Siirry sisältöön

Täytän pian 17v enkä ole ikinä seurustellut, säätänyt tai edes hirveämmin ollut poikien kanssa.

Eli siis en omista MINKÄÄN laista ”romanttista” kanssa käymistä kenenkään kanssa.

Ja tästä syystä pidän itseäni jotenkin jälkeen jääneenä, tylsänä ja eipidettynä.
Vaikkei se tietenkään ole niin.

Tuntuu ettei kukaan pidä minusta sillä tavalla, enkä ikinä saa ketään.
Koska olen ärsyttävä, outo ja äänekäs sekä hieman poika/tyttö.

En ole perus massaa joista ahdasmieliset hetero pojat pitävät.
En siis halua ketään ahdasmielistä, mutta tuntuu ettei tältä pieneltä paikka kunnalta ei ketään löydy.

Mutta en osaa keskustella mielenkiintoisesti netinvälitykseltä niin että tustuisin kenenkään silleen kunnolla muulta paikkakunnalta.

Tämä asia ei todellakaan ahdista minua koko ajan ja olen yleensä asian kanssa ihan fine.
Mutta toisinaan ahdistus ja surullisuus on ylitsepääsemätöntä, en hirveästy kykene edes kuuntelemaan juttuja ihmisten suhteista, eroista yms. Kun alkaa jo vituttaa.

Että KYLLÄ edes jokin pieni suhde tai säätö oli tällähetkellä juuri paikallaan.
Ja toiveena olisi että lakkiaisiin mennessä olisin seurustellut edes kerran, siinä on siis 3v aikaa.

Sillä unelmana olisi lukion jälkeen lähtisin Saksaan opiskelemaan, eikä vasta uudessa maassa olisi varmaan mitenkään turvallisuudentuntuista aloittaa suhdeelämä ihan ensimmäisen kerran.

<3

no itse olen 19v ja en ole kertaakaan seurustellut tai muutakaan ”säätänyt” mutta eipä se paljoa minua kiinostakkaan

Tsemppiä sulle

Vastaa aiheeseen: Ikisinkku

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top