Oon hoikka, oon urheillu aina, mut viime vuosina oon jotenkin alkanu tajuumaan asioita syömiseen liittyen ja myös motivaatio mun omaa lajia kohtaan on heikentynyt ja esim jos tulee tilanne et ei olis ihan pakko mennä treeneihin nii aattelen vaan ”JESSS”
Mutta. oon pari kolme neljä vuotta sitten kun isosiskon kaa alettiin oleen enemmän keittiössä niin me leivottiin LEGIT joka viikko. parin vuoden ajan.. äiti ja iskä ostaa aina kotiin herkkuja. niitä oon aina syöny.
Pari vuotta sitten sain tietää kaloreista.. ja auts.. nykyään mä vaan herkuttelen ja joka päivä syön edes jotain herkkua ja mua ahistaa ja pelottaa aivan äärettömästi SE, ETTÄ kun mä seuraavan kerran pullan poskeeni laitan ja meen peilin eteen.. niin tulisin näkemään kuinka mun hoikkia käsiä ja litteetä vatsaa ei enään ole ja tilalla lihavia makkaroita. Mut silti en vaan voi lopettaa napostelua ja herkkujen syömistä. joka kerta kun syön tuntuu kun tuntisin et vaan lihoon. Peilin edessä pidän kiinni mun ”makkaroista” (mulla ei ole makkaroita kun seison, mut kun istun esim. farkut jalassa päivän päätteeks niin siinä se. makkara on) tuntuu vaan että tunnen kaiken ”lihavuuden” mun kehossa, mut en vaan pysty asialle tehä mitään, en JAKSA lenkkeillä (etenkää talvisin tai loskapska aikoihin)
Asiaa ei todellakaan auta mun ex-HUIPPUurheilija se mun isosisko. sillä näkyy vatsalihakset ja käsivarsissa vaan lihaksia, eikä makkaran makkaraakaan. se edelleen urheilee melkeempä joka päivä säästä riippumatta ja se on kertonu kuinka se kamppailee saman ”tekee mieli vaan syödä” kanssa MUTTA KUN VAIKKA SE VÄITTÄÄ MITÄ NIIN SILTIKÄÄN SE EI SYÖ NIIN PALJOA KUN MÄ. epäreilua. haluun vaan pystyy sanomaan ei kaikille herkuille. Mä niin toivon etten lihoo.
