Olen ollut nyt kaksi päivää lukiossa. En kestä enempää! Päivät ovat tuntuneet liian pitkiltä ja kaipaan takaisin ylä asteelle. Luokkani oli siellä ihan huippu, kaikki ihmiset olivat ihania ja läheisiä. Lukiossa en ole saanut yhtään kavereita, enkä ole pitänyt mistään tunneista. Haluaisin vaihtaa amikseen tai johonkin muuhun paikkaan. Onnistuisiko se kesken vuoden??
Anteeksi mutta en osaa sanoa, haluan vain auttaa laittamalla kommentin että saat apua niiltä jotka tietää!!!?
Moi! Olet aloittanut uuden ajanjakson elämässäsi ja on aivan luonnollista, että ikävöit entisiä, tuttuja ja turvallisia aikoja yläasteella. Tunnet itsesi yksinäiseksi, eikö entisiä luokkakavereitasi aloittanut ollenkaan samassa lukiossa? Vaikka et tuntisikaan ketään, niin aivan varmasti syksyn mittaan tutustut, eihän pari päivää vielä merkitse mitään.
Mutta jos oikeasti tuntuu ettei lukio olekaan sinua varten, niin mene ihmeessä juttelemaan opon kanssa. Ammattikouluissa usein on vapaita opiskelupaikkoja riippuen tietysti alasta.
Tsemppiä!
Itselläkin oli alussa samanlaisia ajatuksia, mutta menivät ohi. Eli anna itsellesi aikaa totutella lukioon.
On menny vasta pari päivää, kyllä sä kerkeät saada kavereita! Koitat vaan olla avoin ja small talkia kaikkien kanssa. Ja vinkiksi: älä pidä käsiä puuskassa vaan rennosti sivuilla niin teet heti avoimemman vaikutelman :)
Moikka! :)
Oon lukion kakkosella oleva tyttö…. haluan kertoa, että sun pitää vaan yrittää keskustella muiden kanssa, jotta saat kavereita.
Jos oot yksinäinen lukiossa niin tulet olemaan myös yksinäinen muissakin paikoissa, jos et hanki ystäviä vierellesi….olen itsekkin samallainen yksinäinen sielu, joten ymmärrän sinua hyvin. Ole avoin ja mene vaan juttelemaan muille. Jos sua jännittää tai ahdistaa jutella ihmisille ni mee juttelee kuraattorille tai terkalle siitä asiasta.
Mutta kokemuksesta tiedän, että sä tuut olee yksinäinen, jos et hanki kavereita…
Se ei auta yksinäisyyteen et vaihdat koulua, jos sul ei oo ketää kenen kans oleilet.
Ekat puol vuotta o lukios kaikist raskain ja sen jälkee totut asioihin…sä oot viel hämmentyny uusista asioista ja sua saattaa pelottaa ne uudet asiat siellä koulussa, mutta sä totut kyllä…. Jos sä lähet nyt lukiosta, joudut olemaan kotona vuoden ennenku pääset taas kouluun, joten sun kannattaa käyä niit kurssei siel lukios ja katot sit yhteishaun aikaan uuestaa et mitä teet.
ja vielä… ekat päivät voi tuntua hirveiltä kun opettajat vaativat enemmän…mutta siihenkin tottuu ja taitoa karttuu ajan myötä.
Minäkin mietin välillä että haluan palata takaisin yläasteelle, mutta todellisuudessa…ei ole olemassa aikakonetta jolla sinne pääsisi ja jokaisen on kuljettava elämäntietä eteenpäin :)
Ja jokaisesta kurssista, jonka käyt loppuun on hyötyä…
Toki jos sinuu kiusataa ni sit pitää kertoo jollekki tai antaatakasin sanallisesti.
Sun pitää luoda itse oma elämänpolkusi
sori sekavuudesta mutta sainpahan sanottua kaiken mitä tuli mieleen
-Susamuru
Kyllä lukiosta voi vaihtaa amikseen. Joillain aloilla voi olla peruutuspaikkoja yms, joten kannattais vaan soitella heti koulujen rehtoreille ja kysellä. Onko sulla varmasti jo haluamasi ala mietittynä? Ei kannata vaihtaa hetken mielijohteesta, tuskin amiskaan miellyttää jos ainoa syy hakea sinne on se, ettei halua lukioon.
Kaksi päivää on tosi lyhyt aika, mä neuvoisin kokeilemaan ainakin ekan jakson ajan ett saat kokonaiskuvan kaikesta :) Alussa kaikilla on toki vaikeaa. Päivät on pidempiä ja heti pitäis muistaa kaikenlaista luokista, ruokailuista ja muista käytännöistä. Eka jakso tuntuu todellakin raskaalta mutt kunhan rytmiin tottuu, kaikki sujuu paremmin!
Käy juttelemassa opolle! :) Sen kanssa sä voit varmasti muokata lukkareitasi mieleisemmiksi ettei ihan joka jakso olis täynnä tylsiä aineita. Jos päivät on pitkiä, etkä oikeasti jaksa, voit myös kysyä lukkareiden keventämisestä vähentämällä kursseja. Muissta kuitenkin, ettei ”laiskottelu” kurssien suhteen kannata. Kokemuksesta voin sanoa, ettei ainakaan mun kavereista ollut kivaa jäädä lukioon vielä kun muut valmistui. Apua sä kyllä saat opolta ja muilta jos vaan kysyt! :)
Kavereiden puute tuskin tulee olemaan ongelma. Kaksi päivää on tlsiaan lyhyt aika, ei siinä ajassa monikaan ehdi tutustumaan muihin kunnolla. Kielten tunneilla kannattaa istua jonkun kivan tyypin viereen, pariharjoituksissa oppii vähän tuntemaan toista. Tunnin jälkeen voi vaikka kysyä syömään samassa pöydässä yms :)
Tsemppiä sulle! Muista, että viime keväänä sä olet halunnut ja hakenut lukioon, kai sulla oli jotain syitä miks teit tän valinnan? Ne syyt on varmasti ihan hyviä jatkaakin aiemmin valitsemallas polulla :) opolle kannattaa jutella, jos ei kurssiasioissa niin sitten tosta koulun vaihtamisesta. Alku on kaikille rankka, joten mä suosittelen kokeilemaan vielä. Sulla ei ole edes ollut kuin ne muutama kurssi ekassa jaksossa, kyllä kivojakin kursseja löytyy! Jos mä olisin sä, vaihtaisin amikseen ens kevään yhteishaussa. Mutt älä hätiköi, vaihda vaan jos sä oikeesti haluat sille alalle. Tsemppii tulevaan, toivottavasti saat voimia :)
Hei,
Käy juttelemassa opinto-ohjaajan tai kuraattorin kanssa, uskon, että he voivat auttaa sinua.
Kyllä sä ystäviä saat.
[Osa viestistä poistettu]
Mäkin men lukion ja oli niin vaikea ,tällähetkelöä on koeviikkoo ja kaikki kokkeet menee huonosti niin mitä mä teen
No pari päivää se vasta oli.
Kyllä se ensiksi tuntuu siltä että lukio on paska paikka, mutta kyllä siihen tottuu.
Jos et saa kahteen tai kolmeen kuukauteen kaveria niin kyllä mun mielestä silloin on aihetta vaihtaa koulua tai luokkaa. Mutta luotan että saat kavereita sieltä:)
HEi! Suosittelen lukiosta pois vaihtamista jos sinusta tuntuu tuolle jo nyt kaksi päivää siellä olemisen jälkeen.