Vaikea selittää, mutta oon siis 15v ja ikäkriisi. Siis oon menossa lukioon kesän jälkeen ja aika menee niin nopee, vaikka ens vuonna aattelen varmaan et olin niin pieni kuten joka vuos mut nyt eri. Hirvee tunne koska tiiän ettei saa millään pois. Katoin myös vanhoja kuvia ja tuli niin paljon muistoja lapsuudesta ja kuinka haluisin vaan palata siihen aikaan takas ja kuinka kans onnellisia mun perheenjäsenet oli. Onks muilla sama( tietenkin jossain vaiheessa)? Piti purkaa nyt vaan ajatuksia sillä en oo nähny et kukaan muu puhuis tästä.
Hei. Kuvailemasi tunne on hyvin tuttu itselleni ja varmaan monelle muullekkin. Aika tuntuu kuluvan liian nopeaa ja tuntuu, että taakse jää aikoja ja muistoja joihin ei enää koskaan pääse muuta kuin muistojen tasolla. Tunne vahvistuu suurten muutosten vaihteessa kuten koulun vaihtuessa, muuttaessa, ihmissuhteen päättyessä tai jonkun kuollessa. Olen itse 22 vuotias ja tunsin samaa tunnetta joskus 15-18 vuotiaana paljon. Nyt myöhemmin aika tuntuu tosiaankin kulkevan nopeaa vieläkin, mutta muutokset tuntuu jo paljon normaalimmalta. Elämä muuttuu koko ajan ja uusia muistoja ja aikoja tulee. Esimerkiksi nyt mietin monesti kuinka ihanaa oli 2 vuotta sitten, kun tapahtui jotain. En siis mieti enää 10 vuotta vanhoja asioita niin surumielisesti kuin aiemmin, vaikka nekin pyörivät ajatuksissa aika ajoin. Eli tiivistettynä: opit tottumaan ajan kulumiseen ja asioiden muuttumiseen, saat uusia muistoja lisää koko ajan, ja ennen kaikkea 15 vuotias on vielä todella nuori ja niin on 22 vuotiaskin.