Siirry sisältöön
Menen_yläkouluun

Olen tyttö.Minun luokalla on ollut eskarista lähtien eräs poika. Olen ollut sen kaveri alusta lähtien. Mutta nyt kuudennella luokalla jotenkin ihastuin siihen. Tai en minä oikeastaan tiedä olenko ihastunut. Mutta olen varmaan. Kaverit ovat huomanneet minun ihastumiseni ja sanoneet että se poikakin on ihastunut minuun. Mutta en ole siitä ihan varma. Sitten tässä lähipäivinä me ollaan tekstailtu sen pojan kanssa, mutta sitten se alkoi tekemään sillain ettei vastaa niihin viesteihin. Olenko tehnyt jotain väärin? Mitä voin tehdä? Help!

12 wee poika

Siihen saattaa olla monia syitä miksi poika ei halua viestitellä. Esim ei ole aikaa tai jotain muuta semmoista. Ja itse näin poikana tykkään että tyttö tekee ensimmäisen siirron. Eli kertoo tykkäävånsä pojasta.
Eli mene vaan kertomaan suoraan että pidät hänestä.

Tsemppiä!

VastausOleHyvaEnKeksinytNimimerkkiaNiinTamaSaaKelvataHeippa

No jos koitat vaikka kertoa tälle pojalle, että olet ihastunut häneen ja kysyt, tunteeko hän samalla tavalla sinua kohtaan. Jos tuntee, sinua on onnistanut. Jos taas ei, olet todennäköisesti jonkin aikaa hyvin surullinen, mutta onneksesi toivut siitä nopeammin kuin hän.

Ole hyvä.

Ps. Minun luokallani, ei minun luokalla ;)

panda

Niin tylyltä ja kurjalta kuin tuntuukin niin älä vain enään käytä aikaasi häneen. Joudut vain itse kärsimään…hän ei näytä olevan kiinnostunut oikeasti ja se siitä. Olette niin nuoriakin vielä että turha on miettiä sen syvällisemmin asiaa. Tsemppiä ja rohkeutta yläkoluun kun koulut alkavat! ?

Vastaa aiheeseen: Ihastuminen

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top