Siirry sisältöön
kissus

En tiedä miksi, mutta olen pitkään halunnut syövän. Minulla epäiltiin syöpää n. vuosi sitten ja jouduin pääkuvauksiinkin sen takia. Mitään ei löytynyt ja olin pettynyt. Outoa kyllä, sillä luulin että olisin helpottunut. Ehei, vaan olin pettynyt. Siitä lähtien olen kuvitellut itselleni ties mitä syöpää ja huvittaa koko juttu. Toiset taistelee syöpää vastaan itku silmässä ja minä toivon pääseväni heidän paikalleen? Todella outoa.

Mistä tämä oikein voisi johtua?

HotChocolate

Syöpä on todella vakava sairaus joka on aiheuttanut monien ihmisten ja heidän läheistensä, myös mun läheisten, kuolemia vaikka hoitoa hyvällä tuurilla olisikin saatu jo alkuvaiheessa.

Monesti ihmiset haluaa kokeilla jotain ”jännittävää” varsinkin jos on luonteeltaan ns. dramaattinen tai jos elämässä muuten on jonkinlaisia asioita tapahtunut, niistä voi varmaan keskustella koulupsykologin tai vaikka läheisen aikuisen kanssa ja miettiä, mikä tämän voisi aiheuttaa ja mistä se tulee.
Lisäksi uskon että varmasti olitkin jollain tavalla helpottunut mutta se pettymys saattoi vain peittää kyseisen tunteen? Jos sulla olisikin ollut syöpä, veikkaisitko että olisit reagoinut pettyneesti vai olisitko ollut jopa iloinen tai jännittynyt?

Tiedän ihmisiä jotka haluaisi tietää, miltä tuntuu olla vaikka jalaton, sokea tai miltä murtunut raaja tuntuu, mutta todellisuudessa se ei ole niin hauskaa. Monet on tai haluaisivat siis kokeilla miltä tuntuu vaikka kävellä kainalosauvojen tai pyörätuolin kanssa koska se on erikoista ja myönnän että kyllä itsekin olisi jännä kokeilla vaikka pyörätuolilla menoa, mutta kun siitä tulee arkipäivää ja ei sitten pääsekkään nurmelle juoksemaan muiden kanssa, saattaa tulla vähän surullinen olo.
Jos vaikka laittaa laput silmille mitä varmasti melkein kaikki ovat joskus kokeilleet, näön saa heti takaisin ottamalla ne kasvoilta pois mutta oikeasti sokeilla se ei ole niin helppoa ja monilla kestää jopa vuosia hyväksyä asia ja olla sinut itsensä kanssa jos on menettänyt näkönsä vaikka jossain onnettomuudessa.

Syöpä on sama juttu, tämmöiset asiat (ymmärrän aika hyvin mitä tarkoitat, voisi tuntua jännittävältä tai muuten vaan mielenkiintoiselta kokea tällaisia juttuja mutta selitän tämän jotenkin…) saa mielikuvituksessa pois ja päälle heti kun haluaa, ne mielikuvitustaudit voi tuoda joillekin juurikin sitä jännitystä tai huomiota elämään mutta todellisuus on toinen.
Syövän takia pitää normaalisti ottaa rankkoja hoitoja jotka esimerkiksi todella nuorilla (sanotaanko alle 6 vuotias) voi aiheuttaa jopa kehityshäiriöitä, niin vahvoja ne on.
Silloinkin on mahdollisuus syövän uusiutumiseen ja koskaan sitä kuolemisen riskiä ei voida ottaa pois.
En usko että kukaan jolla oikeasti on syöpä haluaisi sitä takaisin kun tietää mitä siinä pitää kokea, niin rankkaa ja pelottavaa se on.

Tällaisia ajatuksia voi tulla monestakin syystä enkä yhtään syytä sua tästä, toivon ettet luule tätä viestiä sellaiseksi, mutta varmempia vastauksia voisi saada jos puhuisit vaikka (koulu)psykologille joka on erikoistunut psykologiaan ja ihmismieleen, mitä voisi olla jos tulee tällaisia ajatuksia? :)
Siunausta ja kaikkea hyvää! :)

Vastaa aiheeseen: Haluan saada syövän

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top