Olen lukion toisella luokalla oleva poika. Koskaan ei minulla ole ollut tyttöystävää, eikä oikeastaan edes minkäänlaista ”säätöä”. En kuitenkaan ole ruma, ylipainoinen tai muuta, vaan mielestäni ihan hyvännäköinen, vaikka itse sanonkin. Luonteenikaan ei mielestäni mitenkään toivoton ole, vaikka mikään naistennaurattaja tai gigolo en ole, enkä haluaisikaan olla. Suurimmaksi syyksi ”yksinäisyydelleni” laskisin oman luonteenlaatuni. Olen kokenut pärjääväni tähän asti ihan hyvin yksinkin, enkä muutenkaan nyt ole sellainen ihminen, jossa joka toinen vastaantuleva tyttö herättää seksuaalisia tai muita himoja. Missään nimessä mitään yhden illan seksisuhteita en ikinä haluaisi edes harrastaakaan, mielummin sitten olen loppuelämäni yksin kuin sorrun moisiin.
Kuitenkin jo vuosia sitten yläasteen alussa ”bongasin” erään tytön, joka vangitsi katseeni eri tavalla kuin kukaan muu. Mitään niin kaunista en ollut eläessäni nähnyt. Kyseinen kaunotar oli siis samalla luokka-asteella, mutta eri luokalla kuin minä, joten emme juurikaan koulun puitteissa toistemme kanssa tekemisissä olleet, ja homma jäi osaltani lähinnä tuon uskomattoman kauniin ulkokuoren ihasteluun. No, sitten sattumoisin päädyimme samaan valinnaisaineeseen, jossa työskentelimme usein parina. Siinä tuli kyllä huomattua, että kyllä hänessä kauneutta ja hyviä ominaisuuksia löytyy myös ulkokuoren sisältä. :) Silti, olin edelleen se sama ujo yläastelainen, enkä kokenut omaavani mitään mahdollisuuksia, joten minkäänlaisia ”lähestymisyrityksiä” en tehnyt. Pyrin vain hiljalleen omaksumaan ajatuksen, että yksin on ihan hyvä olla, ja yritin tukahduttaa ihastumisen tunteet. Onnistuin siinä ihan hyvin, ja elin ”normaalia elämää”. Toki välillä tuli tuota kaunokaista vilkaistua, jos hän ohi sattui kävelemään. Kuitenkin olin jo sinut sen ajatuksen kanssa, että häntä en koskaan saa, eikä yksin eläminen nyt muutenkaan kuulostanut niin toivottomalta vaihtoehdolta.
Vuodet vierivät ja peruskoulu päättyi. Itse jatkoin lukioon ja samaan lukioon päätyi myös Hän, eri luokalle tosin jälleen. Itse olin edelleen varsin tyytyväinen elämäntilanteeseeni sinkkuna, vaikka yhä useammalla kaverillani tyttöystävä löytyikin. Itse en sellaisilla ajatuksillani päätä vaivannut ollenkaan.
Mitä pidemmälle ensimmäinen vuosi lukiossa eteni, sitä useammin puheissa tuli esiin kakkosvuotena odottava haaste, vanhojen tanssit. Itse suhtauduin tuossa vaiheessa koko juttuun melko välinpitämättömästi. Ajattelin, että kyllähän sieltä joku pari sitten syksyllä löytyy, koska poikia kuitenkin on vähemmän kuin tyttöjä. En sinänsä ottanut asiasta mitään stressiä, mutta välillä pelottelin itseäni ajatuksella siitä, millainen hirvitys sieltä oikein pariksi tupsahtaa.
Eräänä kevätpäivän sitten kuulin käytävällä nimeäni kutsuttavan. Sen äänen olisin tunnistanut missä tahansa. Hieman hämmästyneenä käännähdyin katsomaan Häntä. En voinut uskoa korviani, kun tajusin hänen pyytävän minua tanssiparikseen. Suostuin totta kai empimättä, mutta koko tilanne oli sen verran epätodellinen, että sen jälkeen piti hetken verran vetää happea ja miettiä, mitä ihmettä oli juuri tapahtunut. En olisi etukäteen ikinä uskonut, että kukaan tulee minua niin aikaisessa vaiheessa parikseen pyytämään, saati sitten, että kysyjänä on Hän, jonka läheisyyden eteen olisin aikaisemmin ollut valmis tekemään mitä vain.
Tuo pieni hetki herätti paitsi onnellisuutta ja tyytyväisyyttä, myös hämmentyneisyyttä. Miksi ihmeessä hän kysyi juuri minua? Miten ihmeessä on mahdollista, että ihastukseni lähestyy minua tuolla tavalla, vaikka itse en ole saanut yhtään mitään aikaiseksi? Olinko sittenkin väärässä ajatellessani, ettei ole mitään toivoa sen suhteen, että hän voisi pitää minusta?
Tuo hämmentävä kokemus jöi pyörimään mielessäni, ja hiljalleen huomasin hänen täyttävän ajatukseni. Kesälomakin tuntui tylsistyttävän pitkältä, kun vain odotin hänen näkemistään. Mikään ei olisi tuntunut paremmalta kuin hänen kauniiden kasvojensa ja ihanan hymynsä näkeminen.
