Itsetuhoisuudesta kertominen ja Bulimia Nervosa
Hieman taustaa aluksi olen siis ollu nyt viimeiset kolme vuotta masentunut (diagnoosia ei ole koska en halua) ja oon ollu vakavasti nyt tässä viimeisen vähän yli vuoden aikana. Olen tosi sulkeutunut omista tunteista ja ajatuksista mutta nyt olen hakeutunut jotenkin avun piiriin mutta en oo kauheesti ittestäni irti antanu. 9 luokkalainen 15V
Olin viimevuonna todella masentunut loppuvuodesta ja tämän vuoden keväästä ja viiltelin aika paljon ja arvosanat oli laskussa. En hakenut apua koska en puhu tunteista. En tahtonut vanhempien tietävän asioista mitään joten en kertonut mitään mitä tarvis heidän kanssa ottaa esille (ei johdu heistä mitenkään tiedän pystyväni puhua heille kaikesta mutta en itse vain kykene). Asiat parani loppukeväästä ja kesällä oli jo helpompi olla ja asetinkin itselleni tavoitteen nostaa arvosanoja ja parantaa koulunkäyntiä tänä lukuvuonna, niin teinki mutta sitten iski taas se epätoivo ja huono olo ja nyt aloitin viiltelyn 6 kuukauden tauon jälkeen ja teen sitä enemmän kuin koskaan. Pelkään itseäni ja siksi päätinkin kertoa uudelle kuraattorille jolla olen nyt hetken käynyt sen että minulla on itsemurhaan liittyviä ajatuksia ja viiltelen taas ja että viiltelin ennen (kukaan ei tiedä että olen koskaan edes ajatellut sitä). Minua pelottaa avautua noin isosta asiasta joka menee varmasti kotiin enkä haluaisi keskustella asiasta kotona ollenkaan. Haluan kertoa luotan uuteen kuraattoriin ja uskon että aisat paranisivat mutten uskalla. Olisko mitään neuvoja miten ottaa asia puheeksi tai kuinka uskallan puhua?
Ojasta allikkoon… Olen kamppaillut kehonkuvastani aivan kolmosluokalta asti ja olen aina syönyt stressiin pienempänäkin. Mutten todellakaan tällä tavalla. Kuulin Bulimia Nervosasta ensimmäistä kertaa ja palaset vain loksahti paikoilleen. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen aina ahdituksissani tai tunnottomassa olotilassa kääntynyt ruoan puoleen. Syön ja syön kunnes en keksi, mitä enää syödä. Tämän jälkeen olen yrittänyt paastota ja syödä eri diureetteja painon laskemiseksi ja syömisen ”mitätöinniksi” nyt olen ihan lähiaikoina alakanut oksentamaan tahallisesti ja paastoamaan vielä enemmän ja paino onkin pudonnut muutaman kilon mutta ei tämä terveellistä ole mutten voi sille mitään. Miten voisin ottaa tämän aiheen esille esim kuraattorilla?
Anteeksi kaikista kielioppivirheistä en jaksanut alkaa kiinnittämään huomiota niihin. ;)
Hei!
Olen tosi pahoillani, että olet voinut jo vuosia huonosti. Masennus, kuoleman ajatukset, itsensä satuttaminen ja syömiseen sekä kehonkuvaan liittyvät asiat ovat isoja asioita yksin selätettäväksi. Olenkin tosi iloinen, että olet päättänyt luottaa uuteen kuraattoriisi!
Olosi alkaa ihan varmasti parantua, kun pääset työskentelemään ammattilaisen kanssa. Kukaan ei pysty parantamaan sinua yksinään, vaan tärkeintä on, että haluat itse alkaa voida taas paremmin ja olet valmis näkemään sen eteen vaivaa. Olen tosi ylpeä sinusta, kun haluat sanoa hyvästit pahalle ololle, viiltelylle ja syömishäiriöiselle käyttäytymiselle.
Miten siis voisit ottaa asian esiin kuraattorisi kanssa? Ensinnäkin haluan laskea puhumisen rimaa sanomalla, että hän haluaa sinun parastasi. Koulun työntekijät ovat valinneet alansa ja työpaikkansa juuri siksi, että haluavat auttaa nuoria ja olla heidän tukenaan. Heille kaikki nuorten kokemat hankaluudet, vaikeat tunteet ja pelot on tuttuja ja sinunkin kuraattorisi on varmasti auttanut montaa muutakin nuorta, jolla on masennuksen oireita, viiltelyä ja haasteita syömisen kanssa. Uskon, että puhuminen näistä asioista on sinulle uutta, vierasta ja ehkä aluksi vaikeaakin, mutta hän tekee sitä työkseen ja puhuu näistä asioista mielellään.
Yksi keino saada nämä mielessäsi olevat asiat hänen tietoonsa on näyttää hänelle tuo viesti, jonka kirjoitit tänne palstalle ja sanoa, että nämä asiat ovat nyt olleet mielessäsi. Toinen vaihtoehto on kirjoittaa hänelle ennen seuraavaa tapaamista viesti, jossa kerrot, että haluaisit jutella masennuksesta, viiltelystä, itsemurha-ajatuksista, kehonkuvastasi, oksentelusta ja paastoamisesta, mutta puhuminen niistä tuntuu vaikealta. Kolmas vinkkini on, että kirjoitat haluamasi asiat ylös lapulle vaikka ihan ranskalaisilla viivoilla ja annat lapun hänelle seuraavan kerran, kun tapaatte ja sanot, että tuossa on asioita, joista haluaisit puhua, mutta se tuntuu vaikealta.
Kuraattorisi kyllä tietää kuinka tämän jälkeen edetä. Se, että kirjoitat hänelle asiasi, kertoo jo itsessään hänelle, että ne ovat aiheita, joista sinun on vaikea alkaa puhua. Mutta voit myös sanoa hänelle suoraa, että puhuminen näistä asioista on sinulle haastavaa. Hän kyllä ymmärtää sen.
Sellaisenkin vinkin voisin vielä antaa, että jos haluat, voit harjoitella näistä asioista puhumista meidän kanssamme Lasten ja nuorten puhelimessa tai chatissä. Molemmat kanavat ovat anonyymejä ja siksi helppoja paikkoja harjoitella. Sinun ei tarvitse kertoa nimeäsi ja voit kertoa juuri niin vähän tai paljon kuin itse haluat ja voit lähteä linjoilta heti, kun siltä tuntuu. Numeromme on 116 111 eikä soittaminen maksa sinulle mitään. Chatin löydät täältä Nuortennetistä ja se on auki joka ilta klo 17-20.
Pääasia kuitenkin on, että kuraattorisi saa tietää näistä asioista, jotta saat niihin apua. Puhuminen kyllä helpottuu, kun sitä harjoittelee, lupaan sen!
Olen iloinen, että haluat apua. Toivon, että uskallat tehdä sen pian. Kuraattorisi haluaa varmasti auttaa sinua parhaan taitonsa mukaan!
Olet ihana, rakas ja tärkeä! Aivan kuten Henriikka Rönkkösen kirjakin sanoo, jota sinulle lämmöllä suosittelen. Melkein paras se on kuunneltuna, niin ihanaa on kuulla hänen lohduttavia sanojaan.
Sinua ajatellen,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä