Siirry sisältöön
vituttaa

Onko kellään muulla sellainen tunne, että kaikki elämässä menee aina täysin pieleen ja tunnet epäonnistuneesi kokonaan ihmisenä? Ja että kaikkien muiden elämä on täydellistä omaasi verrattuna?
Mulla on se tunne jatkuvasti. Ysiluokan lopulla ajattelin saavani aika hyvän todistuksen, mutta suuri pettymys iski, kun näin, että monet opettajat antoivat ihan liian paljon alhaisemman numeron, kuin mitä olin itse ajatellut. Yritin vielä puhumalla saada numeroita ylös, mutta jokainen opettaja vain totesi: ”Tuo on jo ihan hyvä numero, ei sitä tarvitse nostaa.”
Sitten tuli kesäloma, ja yhteishaun tulokset tulivat. En päässyt haluamaani lukioon. Ja mikä vituttaa vielä enemmän, on se, että olisin sinne päässyt jos kaksi numeroa olisi ollut yhden ylempänä.
Tänä vuonna on tullut taas uusia vastoinkäymisiä. Hain kesätyöhön, ja pääsin ihan viimeiseen vaiheeseen rekrytoinnissa, kun sieltä tuli viesti, ettei minua valittu tällä kertaa. Vitun kiva.
En halua minnekään muualle.

[osa viestistä poistettu]

Vastaa aiheeseen: Kaikki menee pieleen

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top