Lopultakin olemme nyt päässeet harjoituksissa alkuun, ja tuntuu siltä, että molemmilla on oikeasti ollut mukavaa. :) Olen nauttinut jokaisesta hänen kanssaan viettämästäni hetkestä, ja jutellessa on tullut ilmi, että meillä on yllättävän paljon yhteistä. Kuitenkin kaikesta huolimatta olen vielä hyvin epävarma siitä, mitä hän oikeasti ajattelee minusta. Ei hän ilmeisesti kuitenkaan ainakaan vielä ihan täysin minua inhoa, kun on välillä välituntisinkin tullut vapaaehtoisesti seurakseni. Omat tunteeni ovat hyvin ristiriitaiset, välillä olen onneni kukkuloilla saadessani olla hänen kanssaan, ja välillä taas itken iltaisin omaa kyvyttömyyttäni tehdä yhtään mitään. Jotenkin vain tuntuu, että olen näissä asioissa niin huono ja kokematon. Millään en häntä kuitenkaan saa häntä pois mielestäni, en päivisin enkä öisin. Jotenkin vain tämä epävarmuus on niin uskomattoman ahdistavaa. Hänen seurassaan tunnen itseni rentoutuneeksi, mutta yksin ollessani mietin asioita enkä ota tolkkua tunteistani. Hän on niin kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä. Mitä enemmän olemme toisiimme tutustuneet, sitä enemmän hänestä pidän. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä pitäisi tehdä, mutta aion ainakin nauttia niistä hetkistä, jotka saan hänen kanssaan viettää. Jotenkin tuntuu niin vaikealta tehdä yhtään mitään…
Tulipa sellainen vuodatus kirjoitettua, että eipä tässä oikeastaan muuta. Jos joku hullu tämän nyt meni lukemaan, niin saa toki kommentoida. Tuntuu vain kovin terapeuttiselta päästä jonnekin purkamaan näitä ajatuksia. :)
Moikka,
Kuulostat ihanalta. Tällä tarkoitan sitä, että itse olisin ainakin järjettömän otettu, jos jonkun ajattelevan näin minusta! Älä huoli siitä, ettet ole kovinkaan kokenut näissä asioissa. Ajatuksesi kuulsotavat silti monta kertaa kypsemmiltä kuin joidenkin toisten ikäistesi! On hienoa, että välität oikeasti tytöstä, että heittäydy kenen vaan kimppuun. Ja tyttö ei tosiaankaan taida vihata sinua! En silti mene lupaamaan, minkälaista suhdetta hän sinun kanssasi haluaa; ystävyys- vai kenties seurustelusuhdetta. Tämähän selviää vain joko kysymällä tai odottamalla. Mutta miksi kiirehtiä kysymäänkään, kun voit myös tehdä vaikutuksen häneen käyttäytymiselläsi omana itsenäsi ja samassa myös tutustumalla tyttöön läheisemmin.
-Sartsu
Oi :)
Luin juttusi ja suurimmaksi osaksi vain hymyilin ja awwittelin pääni sisällä, koska kirjoitat ihastuksestasi ja ylipäätään tytöistä todella kauniisti! Itse olisin hyvin otettu, jos joku ajattelisi minusta noin suloisesti ja uskon, että niin olisi ihastuksesikin, vaikka sitten ette koskaan suhteeseen päätyisikään.
Tietysti kannattaa olla mielummin optimisti kuin pessimisti, mutta muistutan kuitenkin vielä (koska itse olen todellakin pessimistinen luonne), että usein tytöt pyytävät ensin jokaista vähääkään tuttua poikaa. Voi hyvinkin olla, että tyttö oikeasti on ihastunut sinuun (ehkä hän piti sinusta jo silloin yläasteella) ja pyysi parikseen siksi, mutta eihän asia kuitenkaan ihan aina niin mene.
Hyvä ystäväni joka on tämän vuoden vanha, kuten sinäkin, on pyytänyt jo hyvin monia tuttuja ja tuntemattomia. Tytöt eivät ajattele tuota vanhojentanssijuttua välttämättä lainkaan niin kuin pojat. Monet tuttavani ovat vain pyytäneet täysin tuntematonta ihmistä parikseen, koska haluavat vain päästä tanssimaan ja leikkimään prinsessaa. Jotkut pojat puolestaan (en väitä että sinä olisit sellainen, mutta itselläni on tällaisiakin tuttuja) ajattelevat vanhojentanssikutsua suunnilleen treffikutsuna.
