Vaikea selittää, mutta oon siis 15v ja ikäkriisi. Siis oon menossa lukioon kesän jälkeen ja aika menee niin nopee, vaikka ens vuonna aattelen varmaan et olin niin pieni kuten joka vuos mut nyt eri. Hirvee tunne koska tiiän ettei saa millään pois. Katoin myös vanhoja kuvia ja tuli niin paljon muistoja lapsuudesta ja kuinka haluisin vaan palata siihen aikaan takas ja kuinka kans onnellisia mun perheenjäsenet oli. Onks muilla sama( tietenkin jossain vaiheessa)? Piti purkaa nyt vaan ajatuksia sillä en oo nähny et kukaan muu puhuis tästä.
Hei. Kuvailemasi tunne on hyvin tuttu itselleni ja varmaan monelle muullekkin. Aika tuntuu kuluvan liian nopeaa ja tuntuu, että taakse jää aikoja ja muistoja joihin ei enää koskaan pääse muuta kuin muistojen tasolla. Tunne vahvistuu suurten muutosten vaihteessa kuten koulun vaihtuessa, muuttaessa, ihmissuhteen päättyessä tai jonkun kuollessa. Olen itse 22 vuotias ja tunsin samaa tunnetta joskus 15-18 vuotiaana paljon. Nyt myöhemmin aika tuntuu tosiaankin kulkevan nopeaa vieläkin, mutta muutokset tuntuu jo paljon normaalimmalta. Elämä muuttuu koko ajan ja uusia muistoja ja aikoja tulee. Esimerkiksi nyt mietin monesti kuinka ihanaa oli 2 vuotta sitten, kun tapahtui jotain. En siis mieti enää 10 vuotta vanhoja asioita niin surumielisesti kuin aiemmin, vaikka nekin pyörivät ajatuksissa aika ajoin. Eli tiivistettynä: opit tottumaan ajan kulumiseen ja asioiden muuttumiseen, saat uusia muistoja lisää koko ajan, ja ennen kaikkea 15 vuotias on vielä todella nuori ja niin on 22 vuotiaskin.
Siis onko todella 22-vuotiaskin vielä ns ”todella nuori”? Itse olen 20, mutta ikäkriisiä olen itsekin käynyt läpi erityisesti viime aikoina, mutta ekan kerran kunnolla jo tämän vuoden tammikuussa kun täytin 20. Syntymäpäivän ilta meni pohtiessa elämän lyhyyttä ja iän karttuminen aiheutti negatiivisia tunteita. Tuntui, että mielialaani sopivat tuona iltana täydellisesti melankoliset laulut, missä laulettiin ”nuoruuden vuodet lentävät”, koska siltä se todella tuntui ja tuntuu edelleen. Tuntuu, että nuoruus karkaa käsistä niin, että siitä ei ehdi tai edes pysty kunnolla nauttimaan, kun mielessä on vaan, että milloin se loppuu. Loppuuko se kenties 21-vuotissynttäreihin, ja jos ei, niin milloinka sitten? Nytkin tuntuu, että pitäisi olla pihan puutarhassa tanssimassa lempikappaleiden tahdissa tai tehdä pian jotain tavallisesta arjesta poikkeavaa, kuten lähteä esim. ulkomaille, että nuoruudesta ottaisi kaiken irti, ennen kuin se todella loppuu, tiedä sitten milloin.
Netissä kun on erilaisia kohderyhmiä nuorten tapahtumiin, esim. ”13-20 -vuotiaat” ja sitten toisaalta ”15-25 -vuotiaat”, niin se sekoittaa jotenkin ajatuksia, kun ei oikein tiedä, mihin ryhmään kuuluisi. Kuuluuko nuoriin, nuoriin aikuisiin vai johonkin muuhun? Olisihan se kiva tietää, mihin ryhmään itse kuuluu ja sitä kautta luoda jokin selvän ikä-identiteetin. Olen miettinyt sitä, olenko nuori vai jotain muuta myös sen kautta, miten nuoruutta elämänvaiheena määritellään. koska esim. aivojen kehityksen ja monien nuoruusikään kuuluvien kehitystehtävien valossa kuulun vielä nuoriin. Aivothan kehittyvät kuulemma ainakin 25-ikävuoteen asti, elleivät pidemmällekin ja esim. itsenäistyminen on minulla vielä täysin kesken, kun vanhemmilla asun edelleen, eikä minun tarvitse maksaa itse sähkö -ja vesilaskuja ym. Toisaalta eno sanoi synttäreillä jotenkin näin, että silloin siirryin aikuisten maailmaan. Niin että mikähän se totuus sitten on?
