Siirry sisältöön
Moi

Mun kaverit kerto tän viikon maanantaina (ja nyt on perjantai) mun ihastukselle (mun pyynnöstä) että tykkään siitä. Oon siis tyttö ja hän poika. Ennen kuin kerroin, meillä saattoi olla välillä katsekontaktia ja hän saattoi välillä katsella minua. Kertomisen jälkeisinä päivinä hän tuijotti melko paljon minua ja tuijotin takaisin, eikä kumpikaan kääntänyt katsetta pois. Torstaina sitten olin poissa koulusta ja kun tänään tulin kouluun, hän käyttäytyi kuin olisin ilmaa, esim. koko pitkän välkän hän oli about 10m säteellä musta eikä vilkuillut muhun päinkään. Ja välkän lopussa hän tuli puhumaan kaverilleni jonka seurassa olin, eikä hän silloinkaan millään tavalla huomioinut minua (en tarkoita, että minullekin olisi pitänyt jutella, mutta vaikka hän tietää että tykkään hänestä ja on siis tuijottanut minua parina edellisenä päivänä) niin hän ei edes silloin katsonut ollenkaan minua vaikka olin ihan kaverini vieressä ja tuijotin häntä koko ajan kun he puhuivat.
Ja tää tuntuu ihan hirveeltä koska haluaisin muutenkin että se sanois mulle jotain, vaikka sitten että vihaan sua, mut että kuitenkin saisin selvyyden tähän asiaan, että mitä sen päässä oikein liikkuu ja mulla on ollut koko päivän hirveen masentunut olo. Pitääkö se mua huonona ihmisenä koska välitän? AUTTAKAA!!!

Ylipäätään, miksi ihmisiä pitää härnätä/ignoorata/muuta sellaista sen takia, että he ovat ihastuneita? Sehän tarkoittaa vain sitä, että he todella välittävät, ja minusta se on hyvä asia. Ehkä olen väärässä.

Vastaa aiheeseen: Ihastus ignooraa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top