Siirry sisältöön
?

Tutustuin yhteen poikaan keväällä riparikaverin kautta. Hän asuu n. Parin sadan kilsan päästä minusta, mutta olemme jo silti tavanneet muutaman kerran! Ainakun lähden käymään siellä missä he asuvat näen hänet, joten vaikka välillämme on matkaa näkisimme aina välillä. Ensimmäisen kerran kun näin hänet,sanotaanki vaikka nikon, ihastuin hänen ulkonäköönsä, myöhemmin tutustuin myös hänen ihanaan luonteeseensa.Ajattelin sitten että haluan hänen olevan minulle enemmän ihana ystävä kuin mitään enemmän. Nyt viime vklp kun kävin taas riparikaverini luona ja olimme taas samassa porukassa, jossa nikokin on. Niko kertoi,kun olimmr pullonpyöritystä,että hänellä on tunteita minua kohtaan. Maanantaina kun olin jo lähtenyt takaisin kotiin päin kysyin nikolta, että oliko hän tosissaa. Niko sano et on vähän ihastinut minuun ja että hänellä tosiaan on tunteita. Nyt minäkin olen myöntänyt itselleeni sekä hänelle että minullakin on tuntrita ja ihastumista häntä kohtaan. Juttelimme, että haluamme molemmat tutustua ja katsoa tilannetta rauhassa vielä. Mutta nyt minulla on ongelma. En tiedä mitä mun kannatas jutella tän ”Nikon” kans… Tuntuu että ihastumista pitää pitää yllä juttelemalla, mutta ei tule mitään juttuaiheitaa mieleen… haluaisin että joskus meistä tulisi vielä jotain enemmän. Auttakaa jos osaatte! ♡= 15 vuotias joka ei oo enn3n kokenu mitää vakavamapaa.

OrganicGreenTea

Moi!
Hyvässä suhteessa partneri on myös sun paras kaveri. Suosittelen juttelee ihan vaa normaaleista asioista, mistä ootte aiemminki puhunu! Ja tietenki tunteista kannattaa jutella.
Mikä teitä kahta yhdistää? Sama musamaku? Sama harrastus? Jutelkaa kans teitä yhistävistä tekijöistä, asioista jotka on teille tärkeitä. Näin opitte tuntemaan toisenne entistä paremmin.
Tsemppiä!

Geek4ever

Poikaystäväni kanssa tutustuimme toisiimme paremmin viestitse.
Kysyimme aina vuorotellen toisiltamme jotain, esim. ”Mitä ajattelet juuri nyt?”
Tai: ”mikä on lempisarjasi Netflixissä?”
Tätä ei siis yhteisesti sovittu, vaan ensin toimen vain laittoi kysymyksen, johon toinen vastasi, kohta sieltä tuli kysymys takaisin.
Sitten se alkoi mennä siihen, että joskus klo. 22 aikaan laitettiin ”hyvää yötä ?” viestit, jonka jälkeen keskustelu jatkui vielä parhaillaan yli puolenyön..
Tämä oli se, miten itse sain pidettyä pitkälläkin välimatkalla yhteyttä häneen.
Olemme olleet yhdessä nyt yli vuoden ❤️
Tsemppiä sinulle ?

Vastaa aiheeseen: Ihastuminen

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top