En ole masentunut, en ainakaan tietääkseni. Kaikki vaan hämmentää.
On viimeaikoina ollut jotenkin tyhjä olo. En enää tiedä mitä ajatella mistään. Koulu väsyttää ja vie kaiken energian, en oo tänä kouluvuonna oppinut yhtään mitään koska oon ollut niin väsynyt. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä että käyn vain läpi samaa rutiinia päivästä toiseen. Herään, menen kouluun ja tulen kotiin muistamatta mitään mistä koulussa puhuttiin. Kotonakaan en oikein tee mitään, katson vain tyhjänpäiväisiä bl sarjoja ja animea. Ison osan ajasta unohdan syödä kokonaan, ja saatan päivän aikana syödä 2 karjalanpiirakkaa, johon se sitten jää. Kouluruokakaan ei maistu ellei ole hyviä kasvisvaihtoehtoja. En saa unta ennen kahta yöllä, ja silloinkin uni tulee vain kuuntelemalla asmr comfort audioita.
Tuntuu oudolta. Niinkuin millään ei oikein ois enää väliä. En halua elää enkä kuolla. Eihän sillä ole väliä kuolenko vai en? Kyllä maailma pärjää ilmankin mua. Olen aika turha, en osaa olla ystävällinen muille, sosiaaliset taidot muutenkin nollissa, normaalit sosiaaliset tilanteet kuten kaupan kassalla käynti ahdistaa ja mun seura on pinnallista koska sanon aina jotain jota ei olisikaan pitänyt sanoa. Pari kaveria on, ne on tosi kivoja. Tuntuu että en ansaitse niitä, oon ihan kauhea ihminen. Tuun kateelliseksi tosi helposti ja joka päivä heittelen passiivi agressiivisia kommentteja muille. En osaa tuntea myötätuntoa muita kohtaan, ja siitäkin on kamala olo. Enhän ees oo kivan näköinen.
En tiedä mitä mun tulevaisuudestakaan tulis. Ennen nautin piirtämisestä, rakastan sitä vieläkin. On vain kaikki motivaatio ja energia mennyt. Ainoa syy miksi saan edes jotain piirroksia valmiiksi on koska pitää saada jotain postattavaa someen, sekin on alkanut tuntua enemmän velvollisuudelta kuin oman taiteen jakamiselta.
Taidan olla myös neuroepätyypillinen, kaikkihan sen jo itseasiassa tietää. Mulla on melkein kaikki ne jutut jotka on kuulemma autismin ja ADDn merkkejä. Silti äiti sanoo etten mä mitään diagnoosia tarvi ku se neuroepätyypillisyys ei vaikuta mun arkeen tarpeeksi. Tuntuu että saatan myös olla hyperseksuaalinen ja joku persoonallisuushäiriökin ois mahdollinen.
Joskus tuntuu siltä että ei haittais vaikka kuolisin, en tiedä miksi. Olen niin välinpitämätön omasta elämästä. Tuntuu että ei mikään muuttuisi jos en olisi täällä, maailmahan jatkaisi kulkuaan. Joskus nautin itseni satuttamisesta. [osa tekstistä poistettu] Haluaisin tehdä sitä uudelleen, mutta mun perhehän huomaisi ja sitten päätyisin jonnekin osastolle.
Ei silti tunnu siltä että oon masentunu. Tuntuu siltä että ylireagoin. Kyllähän mä varmaan tästä pääsen aika nopeeta yli, murrosikää tai jotain. Eihän mun ongelmat niin isoja oo jos verrataan mun siskoihin. Kaikki 3 on ollut masentuneita ja viillellyt jossain vaiheessa, [osa tekstistä poistettu] Eihän mun ”ongelmat” oo mitään siihen verrattuna. Ainahan niitten ongelmat on ollut tärkeempiä kun mun? Kiireisempiä ainakin. Pikkusiskokihan saa aina lintsata koulusta koska ahdistaa, sitten se pääsee äidin kanssa kaupunkiin shoppailemaan. Kyllähän mua kiusattiin silloin koulussa, mutta ei se haitannut, ei se ahdistanut niin eipä kai haittaa ettei siihen ikinä puututtu. Oon myös nähnyt kun äiti on itkenyt koska sisko on osastolla. En haluaisi että se ikinä joutuisi itkeä mun takia, en aio vaivata sitä mun ongelmilla.
