Mulla oli ihastus, johon olin ihastunut jo ykkösluokalla, ja olin ihastunu siihen vielä kutosluokan alussa. Meidän välillä oli rakkautta, koska hän oli ihastunu muhun myös. Me vietettiin paljon aikaa yhessä ja tavallaan seurusteltiin. Kun siirryttiin seiskalle, musta tuntu et ei oo enää tunteita sitä kohtaa. Kuukaus sitte mun entine kaveri alotti seurustelun sen kaa. Mun sydän särky. Mä huomasin, et mä rakastin sitä yhä. Mua kirpasee aina ku mä nään niiden olevan yhessä. Mä olin pitkään katkera, oon yhäki.
Nyt seiskalla mä oon ihastunu toiseen poikaan. Mutta yllätys yllätys, seki rupes seukkaa mun entisen kaverin kaa (erin tosin) täs viikko sit. Tää poika ei ainakaa mun tietääkseni kuitenkaa tienny et mul oli tunteita sitä kohtaa. Mun sydän meni vielä enemmän rikki siitä kuitenki.
Musta tuntuu et mun sydän on nii hajalla, et mä en enää tunne muuta ku suruu. Uskallanko mä enää ihastuu kehenkää? Mä menetän sen kuitenki. En oo kaunis, oon kyllä saanu kuulla siitä. Pojat on sanonu mun selän takana et ”Hyi vittu mite ruma ja läski, ei ton kaa voi tanssii” ku meillä oli paritanssii. Kaikki irvisti ku mä tulin pariks.
Mite mä uskallan ihastuu enää, rakastumisesta puhumattakaa? Mä menetän sen pojan kuitenki jollekki kauniimmalle ja laihemmalle ja muodikkaammalle..
Tosi surullista, että sulle on käyny noin:((. Osittain pystyn hyvin samaistumaan sun tunteisiis, koska oon menettäny yhden+melkein toisenkin pojan, mutta ne on kyllä ollu ihan omia mokia, joita oon jälkikäteen katunu syvästi. Viimeisimmän jälkeen olin jo puoliks vakavissani menossa opiskeluideni jälkeen luostariin nunnaksi, että ei tarviis enää ihastua kehenkään ja vois kenties löytää ees jonkinasteisen mielenrauhan.
En kuitenkaan suosittele sulkemaan sydäntään, sillä oikeestaan sitä ei voi kontrolloida, ihastuuko vai ei ja lopputuloksena on vaan lisää surua. Menetyksen jäljet kyllä pysyy aina, mutta ne muuttuu vähitellen siedettävämmiksi. Nyt, kun ensimmäisestä menetyksestäni on kulunu jo viisi vuotta, pystyn aattelemaan häntä ilman tuskaa. Oon kyllä pystyny jo aiemminkin, mutta tuntuu et oikeestaan nyt vasta oon antanu itselleni osittain anteeksi sen rumban. Mutta en kuitenkaan kadu sitäkään meidän yritystä, koska siitä jäi myös paljon hyviä ja rakkaita muistoja.
Ja sitten vielä tuosta ulkonäöstä: varsinkin sun iässäs ihmiset on usein niin typerii, että tuijottaa pelkkää ulkokuorta. Mutta sisin on se joka ratkaisee. Vaikka ois mitenkä kaunis mutta sisältä tyhjä, niin uskon sellaisella olevan huonommat mahikset solmia kestävä ja rakastava suhde. Eikä sellainen joka tuijottelee pelkästään ulkokuoreen oo missään nimessä sun arvoises!!!
Mutta ymmärrän kyllä ettei tuo paljoa lohduta, jos se tuntuu merkitsevän vain ikuista yksinoloa. Mä kerron vielä yhden palan mun elämästä, ja toivon et se antaa sulle voimia. Mulla on nyt siis poikaystävä(oon 18, ja hän on mun ensimmäinen). Hieman oon miettiny, et mitä hän minussa muka sitten näkee, ja miks tahtoo olla mun kanssa, koska en niinkään välitä ulkonäöstäni, vaikka pukeudunkin aina ihan mukaviin vaatteisiin yms. Varsinkin kun minulla ei oikeestaan oo kovin hyvä itsetunto, oon perfektionisti, tosi itsekriittinen ja kaiken hyvän huipuks vielä huono sosiaalisissa suhteissa&tunteiden ilmaisussa. Niin että MISTÄKÖHÄN hän oikein on löytänyt hyvän syyn rakastaa minua? Tämän perusteella uskon sulla olevan satakertaisesti paremmat mahdollisuudet löytää vallan ihana poikaystävä:)).
Toivon mukaan tää ei masentanu sua vaan helpotti sun oloas. Tsemppiä sulle:)!
se on tosi vaikeeta jos on tapahtunut noin, mutta tuosta voi myös masentua vakavasti! olen itse ollut samassa tilanteessa ja mietin koko ajan että mä en löydä ketään mutta sisin ratkasee ja kukaan ei oo mun kaaa ainakaan kattonut sisälle vaan ulkokuorta ja oon aika ruma sen voin sanoo itse jouduin potemaan pahaa masennusta mutta yhtenä päivänä en enää jaksanut sitä surua ja niin ees päin päätin parantua ja sen tein tsemppii
hei(olen poika) minulla oli yökoulu minä tykkäsin yhdestä tytöstä toivoin aina että voisin olla sen kaa joskus mutta ei hän vain oli kokoajan ???? nimisen pojan kanssa jonain yönä sain viestin ”TYKKÄÄN SUSTA <3"se oli niin kivaa. parin viikon jälkeen tyttö ????:n unohtaa ja me oltiin yhdessä ollaan oltu jo 1 ja puol vuotta jatka vain toivomista
Mullaki on ollu kutakuinkin tollanen tilanne, kun yks poika johon olin ihastunu, kuherteli koko ajan toisten tyttöjen kaa ja mulle vaa hoki et: ”Joo sä oot ihan mahtava tyyppi…yms” Se särki mun sydämen kolme kertaa ja sit mä päätin vaa et mä en enää jaksa! Mä koitin unohtaa sen, ensin siitä ei tullu mitää… Mä olin rukoillu (kyllä, olen uskossa) että Jumala auttaa mua tässä jutussa. Sit tapasin toisen pojan ja ihastuin sitten häneen ja tässä suurinpiirtein neljä kuukautta ollaan osoitettu toisillemme kiinnostuksen merkkejä puhumatta, eli me ei puhuta toisillemme vaan kommunikoidaan jotenkin muuten.. Se on tosi outoo, mut kesällä tuun näkee sitä useemmin nii kai me sit tutustutaan… Ja huomasin myöhemmin et se poika kehen ennen olin ihastunu, flirttailee kaikille tytöille… Eli vielä on toivoa! Koskaan ei pidä masentua eikä kukaan ihminen ole itkun arvoinen!<3