Siirry sisältöön
Alex

Olen 16v tyttö. Minulla on ”kavereita” koulussa, mutta en pysty luottamaan heihin. Sekä tuntuu että heitä ei kiinnosta minä. Olen lisäksi ihastunut neljään jätkään ja kaikki ovat samalla luokalla kuin minä ja sen tiedän että kahdella heistä on ainakin jo joku ja toinen niistä on se kehen olen ihastunut eniten.
Olisiko vinkkejä? Haluaisin jonkun joka kuuntelee ja tukee tilanteessa kuin tilanteessa, mutta minulla ei sellaista ole.

Kata, verkk@ri

Moi!

Sinulla on varmasti yksinäinen olo. Vaikka olet koulussa kavereiden kanssa, mutta jos tuntuu siltä että et voi luottaa heihin ja olosi on vaikea, se voi tuntua todella ikävältä.

Oletko miettinyt, onko siihen jokin erityinen syy miksi et voi luottaa kavereihisi? Usein ongelman ydin on se, että on vain vaikea olla itsensä kanssa ja hyväksyä itseään, mikä sitten heijastuu kaverisuhteissa.

Suosittelisin sua puhumaan jonkun aikuisen kanssa, esimerkiksi vanhempien tai koulukuraattorin? Voisit hyötyä siitä että saat puhuttua jonkun kanssa fiiliksistäsi. :)

Vastaa aiheeseen: Ihmissuhteet

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top