Siirry sisältöön
Lukutoukka🌌

Hei! En halua häiritä ketään, mutta olen nyt vain niin ÄRSYYNTYNYT, että on pakko purkaa tämä jonnekin. No niin, mistäs sitä aloittaisi? No, oltiin parhaat kaverit henkilöiden A ja B kanssa. Sitten, en ole varma, mitä tapahtui. A ja B alkoivat olla parempia kavereita keskenään. He eivät sanoneet sitä, mutta kyllä sen huomasi: minua ei enää kutsuttu kylään koulun jälkeen, tai pyydetty samaan ryhmään koulussa. Ei se sinänsä vielä haitannut, mutta olisin halunnut, että olisi sanottu suoraan, ettei enää haluta olla kavereita. Vaan ei. Se olisikin kai ollut liian yksinkertaista… Siinä vaiheessa minut yleensä jätettiin yksin, vaikka oli tarkoitus kävellä yhdessä. Ja joka kerta vastaukset olivat tasoa ”Ai? Luultiin, että sulla on jotain tekemistä koululla” tai ”Hups, unohin sut ihan kokonaan”. Ja sama toistui noin kerran viikossa, ja se alkoi jo ärsyttää. Sitten kerran sanoin heille, että odotan ulkona ja minulla on vähän kiire. Oli puoli tuntia aikaa ehtiä musiikkiopistolle. No, odotin 25, tajuatko, 25 minuuttia heitä, en tiedä mikä siinä pukemisessa kesti. No, tietenkin lähdin ja ajattelin, että annan heille kerrankin opetuksen. Mutta mitä tapahtui seuraavana aamuna? Pyöräilin yksin koululle, ja he olivat jo menneet kahdestaan! Ja kun kysyin, miksi he tekivät niin, vastaus oli ”coolisti” seinään nojaillen; ”No ei sitte tarttee kävellä, jos se on sulle noin hankalaa”. Ei hitto että ärsytti! Sen jälkeen ei olla puhuttu MITÄÄN. Noin vuoteen. En taida olla ainoa, joka on pitkävihainen, mutta en kyllä näe syytä, miksi he ovat vihaisia. Saatan nyt olla melko kapeakatseinen ja kerron tarinan vain omasta näkökulmastani, mutta vaikka miten ajattelen, minusta he ovat vain töykeitä. Ja ei se siihen loppunut! Nyt tulee pahin, vaikka ei se oikeastaan kuulosta pahalta. Mutta se on. Eli: he ovat alkaneet lyödä ovia kiinni nenäni edestä niin, että aina jäävät sormet tai varpaat väliin. Lisäksi aina, kun pudotan vaikka kynän, toinen kävelee ohi ja huomaamattomasti potkaisee sen kauemmas, yleensä jonkun lipaston alle. Mietin jo, pitäisikö tuosta ovijutusta kertoa opelle, koska olen huomannut, että siitä jää käsiin fyysisiä jälkiä. Ei kovin isoja, mutta kipeitä. Vaan ei. Tiedättekö mitä he keksivät? Tämä ärsyttää kaikkein eniten: he KERTOIVAT OPELLE, ETTÄ MINÄ LYÖN OVET KIINNI NENÄN EDESTÄ. Ja ei ***, tässä kohtaa meni hermo lopullisesti. Eihän kukaan nyt tuon jälkeen enää uskoisi minua, vaikka kertoisin… Olen nyt pari viikkoa yrittänyt antaa kiukun laantua. En vain tiedä, mitä teen. En ehkä kestä loppuvuotta, ja todennäköisesti tulevat vielä samalle ylä-asteellekin. Sitä paitsi, en oikein viitsisikään kertoa, koska sitten selviäisi, etten kertonut aiemmin. Ja loppuun vielä, ovat molemmat open lellikkejä, vain koska ovat tiimissä, joka miettii koulun asioita. Että sellaista… Öh, en kai minä näin pitkää tekstiä kirjoittanut? No jaa…

TämmöneTyttöVaa

Kyl sun kannattaa ihan tosissaan jollekkin kertoo. Viel viime vuonna en uskaltanu sanoo kellekkää et en haluis käyä kouluu iha vaa mun luokkalaisten takia ja sillon olin koko ajan ite iha ahistunu, mut heti ku puhuin siit nii alko olee kivempaa siel koulus olo. Emmää vielkää oon niitten kaveri mut selviin niitten kaa. Ja mulla kävi semmosii mukavii juttui et vaikka oma luokanvalvoja huomas et en oo nii ilonen enää koulus nii sain sit jutella sen kaa. Mut jos joku aiheuttaa sulle fyysistä vahinkoo nii iha tosissaa sano jollekki oli ne sen open lellikkei tai ei.
Mut tsemppii sulle🥰🥰🥰 mää uskon et sää jaksat vaik mitä tapahtus nii sillon ku tuntuu pahalt nii ajattele vaa positiivisii juttui ja jos oikeesti on semmonen olo et nyt meni oikeesti yli nii kerro jollekkin ja tiiä se et sillon ku itkettää nii sillon anna ittelles lupa olla surullinen❤❤
Mut voimia:)

moi

toi on kiusaamista. kerro opelle, sun vanhemmille ja niiden vanhemmille

Perho

Nyt en kerkeä kirjoittaa pitkää viestiä… On tooooosiiiii kiire!

Ensinnäkin: hyvä että purat tämän tänne! Se auttaa aina!

Toiseksi: [Osa tekstistä poistettu.]

Mä olen nyt vihainen sun puolesta! Mä.. Argg, noiden käytös on karseaa! Sun kannattaa vastustaa niitä ja kertoa aikuisille (usko tai älä, se saattaa toimia).

[Osa tekstistä poistettu.] Mä. Haluan. Puolustaa. Sua. ❤️

Vastaa aiheeseen: *en oikeasti keksi nimeä*

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top