Moi. Olen 15-vuotias, 9-luokkalainen poika. Minulla on parin viime vuoden aikana ollut ongelmia ja kaipaisin neuvoja. Aloitan kertomalla ”elämäni tarinan”. Olisi mahtava juttu, jos lukisit koko tekstin.
Alakouluaikoinani olin huoleton. Kuten nykyisinkin, pidin lukemisesta, lukemisesta, tieteestä ja musiikin soittamisesta. Mutta olin myös jotenkin erilainen kuin muut lapset. Käyttäytymiseni oli erilaista, olin usein yksin koulun välitunneilla ja vapaa-ajalla ja minulla oli paljon lyhytaikaisia kiinnostuksen kohteita (opettelin kymmenien lintujen tieteelliset nimet, keräilin rahoja, tein korttitemppuja yms.). Muut lapset ja sukulaisenikin kutsuivat minua professoriksi ja tutkijatyypiksi, kun sain usein kymppejä joka aineesta. En kuitenkaan tajunnut olevani erilainen, olin usein omissa maailmoissani. En tajunnut ”seksiasioita” kuten muut. En ymmärtänyt tavallisia sosiaalisia sääntöjä enkä puhunut paljon. Lopulta, kun muutaman kuukauden ajan minulla oli tietynlaisia pakkoliikkeitä, aloin käymään Asperger-testeissä. Minulla ei kuitenkaan ”todettu” AS:ää.
Yläkouluun tultaessa mukava maailmankuvani särkyi, kun uusi ympäristö toi mukanaan uudenlaisia paineita. ”Heräsin” oikeaan maailmaan: aloin ymmärtää itsekin, että olen erilainen kuin muut. Vähitellen aloin yrittää sopeutua tähän uuteen ympäristöön. Mutta se ei ole tähänkään mennsessä onnistunut: minun pitää jatkuvasti esittää hauskaa, että en jäisi ulos joukosta. Pitää ”maskia” joka päivä, jotta muut eivät näkisi oikeaa minua. Valitettavasti tämä vain lisää ahdistusta, jota koen lähes jokaisessa sosiaalisessa tilanteessa. Perheeni kuitenkin on mukava, mikä helpottaa oloani. Sen lisäksi sosiaaliset taitoni ovat jonkin verran kehittyneet.
Minulla on enää yksi kaveri, jonka kanssa vietän vapaa-aikaa. Tämä kaveri valitettavasti ei ole yhtään kaltaiseni, enkä koe sitä tunnetta, että joku ymmärtäisi minua. Vaikkakin hän pitää minua ”mahtavana tyyppinä”. Kaveri selittää usein jonkin pelin, kirjan tai sarjan juonta yksityiskohtaisesti, mutta en kehtaa sanoa kyllästyväni siihen. Hän heikentää koulumenestystäni, kun hänen pitää tunneilla koko ajan kertoa jotain juttua. Hänellä ja minulla on vain yksi yhteinen harrastus, World of Warcraft. Usein meinaan menettää malttini, kun hän kysyy, mitä muuta muka teen vapaa-ajalla. Hänestä kun 4 h/päivä on ilmeisesti hyvä peliaika. Kaikki tämä johtaa ahdistukseni kasvamiseen. Perheeni kuitenkin on mukava, mikä helpottaa oloani. Sen lisäksi sosiaaliset taitoni ovat jonkin verran kehittyneet.
Tein vähän aikaa sitten Asperger-testin netissä. Sain lähes täydet pisteet. Olen alkanut epäillä Aspergeria uudelleen, koska minulla on selvästi yhä AS-piirteitä, ja aion puhua tästä jollekin heti, kun olen valmis siihen.
Minusta: olen hyväntahtoinen ja haluaisin, että kaikki olisivat ystävällisiä toisilleen. Olen melko viisas (mikä on johtanut myös siihen, että minua on syrjitty). Tämän takia minulla on koko ajan tunne, että olen muita parempi, viisaampi kuin muut pinnalliset ikätoverini. Ja tätä tunnetta en haluaisi tuntea. Lisäksi olen sekä ujo että introvertti (->ahdistus). Osa ihmisistä pitää minua hyvänä tyyppinä, osa outona. Harrastan kitaran, basson ja rumpujen soittoa, lukemista, pelaamista, hiihtoa ja pyöräilyä. En ole ikinä kokeillut tupakkaa, nuuskaa tai huumeita (->porukasta ulos jääminen ja ahdistus).
Tarina loppui tähän. Jos luit tämän tekstin: kiitos. Jokaista vastausta arvostetaan.
