Siirry sisältöön
HeheMoi

Välillä kaverini on iloinen, hauska ja paljon meidän kaveriporukassa.
Joskus hän lähtee, ja aina yritämme piristää häntä, mutta hän ei kuuntele.

Esimerkki: Olimme juttelemassa hetken, ja emme sillä hetkellä jutellut hänelle. Hän kai ajatteli, ettei meitä kiinnosta olla hänen kanssa, joka oli väärin! Hän lähti, me kyllästyimme aina yrittämään turhaan pyytä häntä takaisin. Joten jos hän lähti, niin me käytäisiin suunnilleen vaan yhdesti kysymässä sitä. Myöhemmin halusin jutella hänelle, koska vaikutti ettei hän ole kunnossa. Hänellä oli perheessään ongelmia, hänen äitinsä huusi hänelle jos hän sai esimerkiksi 8 kokeesta. (Kasi on hyvä!!)
Kokeet ei ollut ainoa asia, vaan hänen äitinsä ei pitänyt kaverini tyylsistä. Hänen äiti näytti ulkoapäin kivalta.
Tämän asian jälkeen otimme häntä ennemmän huomioon.

Kerran ruokalassa, istuimme kahdestaan, koska pöydästämme oli jo lähtenyt muut. Näytin hönelle haavan joka oli tullut veitsestä, kun tyhjensin astianpesukonetta. Mutta kaverini näyttää hänen haavan, joka ei ollut vahinko. Sain hänet kuitenkin (toivottavasti) lopettamaan.

Eilen koulussa kun juttelin kaverilleni, sanoin että hän on hyvä sellaisena kun on, en yllättynyt että hän sanoi että hänellä on itseinhoa. Peili on hänen pahin vihollinen. Hän ajattelee että hän on ruma.. Yritin sanoa kaikkea joka voisi parantaa hänen mieltään, mikään muu kuin ”oma rauha” ei tainnut häntä miellyttää. Tunnin jälkeen tulin hänen pulpetin luo, sanoin että osaan hieman samaistua sinuun kaikista paineista, mutta älä ikinä viiltele. Sotten kaikki olisi surullisia.

Tää juttu om kuitenkin jatkunu melkeinpä koulun alusta asti. Hän on kuitenkin ollut paras kaverini 3v, joten haluan pitää huolen että hän on turvassa ja että voi hyvin! Mitä teen? Olen ihan hukassa.

(anteeksi kirjoitusvirheet)

kokemusta on

Moi!
Kukaan MLL:sta ei näköjään ole vielä vastannu sulle, jote mä aattelin kertoo mun omist kokemuksista lyhyesti. Nimittäin mä ite oon ollu samassa tilanteessa sekä sun kaverin että sun osalta. Mä ite vaelsin pitkään tosi syvissä vesissä ja jo se helpotti, että mun parhaimmat kaverit oli tukemassa mua ja kuunteli mitä mul oli sanottavaa. En mä niiltä hirveesti mitää konkreettista apuu saanu, mut se vaan helpotti, et tiesin ettei ne oo jättämäs mua vaik oli kuinka syvällä tahansa. Ite mä loppujen lopuks sen työn tein ja selvisin. Mulle riitti tieto, et mä en oo yksin ongelmieni kanssa ja et mul on ympäril ihmisii keihi voin luottaa.

Sit siitä toiselta puolelta. Mul on hyvä kaveri, joka viiltelee pahasti ja oon muutenkin itsetuhoinen. Mun tekee tosi pahaa sen puolesta, mut mulla ei oikein oo muuta vaihtoehtoo ku olla hänen tukena tilanteessa kuin tilanteessa. Toki jos tulee tilanteita, joissa näyttää tosi vakavalta niin puutun asiaan tiukemmin, mutta varsinaista tukemista ei auta se, että saarnaat kaikesta ja siitä kuinka satuttamisesta ja muusta on haittaa. Sun pitää vaan olla kaverisi tukena ja kysyä häneltä useammin, mitä hänelle kuuluu ja kuunnella mitä sanottavaa tällä on. Sun ei välttämättä tarvii osata sanoa mitään kovin ihmeellistä asiaan eikä varsinkaan ruveta vertailemaan ystäväsi kokemuksia omiisi. Läsnäolo ja kuuntelu on tosi paljon jo tälläsissä asioissa.

Mä oon tehny itelleni listan siitä, miten voin parhaiten auttaa ystäviäni, joilla on paha olla tai menee muuten huonommin. Ehkä listasta voisi löytyä sullekkin jotain apua/neuvoja miten kohdata huonommin voiva ystävä…
1. Ole läsnä.
2. Anna puhua kaikessa rauhassa. KUUNTELE
3. Älä kysele turhia tai asioita, jotka ovat selkeitä.
4. Kysy jos jokin vaikuttaa epäselvältä, mitä hän tarkoittaa tai jos et saanut asian ytimestä kiinni.
5. ÄLÄ vertaa häntä muihin kokemuksien ja muun perusteella.
6. Tue parhaasi mukaan.
7. Älä kuluta omia voimavarojasi loppuun.
8. Pakko ei ole sanoa mitään, mutta ystävän on hyvä tietää/kuulla, että olet siinä häntä varten.
9. ÄLÄ jätä yksin kaikkein huonoimpana aikana.
10. Ole tukena tilanteessa kuin tilanteessa, mutta älä anna oman hyvinvointisi mennä huonoon kuntoon!

Siinä nyt oli joitakin, en tiiä kuinka hyvii tai mitää ne on, mut hei tsemppiä tosi paljon sulle ja sun kaverille kans. Te kumpikin ootte upeita ja arvokkaita!<3

Helppis

Sinulla ei ole vastuuta kantaa kaverisi ongelmia yksin. Koeta saada hänet juttelemaan esimerkiksi koulunne kuraattorille tai terveydenhoitajalle. Mikäli hän kieltäytyy ehdottomasti, mene itse. Hanki kaverillesi apua. Jonkun aikuisen tulee ottaa kaverisi asioista koppia.

Olet todella hyvä kaveri, kun noin huolehdit toisesta. Sinun kyvykkyytesi oikeastaan vain loppuu siihen pisteeseen, että voit kuunnella ja ymmärtää ja ohjata avun piiriin, mutta et oikein muuta. Älä edes yritä muuta. Se tekee vain olon kurjaksi. Pidä huolta myös omasta jaksamisesta ja puhu huolistasi jollekin luotettavalle ihmiselle.

Vastaa aiheeseen: Haluan auttaa kaveriani, mutta mikään ei auta

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top