Siirry sisältöön
Monnikala

Täällä keskustelupalstalla on paljon kivoja noita aiheita kuten koulu ja työ, seksuaalisuus tms. Mutta mietin jos tänne voisi perustaa uuden aiheen kirjallisuuteen liittyen, siis kirjoittaminen kirjallisuus lukeminen runot luovuus tms. Koska kirjallisuus itsenään on niin laaja käsitä, ja uskon että moni vieläkin pitää kirjallisuudesta vaikkakin esimerkiksi minun luokallani lisäkseni on vain yksi ihminen kuka lukee kirjoja. Haluaisin myös julkaista runojani, ja jos kirjallisuudesta olisi oma aihealuepaikka, uskon että myös moni muu rohkaistuisi/haluaisi, sekä kiinnostuisi tekemään ja lähettämään runoja, tekstejä, lyhyitä kertomuksia tai vaikka laulun säkeitä

MLL:n Nuortennetin ylläpito

Kiitos Monnikala viestistäsi!

Ihana idea tuo kirjallisuus. Kirjallisuus toden totta ansaitsisi ihan oman keskustelufooruminsa, jolloin sen ympärille liittyvät viestit olisivat samassa paikassa ja löytyisivät helpommin. Nythän täällä on paljon viestiketjuja kirjallisuuteen liittyen, mutta ne tosiaan ovat eri foorumien uumenissa.
Muistuttelen, että Nuortennettiin voi lähettää omia runoja, tekstejä ja kertomuksia. Me julkaisemme niitä täällä nettisivuilla nuorten tekemää -osiossa
Kurkkaa oman sisällön lähettäminen täältä: https://www.nuortennetti.fi/tekemista/tee-meille-juttu/

Vien tämän kehitysideasi eteen päin.
Mukavaa syksyn jatkoa ja inspiroivia luku- ja kirjoitushetkiä. Lähetä meille sun tekemä runo!

Terkuin
MLL:n Nuortennetin ylläpito

Vastaa aiheeseen: Idea

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top