Siirry sisältöön
tiredbeingalone

Äitini on ollut useasti yhteyksissä rehtoriin koskien fysiikan ryhmän vaihtoa. Ryhmässäni ei ole omia luokkalaisiani kuin muutama minun lisäkseni, ja haluaisin vaihtaa oman luokkani tunnille. Mitään estettä ei vaihdolle ole, mutta rehtori ei silti anna lupaa. Sanoo syiksi ”Jos sinä vaihdat, muutkin haluavat vaihtaa” ja että ”se on vain yksi numero, keskity muihin”. Olen yläasteella ja täytyy alkaa miettimään jo minne haen seuraavaksi opiskelemaan. Ryhmäni on täynnä ihmisiä keitten kanssa en vain tule toimeen, ketkä ovat sanoneet päin kasvojani vihaavani minua ja niin eteenpäin. En halua tehdä asiasta ilmoitusta, koska pärjään ’kiusaamista’ vastaan hyvin itsekin, mutta minua ahdistaa suunnattomasti olla yksin siellä. Ei ole ketään kenen pari olla, ei ole ketään kelle puhua tai edes kysyä läksyjä! En tiedä mitä tehdä saadakseni vaihtaa. En siis ole missään erityisopetuksessa, ryhmä on vain kahden luokan sekotus.

miettinyt

Kurjalta kuulostaa.
Tiedän,että kiusaamisesta on hirveän inhottavaa ja tiedän tunteen.
Itsekkään en ole viittsinyt puhua kiusaamisestani ja olen ollut kiusaamisen kanssa /ahdistelun kanssa yksin jo vuoden verran . Mun vinkkini ois se,ett kannattaa nyt jotenkin yrittää selittää että sua ei hyväksytä siinä porukassa ja että kaipaat omia luokkatovereitasi ja sinua ahdistaa olla siellä niin eiköhän se reksi ala jo tajuamaan .

Kaikkee hyvää sinne , pysy vahvana !

kannattaakysya

Kannattaa tivata rehtorilta lupaa! Tiedän, että on tosi inhottavaa olla yksin/tuntea itsensä yksinäiseksi. Sano vaikka aineen opettajalle ryhmän vaihdosta. Tai sitten marssit vain kavereidesi kanssa samalle tunnille :D

HotChocolate

Mäkin yhteen aikaan halusin vaihtaa tuntijärjestelyjä koska olin samanlailla siellä aika ”orpo” eli yksin.
Rehtori ei munkaan tilanteessani tehnyt oikein vaan suostu muuttamaan ryhmiä vasta pitkän ajan kuluttua eli vasta sitten kun mun lievä kiusaaminen ja vahva yksinäisyys saivat mut ihan pois tolaltani.

Kysykää rehtorilta kerran kunnolla että voisiko hän siirtää sut toiseen ryhmään ja perustellaa asiat kunnolla (ei sillä ettette olisi perustelleet jo nyt), mutta sanokaa että sun ei ole hyvä olla siellä ja haluat todellakin vaihtaa luokkaa.
Muista myös että avun pyytäminen ei ole heikkoutta, jos haluat jutella kiusaamisesta jollekin niin kerro vaikka vanhemmille, psykologille tai tee hyvillä mielin viestiketju tänne MLLn sivuille, tai vaihtoehtoisesti kirjoita anonyymi nettikirje tänne aikuisille päivystäjille :)

Jos asiat menee huonompaan päin ja rehtori ei suostu vaihtamaan tuntiryhmiä siltikään, meet hänelle kasvokkain kertomaan että haluat toiseen ryhmään/ tai kuten edellinen kirjoittaja sanoi, meet kavereidesi kanssa siihen heidän ryhmäänsä omin päin. Mun yksi luokkalainen vaihtoi omin päin koulua ja luokkaa, hän ei ollut yläasteen alkaessa koulujen kirjoilla ollenkaan joten yks pikkujuttu kuten luokanvaihtaminen tuskin koskettaa toisten elämää niin hirveästi että siitä pitäisi alkaa riitaa vääntämään.

Tsemppiä ja siunausta sulle, toivon että kiusaamisasia ja luokkajärjestelyt saadaan kuntoon! :)

Vastaa aiheeseen: Fysiikan ryhmän vaihto

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top