En tiedä miksi kirjotin tän tänne. On kaks kaveria joille tiedän että voin puhua, ja haluaisinkin. En vaan oo osannu kerätä rohkeutta puhua niille tästä. Kaipa halusin vaan ajatuksia. </3
Hei ”MangoPepsi”!
Kiitos viestistäsi! Olet osannut taitavasti sanoittaa ajatuksiasi, vaikka tietenkin on kurja kuulla, että olet väsynyt ja itsetuntosi on maassa sekä olet ollut itsetuhoinen. Se on kuitenkin tärkeää, että pystyy purkamaan vaikeita tunteitaan.
Olen pahoillani siitä, että olet kokenut kiusaamista, eikä siihen puututtu sekä sinulla on ollut olo, että muiden ongelmat olisivat tärkeämpiä kuin sinun. Jos oman jaksamisen ja mielialan kanssa on haasteita, on tosi tärkeää saada apua. Se ei ole ylireagointia ollenkaan.
Kerroit, että et haluaisi kuormittaa äitiäsi, mutta myös sinä ansaitset tukea. Oli ikävää kuulla, että siskoillasi on haasteita, mutta myös sinun asiasi ovat aivan yhtä tärkeitä. Monesti sitä voi helposti vähätellä omia tunteitaan ja haasteitaan sekä vertailla omaa tilannettaan toisiin.
Kaikki kuvailemasi asiat ovat merkki siitä, että sinun olisi tärkeää tukeutua luotettavaan ja turvalliseen aikuiseen. Kirjoitit, että et aio vaivata äitiäsi ongelmillasi, mutta pystyisitkö kääntämään tämän ajatuksen siihen, että äitisi itseasiassa varmasti haluaisi tietää, miten sinä ihan oikeasti voit? Ymmärrän, että et haluaisi äitisi itkevän, mutta aikuiset osaavat kyllä käsitellä vaikeita tilanteita, vaikka se herättäisikin surullisia tunteita. Samaan aikaan aikuinen voi olla myös huojentunut siitä, että tietää missä mennään ja pystyy näin tarjoamaan tukeaan.
Jos omalle äidille puhuminen tuntuu näin alkuun vaikealta, voi kääntyä myös koulun oppilashuollon työntekijöiden puoleen. Koulukuraattori, -terveydenhoitaja tai -psykologi kohtaavat työssään monenlaisia haasteita ja osaavat olla tukenasi. Tuleeko sinulle itselläsi mieleen, kuka aikuinen koulussasi tai lähipiirissäsi voisi olla sellainen, kenelle sinun olisi helpoin jutella?
Jos haluat, voit ottaa yhteyttä myös meidän nimettömiin ja luottamuksellisiin palveluihin, joissa voit jutella ihan mistä tahansa ja purkaa ajatuksiasi. Voit joko soittaa ilmaiseksi numeroon 116 111, tulle chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Voit halutessasi myös varata ajan MLL:n työntekijälle joko puhelimeen tai ajanvarauschattiin. Lisää näistä kaikista kanavista voit lukea täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Oli ihana kuulla myös, että sinulla on kaksi kaveria, kenelle tiedät voivasi puhua. Toivon, että löydät rohkeuden jutella heidän kanssaan myös, sillä vertaistuki voi olla tosi tärkeää myös. En tunne kavereitasi, mutta olen tosi iloinen teidän kaikkien puolesta, että teillä on toisenne. Sinä olet kavereidesi arvoinen, vaikka nyt saattaisi tuntua vaikealta nähdä sitä. <3
Olet hyvä ja arvokas juuri tuollaisena kuin olet. Jos on vaikeaa, niin yksin ei pidä jäädä, vaan aina on tärkeää hakea apua. Vaikeiden aikojen jälkeen on aina mahdollisuus parempaan. <3
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
en vaaan enää tiiä mitä tehä mun elämällä kaikki mun kaverit jätti mt koska tykkään kpopista(se on korealaista poppia)…….kaikki puhuu musta pahaa ja entiiä vaan enää oon ollu nii masentunut et mä syön nykyään vaan max3 kertaa päivässä…….joskus ajattelen et ois vaan helpompaa jos mua ei ois………ja mun äiti jo ihan tarpeeks stressistä ku mun pikkusiskolla on down-syndrooma(mutta pikkusisko sai leikkauksen siihen)ja mua kiusataan koulussa kokoajan esim niiku et ”sä oot ihan sika läski” tai”