Ei ole kiva löytää itseään pohtimasta omaa ikäänsä, kun vielä hetki sitten oli täysin varma siitä, mihin ryhmään kuuluu, eikä myöskään ajan nopea kuluminen tunnu kivalta. Kesäkin menee niin, että hurina kuuluu ja ennekuin huomaankaan, on taas tammikuu ja löydän itseni olemasta 21-vuotias eli taas vuoden vanhempi. Onko teillä ajatuksia siitä, miten voisi nauttia elämästä ilman paineita iästä, tulevaisuudesta, ym. Haluaisin nimittäin vain löytää rauhan ajatusteni ja tunteideni kanssa. Olisi muuten kiva kuulla teidän ajatuksia myös esim. siitä, milloin nuoruus päättyy ja onko 20-vuotias nuori vai nuori aikuinen. Onko tällaisten asioiden pohtiminen mielestänne edes tarpeellista, koska onhan toki paljon tähdellisempiäkin asioita mietittäväksi kuin oma ikä.
Tässä jaan pari runoa, jotka ovat syntyneet viime -ja tällä viikolla sen pohjalta, mitä olen milloinkin tuntenut ajatellessani nuoruutta. Toinen on iloinen runo, mahtavan reissun päätteeksi kirjoitettu ja toinen surullinen ikäkriisiin liittyvien negatiivisten tunteiden pohjalta kirjoitettu. Tunteet asian suhteen voivat siis vaihdella paljonkin jopa noin lyhyen ajan sisällä:
Nuoruus
Oi sinä ruusuina kukkiva nuoruus,
sinä ihanuuteni tyyssija,
sinä saat jalkani vispaamaan,
maljan yli äyräiden kuohumaan
Oi sinä syreenin tuoksuinen nuoruus,
sykkeelläs hurmaat taas mieleni,
lyö lyö jo kiivaasti sydämeni,
nuoruuden huumaa se on tulvillaan
Mikä olisikaan nyt parempaa,
musiikki raikaa ja sävel soi,
jälleen hyppii nuori sielu,
jälleen se villiintyy,
yltyy, yltyy palamaan
Oi nuoruus, kuinka rinnassa se roihuaa,
pitkin kesäteitä huutaa, pomppii, raikaa,
hameen helmoiss’ käy sen villi huiske,
korvissa sen kiihkee kuiske
Oi villi vapaa nuoruus,
kuka kahlita sitä vois,
kuka pysäyttää sen hurjan liidon,
kun kesäyöss’ tyttö viilettää,
pelloill’ kokeilee siipiään,
tanssii niin, ettei loppuu näy,
laulaa niin, että korviin käy
Oi te kesä ja nuoruus,
teille vuodatan nyt iloni,
hullun, pakahtuvan sisimpäni,
teille annan kaiken, mitä se kantaa,
sillä rajaton on onnen lähde,
loppumaton ilon vuo,
siit’ kiitän teitä riemukielin
heinikossa kesämielin
Menetetty nuoruus
Kävelen mä piennarviertä,
surullisna katson tietä,
ei mikään oo enää ennallaan,
surua sydän on tulvillaan,
nuoruus pois jo luotani juoksee,
jättää jälkeensä kivun ja lähtee,
siks jäljell’ vaiva mittaamaton,
ikävä suuri loppumaton
Nyt tiellä itku kurkussa huudan,
tuskan vesissä syvissä soudan,
oi takaisin takaisin tulethan,
rukoilee sieluni polvillaan,
mut’ ikinä en mä nuoruutta saa,
poissa on nyt päältä se maan,
on jäljellä enää se tuskainen vaan
itku mi sieluuni kaihertaa
Miksi et tehnyt sä sitä ja tätä,
miss’ olit silloin kun ikä oli tämä,
piinaa mieltäni syyllisyys,
katumus suuri ja menneisyys,
miksi en elänyt täysillä silloin,
istuin kotona aamuin ja illoin,
miksi en mennyt nuorten kaa,
yhdessä puhumaan ja nauramaan
Voi kunpa aikaa vois palauttaa,
vaan takaisin en mä mistään saa,
nyt päivä on vaan elettävä tää,
vaikk’ sydän rakkaansa menettää,
nuo päivät ysitoistvuotiaan,
jolloin se nuorena olla saa,
niin outo on sille parikymppinen,
kuin vanhus ryppyinen ois jo se,
siks kaiholla syksyy muistellaan,
ylioppilaspäivää sit’ mahtavaa
Vaan miten saa ajatukset haihtumaan,
kaihomielen taas laantumaan,
miten pois saa painon tän raskaan,
jota kantaa tuskin taas jaksaa,
oi säveliä, säveliä tuokaa te mulle,
pankaa joet taas virtaamaan,
viekää taakse kaukaisen maan,
jossa unelmat täyttyä saa,
ehkä silloin taakat unhottaa,
kun aallot syömmen puhdistaa,
pääsee pakoon mieltä pahaa,
hetken olla saa taas vapaa
Hyvää kesää!