En ymmärrä omaa mieltäni

En voinut tehdä käyttäjää kirjettä varten niin päätin kirjoittaa tänne ja saada neuvoja vähäsen..

Mä olen 19-vuotias, mulla on ollut masennusta 13/14-vuotiaasta lähtien kiusaamisen ja muun semmoisen takia. Itselläni on ollut lääkitys kaksi- kolme vuotta, ja se tuntui toimivan ihan hyvin – ylipäätään mieliala parani. Nyt on kuitenkin pitkään ollut ongelmia yhtäkkisten mielialavaihteluiden kanssa.. Siis elämänä menee muuten hyvin ja normaalisti tunnen oloni hyväksi, mutta mikä tahansa pienikin negatiivinen asia heittää suoraan pahaan masennukseen ja itsetuhoisiin ajatuksiin. Niin mitättömätkin asiat – kuitenkin aina toisiin ihmisiin liittyvät tilanteet. Triggeröidyn aina sosiaalisen tilanteen kautta, en muusta negatiivisesta tilanteesta. Jos joudun vaikka toisen ihmisen kanssa riitaan tai olen erimieltä asiasta tavalla, jonka pidän negatiivisena (esim. tunnen että toinen osapuoli ei ole kunnioittava), alan nopeasti itkemään ja tulen masentuneeksi. Lisäksi ahdistun todella paljon enkä meinaa saada unta sinä päivänä ollenkaan. Jos joku sanoo minulle ilkeästi, sama tapahtuu. Mutta joskus toiset ihmiset sanovat, että ylireagoin ilman mitään syytä ja aiheutan itse koko draaman, esim. otan itseeni asiasta ilman syytä. Mutta mielestäni en tee niin, mutta tämä on tapahtunut jo niin usein, että epäröin jatkuvasti – en tiedä kenen syy se on. Olenko minä se ongelma?

Olen tutkinut asiaa, ja netti selitteli jotakin bipolaariin tai epävakaaseen persoonallisuus häiriöön liittyen. Mutta en ole varma, mikä mussa on vialla. Että onko se mielenterveysongelman syy, vai olenko vain paska ihminen?

Musta lisäksi tuntuu jatkuvasti, että muut ihmiset eivät ymmärrä minua. Mulla on ongelmia puhua ihmisten kanssa ja esittää asiana sillä tavalla, mitä tarkoitan. Loukkaan helposti muita, mutta en ikinä edes huomaa sitä, koska mielessäni siinä ei ollut mitään loukkaavaa. Moni ihminen ei tykkää musta ollenkaan juuri tällaisten tilanteiden takia – en nää mitään väärää, mutta he näkevät. Yksikin tyttö lukiossa alkoi vihaamaan minua ja kertoi kaikille, kuinka olin hänen koulukiusaajansa. Näillä näkemin hän oikeasti piti minua koulukiusaajanaan, vaikka en ikinä ollut yrittänyt häntä loukata ja itseasissa yritin välttää häntä, koska jatkuvasti tuntui siltä, että hän otti itseensä minun puheestani ja yritti löytää minkä tahansa syyn suuttua. Tämäkin taas herättää kysymyksen, että olenko minä se syy? Olenko minä se ongelma ja ansaitsenko kaiken paskan, mitä ihmisiltä saan?

Ystävieni kanssa olen selvitellyt, että esitän asiat vain niin, että muut ihmiset eivät ymmärrä sitä samalla tavalla kuin ajattelin. Mutta itse en huomaa tätä ja sitten tappelen asiasta. Tämän lisäksi, en ole yhtään tunneperäinen mielenterveysongelmien ulkopuolella.. Ajattelen kaiken enemmin loogisesti ja realistisesti. Ns. ”aivot ennen sydäntä” idealla. En ymmärrä muiden tunnereaktioita asioihin, joita pidän yksinkertaisina ja itsestään selvinä. Tämäkin aiheuttaa paljon eripuraa ihmissuhteissa.. ihmiset suuttuvat helposti, kun yritän selittää asian ”ei-tunteellisella tavalla”. En oikeasti vain ymmärrä muiden tunteita ja miksi he ovat tunteellisia asiasta.. Lisäksi minulla on ongelmia ymmärtää ja hyväksyä muiden mielipiteitä, itsekkin sen olen huomannut. Pidän välillä omaa itseäni ja mielipidettä tärkeämpänä kuin muut.

Kaverit ovat esittäneet, että minulla saattaa olla aspergeri, joka voisi selittää juuri tällaiset kommunikaatio ongelmat ja vaikeudet ymmärtää tunteita. Saattaisi selittää myös koulukiusaamisen, jolle en koskaan saanut syytä.

Tämä kaikki saa oloni väsyneeksi, masentuneeksi. Ihmisten kanssa interaktaaminen ylipäätään tällä tavalla väsyttää tosi paljon, en jaksa sitä. Sosiaalistuminen tuntuu vaan niin helposti muuttuvan negatiiviseksi. En tiedä yhtään, mitä voisin tehdä ja mikä on tämän kaiken syy. Tuntuu vain näissä triggeröidyissä masennustilanteissa, että en haluaisi enää olla elossa. Jos en ole elossa, minun ei tarvitse tuntea pahaa oloa sosiaalisten tilanteiden takia. Mutta tämä todella huono-olo katoaa jo seuraavana aamuna ja tunnen oloni taas hyväksi ja onnistuneeksi. Kirjoitan tätä juuri masentuneessa tilanteessa, huomenna luultavasti kerron itselleni, että ei se olekkaan niin iso asia tai ongelma, ja että en tarvitsekkaan mielenterveydellistä apua. Tämä mieliala vaihtuu vain niin helposti, ja se on se ongelma, kun yritän saada tukea. En tunne tarvitsevani sitä enää seuraavana päivänä ja mitätöin aikaisemman tunnetilani.

En tiedä oikein, mitä nyt haen tällä kirjoituksella. Yritän ymmärtää omaa mieltäni ja mitä siinä on vikana, mutta vastauksia on niin vähän.