Siirry sisältöön
09 tyttö❤️‍🩹

Älkääkä sitten suuttuko päivystäjät tai muut. jotkut tukee ja kunnioittaa [osa viestistä poistettu]. Näitä ihmisiä arvostetaan, mutta entä ne ketkä eivät tue? Siis meilläkin ihmisillä on oikeus siihen olla eri mieltä tähän asiaan liittyen. Musta itsestäni tuntuu ettei sen kuulu mennä niin, mutta en oo missään vaiheessa ottanut asiaa millään tavalla julki kuin vasta ”nyt”. Mulla on mielipide samalla tavalla kuin niillä ketkä tukee näitä ihmisiä. Minä ja uskontoni sekä sukuni emme missään olosuhteissa ole koskaan heistä pitäneet. Ja voin olettaa ettei tätä ehkä julkaista, mutta se vain todistaa sen ettei joidenkin mielipiteitä oteta huomioon ja vain yhdellä mielipiteellä on väliä ja sitä kunnioitetaan.

Kiitos :)

Miumau

Viestistä on selkeästi jäänyt jotain oleellista pois.

Mutta oikeastaan sillä ei ole väliä. Mielestäni ei ole järkevää olla tukematta joitain ihmisiä jonkun ominaisuuden perusteella. Kontekstista päättelen, ettei kyse ole esim. rikollisuudesta tms.

Ja on vanhanaikaista olla pitämättä joistakin ihmisistä, vain koska aina on tehty niin. Tällainen ajattelu voi liittyä mm. rasismiin. Ja nuo asenteen on johtanut vaikkapa antisemitismiin ja transfobiaan. Not okay

09 tyttö❤️‍🩹

Miumaulle:

Viestisi juuri todisti sen ettei kaikkien mielipiteet ole tärkeitä eikä niitä oteta huomioon :)
Joten on aika turhaa sanoa ”kaikki mielipiteet on tärkeitä” kun niin ei ole.

🏳️‍🌈

Hyvin sanottu Miumau :)

Gay & not so happy:D

Kaikkia mielipiteitä kuuluu kunnioitaa, niin kauan, kun ne ei loukkaa ketään. Jos sanot että jotkut ihmiset on muita huonompia, se ei oo mielipiteiden ilmaisua, vaan syrjintää.
On ok olla eri mieltä joidenkin kanssa, mutta et voi silti sanoa, että mielestäsi ne ihmiset ovat huonoja, vain tuon yhden ominaisuuden takia.

Partiolainen

Moi 09 tyttö❤️‍🩹, mä luin sun toisen keskustelun ja tiedän, mistä asiasta on kyse, vaikka osa tekstistä on poistettu. En nyt yritä loukata, mutta kaikki ihmiset pitäisi hyväksyä. Et voi sille mitään, että sellaisia ihmisiä on, heitä tulee aina olemaan ja hyvä niin. Meitä on paljon erilaisia ihmisiä ja mielipiteesi ei kuulosta ehkä parhaalta mahdolliselta. Asenteita voi oppia muuttamaan.

Suonjar❤️💚💛💙

”Emme missään olosuhteissa ole koskaan heistä pitäneet”? Heistä, ihmisistä? Oletteko päättäneet yhdessä suvun kanssa, että ette pidä [Osa tekstistä poistettu.] vain tuon yhden piirteen vuoksi? Ihminen ei ole vain [Osa tekstistä poistettu.]. Jos paras ystäväsi [Osa tekstistä poistettu.], lakkaisitko pitämästä hänestä? Jos sukulaisesi uskaltautuisi [Osa tekstistä poistettu.], halveksuisiko koko suku tätä? [Osa tekstistä poistettu.] on vakava asia, ja siitä täytyy suomalaisessa turvallisuutta tavoittelevassa yhteiskunnassa päästä eroon. Ihmisten ei kuulu pelätä tulevansa halveksutuiksi [Osa tekstistä poistettu.] takia. Miksi täytyy edes olettaa aina, että ihmiset [Osa tekstistä poistettu.]? Mielestäni vanhanaikaista.

010tyttö

09 tyttö itselläni ja perheelläni on osittain sama kösitys uskontomme johdosta emme tue edellä mainittuja mutta kaikki tulee hyväksyä ihmisinä. Ymmärrän tunteesi. Eli en vihaa yms mutta en myöskään hyväksy/tue yms mutta niinkuin jo sanoin hekin ovat ihmisiä ja heitä pitää mielestäni kohdella samalla tavalla kuin muitakin ihmisiä. [osa viestistä poistettu]

Nii ja sori ylläpidolle jos sanoin jotain väärin tao loukkaavasti

010tyttö

09 Tyttö❤️‍🩹

Emme ole suvun kanssa tästä sopineet vaan uskonnon takia hyvät ihmiset. Ja jos mä näen [osa viestistä poistettu] en mene heidän luokseen huutelemaan tai syrjimään sanon vaan että en halua mielellään olla tekemisissä heidän kanssaan.

09 Tyttö❤️‍🩹

Sunojar, en usko, että kukaan suvussamme olisi [osa viestistä poistettu]. Ja kyllä jos paras ystäväni olisi [osa viestistä poistettu] en olisi enää hänen kavereita sillä minä kunnioitan omaa uskonta ja sitä mitä minä uskon.

Olty

Ilkee

Partiolainen

Täysin samaa mieltä Suonjarin kanssa! Kaikkia ihmisiä pitää kunnioittaa. Ihan kaikkia, ette voi alkaa halveksumaan ihmistä sen takia, että hän on [osa viestistä poistettu]. Kyseiselle ihmiselle voi jäädä pahat arvet, jos joku ei hyväksy häntä. Anteeksi, että toistan Suonjaria, mutta erittäin vanhanaikaista.

Spageli✨

okei kaikil on oma mielipide, mutta jos se mielipide on sellainen, joka loukkaa muita ihmisii niin, ehkä olis vaa hyvä jättää se kertomatta. ite ainakin hyväksyn kaikki sellasina ku ne on, niinku sutki mutta kaikkia mielipiteitä en voi hyväksyä, niinku en tätä. en oo ikinä nähny mitään väärää [osa viestistä poistettu] ihmisissä, en I.K.I.N.Ä!!
sun pitää vaa oppii elämään että täällä planeetalla on [osa viestistä poistettu] ihmisiä, nehän ei täältä minnekkään lähde.

Humam

Kaikkia ihmisiä mielestäni kuuluisi kunnioittaa vaikka, ei pitäisi [osa viestistä poistettu].
esim. islamin uskonnossa [osa viestistä poistettu] ei arvosteta eikä hyväksytä, mutta normaalin ihmisen moraaliin kuuluu kunnioittaa ja auttaa toisia.

💬

Sunojar oon nähny sun viestejä täällä ja tää on vaan mun mielipide mutta, mun mielestä sä ilmaiset kaikkee vähä ilkeesti..

Vastaa aiheeseen: En tue yhtään [otsikkoa muutettu]

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top