Mulla on sellanen ongelma, että oon NIIN paljo erinlaine ku muut mun ikäset. Mun luokkalaiset on sellasia aika normaaleja ja ehk vähä lissujaki, ja mä oon ylienergine, ylipainonen, ja erittäin ärsyttävä ihmine. Siis oon oikeesti. Mun lääkkeitten sivuvaikutuksissa luki et saattaa aiheuttaa ylienergisyyttä ja sekavuutta. Tosin et oon muutenki siis vähä sellanen. Mut joo eli mulla on ne kaverit, mut ne ei melkei koskaa pyyä mua mihinkää ja ne ehk vähä välttelee mua.. Ja muuteski. Niitä ärsyttää ja inhottaa, koska oon siis vähä sellane lähentelevä, mut siis läpällä. Ja ku tykkään tytöist. Ni niit kai pelottaa et ihastun niihi. Sit ku puhun mun porukoille paljon kaikkkee. Ku ollaan hyvis väleis niitten kans. Sit jos puhun jotaki mun kavereista niille, ni ne on vähä vihasia. Sit nekai käyttää mua vähän hyväks joissaki asioissa. Sit jonki aikaa sit, tein aika isonki jutun, joka liittyy vähän julkisuuteen, ni niitä ei kiinnostanu yhtään.. :\ ja en jaksa .. Nää on näitä nuorten perusongelmia mut ku en vaan jaksa. -.-
Hei!
Voisin heti sanoo et erilaisuus on rikkautta, vaikka tuskin sä sitä uskot, ku mäki oon ollu tollases tilantees. Oon ollu selvä musta lammas. Mä yritin parantaa mun tilannetta esittämällä ”normaalii”, mut ei siitä tullu mitää. Sit ku mä löysin ne aidot ystävät, huomasin, että erilaisuus on oikeesti kultaa. Ne ”kaverit” jotka haukkuu ja syrjii tai on muute törkeitä ittee kohtaa ei oo oikeita kavereita. Tiiän et tos tilantees saattaa turhauttaa iha hirveesti ja tuntee ittensä ulkopuoliseks, mut sun vaa pitää yrittää löytää se oikee seura, seura mis on sun kaltasii ihmisii. Se on vaikeeta, tiiän, mut ei tos tilantees oikeesti pysty tekee mitää muuta.
Ihminen ei voi tehä luonteelleen mitää. Luonne tekee meistä eniten yksilöitä. Sä voit yrittää hillitä ittees, et et ois nii kiivas tai sellane ”ärsyttävä”, mut älä yritä muuttaa luonnettas. Kukaa muu ei kärsi siit ku vaa sä.
Voimia!
