Moi,
Olen pahoillani, että sua sattuu. Vaikka se ei ole mun syy, olen silti pahoillani sun puolesta.
Tiedän, että on ihan järkyttävän iso klisee sanoa puhumisen auttavan, mutta se on oikeasti totta. Vaikka se on ihan kamalan vaikeaa, se useimmiten silti auttaa.
Siksi on mahtavaa, että olet ottanut ensimmäisen askelen kirjoittamalla tänne! Olen ylpeä! Se on vaikeaa. Jos haluat, voit kertoa täällä lisää: mikä sattuu? Oma kokemukseni kuitenkin on, että livenä jutteleminen on hyödyllisempää. Ei ole väliä onko se joku sukulainen, koulun aikuinen, mielenterveys ammattilainen, lyhyt terapian tarjoaja tai seurakunnan työntekijä – puhuminen auttaa.
Jos on olemassa pimeyttä, on olemassa myös valoa. Joinain päivinä se valo on vastaantulijan hymy ja toisina tuntemattoman ihmisen viesti netissä. Ja jonain päivänä elämä on valoa, ja ne pimeät asiat on se vähemmistö.
Pyydän, älä vaivu epätoivoon. Ota seuraava askel! Minä uskon sinuun! Nuortennetistä löytyy paljon apua :)
Toivon sulle kaikkea parasta <3
ymmärrän.
silmät avatessa on edelleen pimeää.
