiusaaminen pitäisi ehdottomasti saada loppumaan ja aikuisen tulisi koulussa siihen puuttua. Ei sinun tarvitse sietää tuollaista käytöstä. Voisitko kuvitella, että kertoisit opettajalle tai jollekin muulle koulun aikuiselle tämän tytön toiminnasta?
Olen tosi pahoillani lemmikkisi kuolemasta. Tuskallisesta kuolemasta huolimatta lemmikilläsi oli varmasti hyvä elämä ja toivon, että voisit muistella teidän yhteisiä hetkiä ennemmin, kuin näitä viimeisiä hetkiä.
Tuo kavereiden haukkuminen ei kuulosta ollenkaan reilulta. Oletko sanonut kavereillesi, että olet pahoittanut mielesi? Koetko nämä kaverit hyviksi ystäviksi tai ainoiksi ystäviksi vai olisiko sinun mahdollista viettää aikaa enemmän muiden kanssa ja saada ehkä uusia ystävyyssuhteita?
Nuo synkät ajatukset ja teot ovat sellaisia, jotka jatkuessaan vaativat aikuisen apua. Toivon, että voisit itse päättää, ettet rankaise itseäsi, vaan kohtelet itseäsi hyvin, kuten kaikkien muidenkin tulisi kohdella. Sellaiset ihmiset, jotka eivät viitsi kohdella sinua hyvin, eivät ole seurasi arvoisia. Olisi myös tärkeää, että saisit jonkun, jolle tosiaan purkaa mieltäsi. Vanhemmille ja sisaruksille et halua kertoa ja jos se tosiaan tuntuu mahdottomalta ajatukselta, niin entäpä kouluterveydenhoitaja? Hänellä on vaitiolovelvollisuus ja hänen kanssaan sinun tulisi voida jutella luottamuksella asioista, jotka vaivaavat mieltäsi.
Lasten ja nuorten puhelin 116 111 on puolestaan paikka, jonne voit soittaa ja jutella nimettömänä ja täysin luottamuksella mistä tahansa aikuisen kanssa. Puhelu on ilmainen. Tai voit kirjoittaa pitemmin ajatuksistasi nettikirjeeseen.
Tsemppiä ja toivottavasti uskaltaudut juttelemaan jollekin!
