moi! olen tän lukuvuoden aikana erkaantunut lähimmästä kaveristani niin paljon, ettei enää viime viikkoina olla edes tehty mitään yhdessä koulun ulkopuolella. viime viikolla kaveri laittoi viestiä, että hän ei halua olla mun kanssa enää kaveri, ja laittoi pitkän listan syistä. itse käsitin, että tämä olisi ollut vain väärinkäsitys ja voitaisiin korjata asia, muttei hän halunnut.
nyt mulla ei ole enää ketään kaveria koulussa, jonka kanssa voisin olla, koska kaikki muut koulukaverit tunnen hänen kauttaan eli hän on niiden kanssa sit koulussa. tää on myös viimeinen lukuvuosi yläkoulua, joten uusien kavereiden tekeminen on tosi hankalaa, kun kaikki on jo omissa porukoissaan. en oo kokonaan yksin, koska mulla on kavereita koulun ulkopuolella, mutta koulussa on tosi ahdistavaa olla ilman ketään. kaikki vähemmänkin tutut ihmiset tää mun ”ex-kaveri” myös tuntee, joten en oikeesti tiedä keneen voisin tutustuu ja onks se ees kannattavaa enää.
Voi harmi😕 mulla ittellä oli sama tilanne vähän aikaa sitten mutta mulla oli onneksi luokalla yksi ihana joka otti mut mukaan❤️ ja rinnakkaisluokalla on mun paras kaveri joten mun ei onneks kauaa tarvinnu olla yksin. Kannattaa vaan kerätä voimia ja selittää tilanne luokkalaisillesi, varmasti siellä on joku ihana ihminen joka ottaa sut mukaan, jos ei sun luokalla niin jollain rinnakkaisluokalla sitten! Tosin oma tilanteeni on nyt hiukan eri sillä itse vasta aloitin yläasteen joten uusien kavereiden saaminen on hiukan helpompaa. Mutta oli täysin sama tilanne alakoulun lopussa eli ymmärrän täysin! Tsemppiä sinne ja uskalla ersiä uusia ystäväi!<3
Samaistun. Onneksi löytyy niitä kavereita koulun ulkopuoleltakin. Olen aina ollut se joka joutuu olemaan sen pojan pari mikä jää viimeiseksi kaikissa pari töissä. En tiedä onko vika minussa vai mitä mutta ymmärrän tilanteesi. Onneksi minulla on pari kaveria jolle olen ketonut ihan kaiken mutta he asuvat yli sadan kilometrin päässä. Tsemppiä sulle.
Mulla tapahtuu myös noin. Muiden mielest en oo tarpeeks cool tai jotain kun käytän kirppisvaatteita. Nyt oon ollu yksin viimeisen vuoden. Tai siis en kunnol oo kenenkään kanssa hyvä kaveri, kaikki vaan ajattelee että toi on se tyttö joka vaan hengaa muiden perässä kun sil ei oo kavereita. Se on oikeesti ihan hauskaa. Ei tarvii välittää muista ja ulkonäöstä. Joskus (turhaan) yritin saada kavereita jotka ei välitä mun ulkonäöstä, mutta eihän se toimi. Mua on jo tän kouluvuoden aikana haukuttu 7 kertaa rumaks. Inohottavin asia maailma on mun mielestä kyllä ehdottomasti se että haukutaan tai syrjitään toisia ulkonäön persuteella.
tere
tosi töykeetä ei se tajuu heti mitä menetti mut kyl se pian tulee katuma päälle. itekkin oli yhen tois toksisen tyypin kaa joku 12 vuotta kavereita ennen ku aloin erkaantuu siitä ja sekin luetteli kerran pitkän litanian miks en oo tarpeeks hyvä sille. tervemenoa sanon minä jos ei priima kelpaa niin omapahan on häpeä. toivotttavasti tuut saamaan jotain true frendei jotka oikeesti välittää susta<3
Mulla on ihan sama, must tuntuu et kaikki muut on saanu meiän uudelta luokalta kavereita ja sit mä vaan roikun niitten perässä enkä oo oikeen saanu yhtää kavereit. Mul on kyl meiän rinnakkaisluokil kavereit mut meiän lukkarit ja ruokailut menee ihan päinvastoin. Yritän saada kavereita mut en oikee tiiä mistä ettisin ja miten saisin nii jos jollain ihanalla ois neuvoi nii saa laittaa❤💕💋
Hei! Voimia sinulle todella paljon, tiedän miltä sinusta tuntuu. Muista kuitenkin, että vika ei ole sinussa, sinä yritit korjata asiat ja hän ei halunnut. Varmasti on paha olla, mutta muista että aika auttaa ja löydät varmasti vielä uusia ystäviä ajan kanssa. Voi olla, että kun ysiluokan jälkeen pääset jatko-opiskelemaan , löydät sieltä uusia ihmissuhteita. Vinkiksi omasta kokemuksesta voin antaa, että keskity asioihin joista sinulle tulee hyvä mieli ja voisit vaikka miettiä jotain harrastusta, jossa tapaa uusia ihmisiä :)
Voi eii😢 mulla kävi tänään aika huono juttu kun mun päiväkodista asti ollut kaveri laittoi mulle viestiä että ei enää halua nähä mua ikinä ja se ei halua sopia ikinä. Ja sen puolella on kaikki muutkin mun kaverit ja nekin veti välit muhun ja en tiiä mitä tehä. En haluu mennä huomenna kouluun😐