Siis oikeestaan oon ollu kolme vuotta yksinäinen. Kolme vuotta oon yrittäny saada kavereita vähän väliä tutustunu kysyny haluutko nähä vastaus on ehkä/joo/en kerkee. Ne ei voi suoriltaan sanoo mikä päivä joten okei mieti mikä sopii. saanko enää asiasta viestiä koskaan en en saa. Kukaan ei halua olla munkaa koulun ulkopuolella. Mä rakastan olla sosiaalinen ja porukassa tän takii tää söi mua vitusti niin pahasti että aloin satuttaa itteäni viimevuonna en pahasti vaan silleen, että vähän kirpas. Vuoden alussa epäonnistuin itsemurhassani. Sitten ajattelin että mä alan elää että vitut elin vähä aikaa….mul ei oo kotona ketään kun vaan yks ihminen ja se on kokoajan töissä. Mua sattu vitusti sinnittelen ja uskottelen itteleni, että vielä joskus vielä joskus sul on ihminen joka kysyy sua ulos. Mä oon tuntenu fyysisen kivun monta kertaa, mutta koskaan se ei oo sattunu näin paljon kun henkinen kipuni:( Että oon selvinny mun oli pakko hylätä se kuka olin ja tulla semmoiseksi joka en vältämättä ole :/
olipa koskettava teksti.
mä tiiän miltä yksinäisyys tuntuu, mun kaverit on muodostanu sellasen porukan ja nyt ne on iha kakkapyllyjä(lol) ja kiusaa kaikkia.
joskus mulla on tosi yksinäistä, ja vaik joku kysyis multa, että pääsenkö vaikka ulos, saatan kieltäytyy, koska ei ole motivaatiota.
Kannattaa jutella vaikka kouluterkan tai kuraattorin kanssa, mä en missään nimessä halua, että sä satutat enää itteäs, koska oot tärkee<3
sä voit vaikka kirjottaa sille kirjeen joka asuu sun kanssa, ja kerrot siinä sun yksinäisyydestä, kyllä se sua voi auttaa❤️
muista että oot pirun tärkee ja että sulla on koko elämä eessä❤️:)