Okei, nyt mä kuulostin tyhmältä. Ja paasasin luultavasti turhaan, koska kyllä sä varmaan ton ennestäänkin tiesit :D
Mutta oli miten oli, on tosi hyviä merkkejä, jos tyttö tulee vapaaehtoisesti juttelemaan sulle. Se ainakin ilmaisee jonkinlaista kiinnostusta! Suosittelen tutustumaan vielä lähemmin, hymyilemään paljon ja viemään! Tytöt on tanssiessaan ns laivoja. Miehen pitää ohjata (<- Toi kuulosti kamalan sovinistiselta, mä oikeasti olen feministi, mutta ton vaan joskus kuulin jostain). Eli kannattele tyttöä ja vie, vie VIE. Tytöt tykkää :) Pärjäilyä syksyyn ja vanhoihin ja ilmota jos jotakin tapahtuu (koska mun sisäinen romantikkoni heräsi ja haluan tietää jos tilanne etenee :DD)
Olin hullu ja menin lukemaan :D
Ite oon lukion ekalla oleva tyttö, ja yhressä pojan kanssa. Sitä vaan, että itekkin oon kultani kanssa ihan rento, mutta illalla ja yksin aina mietin asioita. Sillon vaan kerkiää miettiä. (: Ei mulla tosin mitään probleemia ole, ei sen puoleen :D Mutta, jos neuvoa kaipaat niinkuin suurin osa tänne kirjottajista, niin jatka vaan samaan malliin. Suurin osa tytöistä varmasti tykkää pojista myös kaverina, mutta eipä sitä mikään kiellä kehittymästä.. (; Ja, epäilisin että juttu kyllä kehkeytyy vaikket mitään sen erityisemmin tekisikään. Vaikka ainahan on plussaa jos on etes hiukan oma-aloitteisuutta. (: Menestystä sulle (:
Ihana teksti. Mä ainaki ton tekstinperusteella oletan että se muija on vähä kiinnostunu susta? Onnea tansseihin ja sen nasien kanssa: :D
Tapaisinpa mieki joskus noin ihanan ihmisen. Olis aivan äärettömän upeaa, jos joku ajattelisi minustakin tuolla tavalla kuin sinä siitä tytöstä. Sinun laisiasi ihmisiä pitäisi olla enemmän! Onnea sinulle elämässäsi
Oli tosi outoo lukee tota, koska ittellä on lukuun ottamatta vanhojentanssia melkein sama tilanne, mun ”Hän” vaan seurustelee.. Mutta oon itekki siis lukion tokal oleva poika eikä mul oo koskaan ollu tyttöystävää ja en oo kans ylipainonen tai ruma, enkä mikään ihme hyypiö muutenkaan :D Ja oon kans usein puhunu Hänen kanssaan koulus ja ulkopuolellaki.
Vaikka mulla ei mitään neuvoo ookkaan antaa nii oli pakko kommentoida, koska en uskonu et on oikeesti muitakin samanlaisia ihmisiä samassa jamassa ku minä! Ja kyl mä sen voin sanoo et kannattaa vaan puhua Hänelle ja koittaa viettää aikaa yhes, että tutustutte toisiinne, ehkä Hän sitte näyttää jotain merkkejä kiinnostuksestaan! :)
Olen ihan myyty, en kuvitellut että miespuoliset henkilöt elokuvien ulkopuolella edes kykenee ajattelemaan tytöistä noin :D Luultavasti se tyttö näkee saman kuin kaikki tähän kommentoineet, upean luonteen ja sen miten paljon arvostat tätä tyttöä. No, ehkä hän ei vielä tiedä miten tärkeä hän on sinulle, mutta sitä ei tarvitse kiirehtiä suoraan kertomaan.
Jos tällä tytöllä on suhteellisen paljon myös poikia ystävinä, olisin sinuna otettu että hän pyysi juuri sinua. Ainakin itse harkitsisin tarkkaan ketä parikseni pyytäisin, vanhojen tanssit kun ovat vain kerran. Ja itsehän parhaiten tytön tunnet, onko hän sellaista tyyppiä joka voisi pyytää ketä tahansa parikseen?
Kokemattomuudesta tyttöjen kanssa ei tarvitse huolehtia, kunhan opit nopeasti (: Ainakaan itseäni se ei haittaisi. En osaa antaa kovin kummoista vihjettä siihen miten edetä tässä teidän suhteessa, mutta itse toivoisin pojalta huumorintajua (hyvä maun rajoissa toki :D) ja pientä pilkettä silmäkulmaan.
Ja haluaisin kyllä kuulla päivityksiä tilanteesta. (: tsemppiä!
Noh, tulipa luettua tuo koko sun eepokses, tulin nimittäin tänne etsimään periaatteessa samoja vastauksia kuin sinäkin. Oon lukion ensimmäisellä oleva poika ja oon vähän samassa tilanteessa. Tosin tapasin tän tytön vasta kun koulut alko ja satuttiin samalle luokalle. Mäkin tunnen itseni sen seurassa niin rentoutuneeks ja vapaaks, sitten kotona aina stressaan että mitä se ite mahtaa miettiä susta. Tiiän mitä käyt läpi. Mut voin myöskin kokemattomana silti antaa sellasen neuvon, että anna asioitten vaan rullata eteenpäin. Sulla ei ehkä oo mikään kiire saada tutustua siihen paremmin, aika valasee asioita. Tsemiä, veli! :)