Vastasin alkuperäiseen postaukseen, mutta laitan sen tähänkin:
Hei. Nykyään ihmisten elämät on hektisempiä kuin koskaan aiemmin. Sama pätee sekä aikuisiin, että lapsiin ja erilaisiin elämäntilanteisiin. Kuulostaa siltä, että päässäsi pyörii aivan kauheasti erilaisia ajatuksia kaikesta mahdollisesta. En tietenkään voi varmaksi mitään sanoa sinun tilanteestasi ja osaat varmaan itse arvioida paremmin elämääsi, mutta voin esittää ehdotuksia olosi helpottamiseksi. Tässä ajatuksiani ajatuksistasi:
Yritä karsia elämästäsi turhia huolenaiheita pois ja keskity vain sellaisiin asioihin mitkä ovat oikeasti tärkeitä. Yritä myös hyväksyä epätäydellisyytesi ja se, että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Sinun ei ole pakko piirtää, jos et nauti siitä enää. Sinun ei myöskään ole pakko postata yhtään mitään someen nyt tai koskaan. Voit jopa poistaa somesi. Sinun ei tarvitse tehdä koko ajan jotain. Välillä on hyvä olla tekemättä mitään. Myöskään sarjojen katselu ei ole ”tyhjänpäiväistä”. Jos haluat katsoa niitä ja saat niistä nautintoa, niin katso niitä vaikka pari jaksoa päivittäin.
Koulunkäynnin tarkoitus on oppia asioita jotka valmistavat sinut tulevaisuudessa johonkin ammattiin ja osaksi yhteiskuntaa. Jos et opi koulussa, koska energiasi on loppu, niin silloin koulunkäynti on yhtä tyhjän kanssa. Et myöskään opi sen paremmin, vaikka kuinka ruoskisit itseäsi oppimaan paremmin. Ei sinun myöskään tarvitse olla kympin oppilas kuten ei kenenkään. Vähempikin riittää. Jos energiat ei riitä, niin se pitää vain hyväksyä ja sitten ottaa iisimmin. Ei oppiminen ja koulunkäynti määrittele sitä kuinka hyvä ihminen olet. Paljon tärkeämpää on terveytesi ja jaksamisesi.
Sosiaalisten taitojen ei tarvitse olla täydellisiä. Jos et puhu kaupan kassalla mitään, niin mitä sitten? Ei siihen kukaan kuole. Ei sinun tarvitse olla sosiaalisesti täydellinen ja sanavalmis ihminen. Osa ihmisistä on sosiaalisesti kömpelöitä ja that’s it. Kukaan ei myöskään kuole, jos vahingossa sanot tyhmiä asioita. Jokainen sanoo tyhmiä asioita joka päivä ja se on vain elämää. Ei kukaan muista sinun tyhmiä sanomisiasi kovin kauaa.
Jokaisella ihmisellä on ongelmia. Toiset kuolee nälkään ja toiset valittaa, kun kynsi katkeaa. Elämä on sellaista, että kaikilla on omat ongelmansa ja niiden vertailu on täysin turhaa sellaisessa kontekstissa jossa sinun ongelmallasi ei ole mitään tekemistä toisen ihmisen ongelman kanssa. Vaikka sisaruksillasi on näennäisesti suurempia ongelmia kuin sinä, niin ei se poista sinun ongelmiasi. Sitäpaitsi ongelmistasi voi tulla suurempia, jos niihin ei puutu. Ongelmiesi ratkominen on siis ennaltaehkäisyä. Monesti huomataan, että olisi pitänyt tehdä jotain vasta silloin, kun se on jo jossain määrin myöhäistä. Siitä ei hyödy kukaan. Lisäksi äitisi on aikuinen ihminen ja hän kyllä kestää useammankin lapsen murheet. Älä aliarvioi äitiäsi. Ja vaikka hän itkisi sisaruksesi takia, niin se ei tarkoita, että hän olisi jotenkin loppuun palanut tai rikki. Itkeminen oikeastaan kertoo siitä, että hän ei pelkää näyttää tunteitaan ja se on hyvä merkki. Jos hän ei itse jaksa, niin hän osaa sitten etsiä itselleen apua. Lisäksi asioista puhuminen hänelle parantaa teidän sidettänne. Ehkä sinäkin osaat antaa äidillesi sitten tukea, kun hän sitä joskus tulee tarvimaan. Ongelmista puhuminen luo luottamussuhteen ja vahvistaa molempia osapuolia.
