Siirry sisältöön
En tiedä.

En tiiä mistään mitään. Oon ihan hukassa itteni kas. Mun elämä on paskas enkä ikinä jaksa es yrittää tehä sille mitään. Nyt en enää saa es yhtä vakavas viestiä tänne kirjotettuu, ku kesken viestin tajuun et se on ihan turhaa ja poistan koko jutun. Niin käy luultavasti tällekkin viestille. Vihasn itseäni ja elämääni suurimman osan ajasta, mutta on tottakai niitä pieniä iloisia hetkiä, jolloin kaikki tuntuu olevan täydellisesti ja tunnen oloni niin iloiseksi. [Osa tekstistä poistettu] Menee hermo tähän mun asenteeseen ja ihan kaikkeen. Voisin elää tälläkin hetkellä paljon paremmin, jos vain uskaltaisin, jaksaisin ja pystyisin tekemään asioille jotain. Olen joskus kyllä yrityänyt, mutta ei siitä sitten ole kuitenkaan mitään tullut. Toivoisin saavani apua tämän kaiken eli koko elämäni kanssa, mutta en uskalla puhua tästä kaikesta kenellekkään, joten tuskin ikinä saan apua tai edes henkilöä, jolle voisin kertoa ihan kaiken. Äitilleni olen joskus vähän jotain kertonut ja hän on luvannut auttaa, mutta ei ole sitä varsinaisesti vieläkään tehnyt. Nyt on taas niin masentunut olo, [osa tekstistä poistettu]. Voisinpa olla joku toinen tai parempi ihminen yms yleensä aina mietin. Tässä ei ole mitään järkeä. Olen päästäni aivan sekaisin ja mietin liikaa ihan jokaista asiaa. [Osa tekstistä poistettu] Turhaan tänne koitan jotain kirjoittaa ja ratkoa asioita, ei siitä ole mitään hyötyä. Maailmassa on liikaa asioita, jotka saavat minut sekaisin. En jaksa tätä enää. [Osa tekstistä poistettu] Tiedän, tämä on tosi rasittavaa, kun vain haujan tätä samaa turhaa merkitsemätöntä paskaa aina täällä. En saisi ajatella näin ja olen ihan hirveä ihminen. En ole mihinkään tyytyväinen ja aina vain haluan lisää ja paremman elämän, vaikka tiedän, että moni muu ihminen joutuu elämään vielä pahemmissa olotiloissa. Tämä oksettaa minua, kuinka voin olla noin yököttävä! [Osa tekstistä poistettu] kun moni muu minua parempi ihminen joutuu elämään minua huonommin. Maailma on epäreilu, se on itsestään selvää. Täällä on kaikki ihan sekaisin ja väärin. Olisi niin monta asiaa, jotka pitäisi muuttaa ja joille pitäisi tehdä jotain. Olen kyllästynyt tähän. [Osa tekstistä poistettu] Ei kukaan tarvitse minua täällä, kun on niin paljon parempiakin henkilöitä. Tämän kaiken perusteella taidan olla sairas tai ainakin minulla on pahaa masennusta tai jotain. En tiedä. Missään ei ole mitään järkeä, eikä minulle enää mitään väliäkään. Päässäni pyörii tälläkin hetkellä kaikki mahdolliset asiat, enkä kestä niitä kaikkia. En osaa edes selittää tätä kaikkea oikein. Ihan sama. [Osa tekstistä poistettu] Toivon, että edes joku lukee tämän ja vastaisi. Toivottavasti joku auttaa minua tämän kaiken kanssa ja nyt siis kerrankin oikeasti auttaisi. Hoen tätä koko ajan, mutta en tiedä, ihan sama, ei kiinnosta, [Osa tekstistä poistettu] missään ei ole järkeä, [Osa tekstistä poistettu] auttakaa minua, moikka. [Osa tekstistä poistettu]

MLL Nuortennetin ylläpito

Hei En tiedä.,

Kiitos viestistäsi. Asia, josta kirjoitit, on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan myös ”Päivystäjä mukana keskustelussa” -keskustelualueelle. Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan julkaista ajoittain hitaammin kuin muilla keskustelualueilla.

Jos asiasi on kiireellinen, suosittelemme olemaan yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111) tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/. Voit myös kirjoittaa anonyymisti Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun https://lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/.

Lämpimin terveisin,
MLL Nuortennetin ylläpito

Sun lemppari💋

Harmittaa tosi paljo kuulla että susta tuntuu tolta:( Mäkin oon itseni kanssa hukassa ( mut saan siis apua psykiatriselta puolelta) tiedän miltä tuntuu kun ei tiedä ku esim on ja mitä haluaa. Kannattaa miettii niitä asioita mikä sulla on hyvin elämäs esim koti:) sun asiat ei oo turhia mäkin esim lo sas tilantees siitä on vaikee puhuu mut sitten kun sä uskallat puhua jollekki siitä niin saat myös apua. Oot oikeesti tosi rohkea kun uskallat puhua tästä ja mieti et oo poistanu tätä hyvä sä❤ kaikilla on kuitenki niitä hyviä ja huonoja päiviä ja sehän on ihan normaalia:) sun pitää saada vaan jostain elämän ilo ehkä takasin eti edes pieni juttu josta tykkäät. Mitä jos vaikka yhdessä mietitte äiti kanssa minkä laista apuu tarvitset jos hän on luvannut auttaa sen hänen pitäisi myös pitää se lupaus:) Jos on masentunu olo niin kuuntele vaikka musiikkia. Älä mieti että voisitpa olla joku toinen koska sä oot täydellinen juuri tollasena myös sekin pitää muistaa että kaikilla on niitä epävarmuuksia:) oot upee tyyppi ja älä luovuta täällä olis niin paljo ihmisii jotka sua jäis kaipaamaan❤

Argh

Toi on kamalaa kuulla! Muista, että kaikesta ihan oikeasti pääsee yli. Sua rakastetaan.

Vastaa aiheeseen: En tiedä.

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top