Jos kuitenkin äitiäsi ei tunnu kiinnostavan ongelmasi, vaikka hän on niistä tietoinen, niin kannattaa kyllä ehdottomasti puhua ainakin jollekkin aikuisellekkin kavereidesi lisäksi. Koulussaa on terkkarit, kuraattorit ja opettajat sitä varten, että heillekkin voi kertoa, jos on jotain mielenpäällä. Heidän velvollisuutensa on auttaa sinua.
Tämä oli ehkä vähän sekava selostus, mutta pääpointtini ovat siinä, että yritä ottaa rennommin kaikilla osa-alueilla. Et ole täydellinen eikä sinusta sellaista tulekkaan, koska kukaan ei ole täydellinen. Jokainen ihminen tekee virheitä päivittäin ja se kuuluu elämään. Niitä on turha jää märehtimään sen koommin.
En myöskään voi olla mainitsematta sitä faktaa, että sosiaalisella medialla on suuri vaikutus nuorten (ja aikuistenkin) mieleen informaatio-aikakautena. Kännykästä tulee koko ajan loputtomasti sisältöä joka vaikuttaa ajatuksiin ja se on täysin selvä asia. Somesta tarttuu kaikenlaisia ajatuksia millainen ihmisen pitää olla ja mitä pitää tehdä. Lisäksi uutisista saa koko ajan lukea kaikkea kamalaa. Myös aivojen dopamiinijärjestelmät kärsivät jatkuvasta palkitsemisesta ja keskittymiskyky heikkenee. Nämä ovat ihan tutkittuja aiheita eikä älypuhelimien vaikutuksia mieleen voi aliarvioida, kun mietitään miksi mieli alkaa oireilla. En tietenkään väitä, että se olisi ongelmiesi pääsyy. Tottakai yhteiskunta ja ympäristökin vaikuttaa mieleen ihan yhtä paljon. Mutta toisaalta uskon, että kaikenlaisen ylimääräisen tietotulvan ja yhteiskunnan vaatimusten karsiminen elämästä voisi vaikuttaa mieleesi suotuisasti.
Eli vielä kerran pointtini on, että mieti mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Mitä oikeasti haluat ja mitä et halua elämääsi? Ota rennosti ja istu välillä vain alas miettimään äläkä tee yhtään mitään. Et voi vaikuttaa kaikkeen eikä tarvikkaan. Muista myös syödä jotain ja käy vaikka parin kilsan kävelyllä päivittäin. Tsemppiä!
Hei just a stayyyy,
Olipa kurja lukea kiusaamisesta koulussa, sinulla on ymmärrettävästi paha olla. Mikään harrastus, mielenkiinnonkohde tai lempitekeminen ei oikeuta kiusaamiseen. Toivon, että saat lempimusiikistasi lohtua ja toivoa tähän hetkeen ja löydät myös aikanaan ystäviä jotka nauttivat samoista asioista kuin sinä!
Kerrot huomanneesi olosi masentuneeksi ja ettei ruoka tunnu enää maistuvan. Oletko pystynyt kertomaan siitä kellekään aikuiselle lähipiirissäsi? Ymmärrän, ettet halua aiheuttaa äidillesi huolta, mutta olisi tärkeää, että joku aikuinen saisi tietää kiusaamisesta ja pahasta olostasi, jotta niihin voitaisiin puuttua. Vaikka äidilläsi on huolta siskostasi, haluaisi hän yhtä lailla olla tukenasi ja luottamuksesi arvoinen. Sinä ansaitset tukea ja turvaa <3
Jos juttelu kasvokkain jännittää, voit aina tulla juttelemaan myös meille. Lasten ja nuorten puhelin (p. 116 111) ja chat päivystää vuoden jokaisena päivänä ja siellä voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella.
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä